tiistai 23. kesäkuuta 2009

Hullunmyllyä

 

Viime viikko ja tämän viikon alku ovat olleet yhtä hullunmyllyä.

17.06 oli mieheni synttärit. Tein päivällä synttärikakun jonka sitten söimme iltateen kanssa.  Valittelin kun en ole pystynyt ostamaan miehelleni lahjaa mutta mieheni mukaan kannan vatsassani kaikkein parhainta lahjaa :)

18.6 oli meidän hääpäivä. 4. vuosi tuli täyteen tällä avioliiton tiellä. Mieheni toi minulle lahjaksi ihanan kimpun kukkia joita kuulema oli joutunut etsimään pitkään :)

21.06 oli mun synttärit. Mieheni oli ostanut edellisenä päivänä suklaakakun jota “en nähnyt” jääkaapissa tietenkään :D Illalla söimme senkin kakun ja sain jopa kälyltä lahjan :) Muistin tietenkin näytellä yllättynyttä kun kakku tuli :)

Viikon pommi tapahtui eilen:

Eli OSTIMME ASUNNON! Olimme jo pidemmän aikaa etsineet asuntoja niin netistä kun paikan päältäkin. Haluamme asua kaupungin toisella laidalla jossa asunnot/ihmset ovat paljon parempia kun täälläpäin.

Viime viikko oli mieheni osalta kiireistä tämänkin osalta sillä hän kävi katsomassa useita asuntoja sekä asuinalueita ennen kuin vihdoin sitten löytyi se mieluisin.

DSCF0313 Näkymä päätieltä. Tuo keskellä oleva valkoinen rakennus on meidän uusi koti :)

Asuinalue, josta asuntomme ostettiin, sijaitsee Mezitli-nimisessä kaupunginosassa. Mezitli sijaitsee Mersinin aivan toisella puolella, noin 20 minuutin ajomatkan päässä meidän kotoa. Rakennukset meidän asuinalueellamme ovat valmistuneet viimeisen 5 vuoden sisällä eli upouudesta alueesta on kyse. Meidän talo sijaitsee aivan erään päätien varrella (ei kuitenkaan kovin ruuhkainen) lähellä kauppoja, kulkuyhteyksiä sekä mitä parhainta rantaa! Talosta noin 200 metrin päässä on kaupungin juurivalmistunut hieno vesipuisto jossa on isot uima-altaat liukumäkineen sekä aurinkotuoleineen. Meren rannalle (jossa pystyy myös ottamaan aurinkoa, uiminen on vähän eri asia koska vesi voi olla likaista) on matkaa 500 metriä. Merenrannalta alkaa myös Mersinin tunnettu kaupunkipuistikko joka jatkuu 10 km verran koko rantareunaa pitkin.  Mieheni uhkui jo intoa aloittaa lenkkeily (kuinkakohan monta kertaa olen tämän kuullut) :D

DSCF0291 Näkymä parvekkeelta: tätä tietä pitkin pääsee suoraan merenrannalle

Tämä ympäristöstä. Nyt asuntoon! Rakennus on juurivalmistunut, 10 kerroksinen. Meidän koti on 9. kerroksessa. Asunto on kooltaan noin 150 m2 ja pohjasuunnitelmaltaan TODELLA käytännöllinen. 4 huonetta (olkkari, makkari, lastenhuone, pienempi olkkari) ja keittiö tai kuten Turkissa sanotaan 3+1. Kolme kylppäriä, yksi turkkilainen vessa, yksi normaali kylppäri jossa poreallas sekä ns. vanhempien kylppäri makkarissa jossa on vain pesu-allas ja suihku (tästä tulee meille varastohuone). Uusi asunto on huomattavasti pienempi kun meidän nykyinen, onneksi, sillä siivoamisesta en tule selviämään tässä asunnossa enää sen jälkeen kun lapset syntyy.

Asunnossa on 2 isoa parveketta seka kaksi ranskalaista parveketta.  Kaikissa huoneissa on puuparkettilattia. Valmiina tulevat myös eteisen kaapisto sekä ns. pesukone kaapisto. Muutenkin asunnon materiaalit ovat ykköslaatua ja pieniin yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Esim. lastenhuoneen ikkuna on tehty korkeammalle kuin muut ikkunat (lapset eivät yletä). Samoin parvekkeiden kromireunuksia voi ylentää ja alentaa haluamasi mukaan. Ilmastoinilaitteille oli tehty valmiit paikat joka huoneeseen. Parvekkeille on myös tietty vakiona pistorasia sekä vesihana (helpottaa puhtaanapitoa). Tulevaisuutta varten asioita myös suunniteltu sillä koko kämpässä on valmiit putkistot lämpöpattereille sekä valmis asennuspaikka kombi-lämmittimelle sitten jos/kun se maakaasu vihdoin saapuu.

Asunnon nähtyään mieheni oli aivan innoissaan ja heti seuraavana päivänä hän kaappasikin meidät kaikki mukaansa asuntoa katsomaan. Kun mekin ihastuimme asuntoon ja alueeseen, aloitimme hinnasta tinkimisen. Saman päivän aikana saimmekin kaikki ostoasiat hoidettua, sopimuksen tehtyä sekä lähdimme kotiin Tapun eli asunnonomistusasiakirjan kanssa. Omat säästöt menivät sekä lainaa tuli otettua sieltä täältä. Koska asunto on uusi niin kuluja tulee vielä lisää erilaisten byrokraattisten asioiden hoidossa pari-kolme tuhatta euroa. Samoin meidän pitää ostaa aurinkoenergia katolle jotta saamme kuumaa vettä (500 EUR).  TV-antennien asennus, muuttamiskulut, asunnon hienosäännöt, siivoaminen etc tarkoittaa sitä että yhteensä rahaa ja aikaa tulee menemään vielä aika paljon.  Hiljaa hyvää tulee. Meillä on vielä tässä asunnossa vuokra maksettuna ensi kuun loppuun asti, joten luultavasti kaikki nämä työt tehdään pikkuhiljaa niin että muutto tapahtuisi ensi kuun lopulla.

Mutta kertokaa mulle hei, miten saan anopin ja kälyn olematta sekaantumasta KAIKKEEN koskien uuden asunnon sisustusta! Heidän makunsa ja minun makuni eivät sovi ollenkaan yhteen. Mulla menee hermot kun ne kahdestaan suunnittelevat milloin me muutetaan ja mikä matto/huonekalu tulee mihinkin huoneeseen. Anteeksi vaan mutta MINÄ määrään näistä asioista. Olen yrittänyt jo nätisti sanoa että minä haluan asiat näin ja noin, eikä muuta tule olemaan. Mutta näemmä kauniisti sanominen ei auta. Tästä seuraa kyllä konferanssi miehen kanssa.

Päätteeksi raskaus infopaketti: Tänään päiviä 13+0. Viime viikolla käytiin ultrassa jossa niskapoimut mitattiin, olivat kuulema todella hyvät. Kumpikin vauva heilutteli käsiään ja jalkojaan sekä vastasivat muutenkin viikkojaan hyvin.  Lääkäri oli  hyvin tyytyväinen ja samoin mekin. Ensi viikon lopulla ollaan menossa taas ultraan, ehkä sitten saadaan selville jo sukupuolia :) Mulla olo on normalisoitunut niin että välistä joutuu jo miettimään että olenkohan enää raskaana. Syöminen jatkuu vahvana edelleen mutta närästys on kadonnut.  Kiloja on myös tullut tasaiseen tahtiin eli olen nyt 2 kuussa saanut kolme kiloa. Kaikki siis hyvin tältä taholta.

Lisää uskomuksia Turkissa koskien raskautta:

- Jos raskaana leikkauttaa hiuksia, vauvan elinikä vähenee. (mistäköhän tämäkin uskomus on saanut alkunsa)

- Ketä raskaana oleva katsoo eniten raskausajan aikana, tulee lapsi muistuttamaan tätä henkilöä. Eli suosituksena on katsoa mahdollisimman kauniita ihmisiä.

- Jos raskaana ollessa ärsyynnyt jostain henkilöstä, lapsesi tulee muistuttamaan luonteeltaan tätä henkilöä. (Ihanaa! Mulle on tulossa pikku anoppi ja pikku käly :D)

Hyvää uutta viikkoa! :)

24 kommenttia:

  1. Hayırlı olsun! :)

    Voi että, paljon on tapahtunut. Tosi kivalta kuulostaa tuo teidän asunto, hienoa, että löytyi sopiva! Koita pitää pääsi, tärkeintä on tietysti, että te itse päätätte oman kotinne sisustuksesta ym.

    Ihanaa, että pienillä on kaikki hyvin ja että olet itsekin voinut hienosti.

    Niin, ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! :)

    VastaaPoista
  2. Hupskeikkaa mika happeningien vyyhti!
    Ihana koti teille tulossa kunhan saat(te) itse paattaa asioista...
    ja perheenlisays sujuu hienosti, wau!

    nuo uskomusjutut on...uskomuksia! vanhat maalaismummut voisin kuvitella tuollaisia levittelevan mutta ei kai kaupungissa tuollaisiin oikeasti uskota?!
    Kaikkea hyvaa jatkossakin!

    VastaaPoista
  3. Oikein İSO ONNENHALAUS kaikelle uudelle ja tapahtuneelle!
    Onpa tosiaan ollut tapahtumaa,mutta kaikki iloisia ja hyvia.
    Nayttaa,ja kuulostaa kivalta alueelta.Ja koti on kateva ja kaunis.Uudet asunnot tehdaankin turkissa jo aika kaytannöllisiksi.Ja niita kaapistojakin laitetaan..Saamme varmaan jatkossa sitten kuvia katseltavaksi.
    On ihana saada vauvat uuteen ja ajanmukaiseen asuntoon.Ja mika parasta,niin omaan asuntoon.
    Olen tosi onnellinen puolestasi.

    Tuohon neuvomiskysymykseen:se taalla on meillakin ikuinen ongelma.Minakin olen pitanyt paani tass aasiassa,kun omasta kodista on kysymys.Mutta olen yrittanyt toteuttaa joitain sukulaistenkin ideoita.Joskus olen antanut laittaa sukulaisten,ja sitten myöhemmin vahin aanin vaihtanut paikkaa.Nailla kun on sellainen tapa,niin eihan sita estaa voi.Jospa miehesi saisi puhuttua tastakin asiasta anopille.
    Kun viimeksi muutimme,niin muuttomiehet(kaikki sukulaisia) jarjestivat sohvakaluston mieheni hyvalla avustuksella aivan hulluun jarjestykseen,mika oli miehenikin mielesta tosi hyva.Mutta ei minun mielestani.Annoin heidan tuon työn tehda,ja kun sitten toisena paivan mieheni ei ollut kotona,niin pojan kanssa vaihdoimme nama toiseen jarjestykseen.Jannitin,mita on mieheni mielta,mutta hanpa tykkasikin kovast sitten kuitenkin tasta minun "sisustamistyylistani"."joten???????
    Halit ja öptüm!

    VastaaPoista
  4. Ihana tapahtumarikas postaus :)
    Tuo teidan uusi koti kuulostaa kylla todella upealta!! Onnea viela kerran, tanne blogiinkin! :)

    Sitten vaan pidat paasi, etta uusi koti on sellainen kuin SINA haluat. Toivottavasti ymmartavat!

    hauskoja nuo uskomukset, pikku anoppi ja pikkukaly tulossa ;D

    Tsemppia sitten vaan kaikkien asioiden jarjestelyyn muuton suhteen yms.

    ISO HALI!

    VastaaPoista
  5. Vau, uusi asunto! Olen täällä suorastaan vihreä kateudesta, sillä me yritetään juuri löytää Helsingistä uutta omaa asuntoa eikä oo helppoo argh.

    Hienoa, että vauvatkin voivat hyvin! Ja että äkin olet kuullut ton hiustenleikkaususkomuksen, mä siitä joskus kuulin mutta sen jälkeen kaikki on väittäneet mun ymmärtäneen jotain väärin. Lällällää, ei mun turkki niin huonoa olekaan ;)

    Onnea ja jaksamista uuteen asuntoon ja raskauteen ja sukulaisiin.

    VastaaPoista
  6. Onnea vaan ;),Ihanalta kuulostaa toi teidän asunto.Kuvia määkin odottelen .Osaan kuvitella ton että anoppi ja käly kun määräilee niin suomalaisella menee herne nenään :)

    VastaaPoista
  7. Onnea uudesta kodista!!

    Täällä raskaana olevat naiset saattavat pitää meidän kuopusta sylissä tai haluta antaa pusun siksi, että toivovat siten saavansa samannäköisen lapsen itselleen :D Se on oikeasti huvittavaa kun joku isomasuinen äiti kpöttelee huhuillen mun perässä pyytäen saada antaa pusun lapselle "koska olen raskaana" :D

    Kun odotin esikoista mainitsin kerran yhden serkun ihanista silmistä ja minulle tuotiin lapsen kuva ja käskettiin tuijottamaan kuva mahdollisimman paljon silmien toivossa lapselle :D

    VastaaPoista
  8. Ohhoh, enpäs tiedä miten päin onnittelisin! Hurjan paljon onnea kuitenkin kaikesta! Sulta tulee aina vaan toinen toistaan parempia uutisia. Oma asunto on ihana asia ja nyt pidät kyllä puolesi, etteivät anoppi ja käly päätä taulujen paikkaa! Ai niin ja kattelehan välillä vaikka kattolamppua anopin puhuessa...jollet siis halua anopin näköisiä lapsia :D

    VastaaPoista
  9. Onnea Heli ja Erbulent uuden kodin johdosta! Monta asiaa tapahtuu samaan aikaan- raskaus, muutto. Hieno juttu :-)
    Terveiset täältä Tampereelta jossa Veera ja Viltsu on viikon ajan "kesätöissä" meillä. Hienosti on mennyt ja aurinkoinen sää hellii lomalaisia. Tytöt tykkää kun on koko ajan jotain ohjelmaa ;-)Kesälomaa jo odotellaan kaikkien osalta ja sääkin näyttää parantuvan päivä päivältä. Viikonloppuna jopa +30 C !!!


    Isot halit Veeralta, Viltsulta, Oonalta, Alisalta, Minnalta ja Jarilta - Voikaa hyvin!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut! Asunto kuulostaa hienolta ja hyvin varustellulta. Toivottavasti naapuritkin ovat kivoja.

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoisia nuo turkkilaiset uskomukset... :) Uskooko miehesi tai Turkin perheesi "pahaan silmään"? Itse huomasin ollessani raskaana että (turkkilainen)mieheni halusi mielellään jättää kertomatta ihmisille kovin iloiset ja hyvät uutiset koskien raskautta ja vauvaa, ettei vaan "pahasilmä" toisi huonoa onnea tai sairauksia lapselle. Itse en oikein tiedä mitä tästä ajatella :D.
    No kaikesta huolimatta meille syntyi alkuvuodesta ihana nappisilmä. Teillekin suuresti onnea kaksoisraskaudesta!! Ihanaa toivottaa varsinkin alkuvaikeuksien jälkeen.

    VastaaPoista
  12. ps. En pysty lukemaan blogiasi ollenkaan IE:n selaimella, vain Netscapella. Johtuisiko siitä että tuossa sivun alussa on >-merkki? Onkohan kenelläkään muulla samaa ongelmaa?

    VastaaPoista
  13. Susadim: Kiitos paljon! :) Tosiaan taalla on viimeiset kuukaudet ollut tosi erikoisia ja vauhdikkaasti on kaikkea tapahtunut. Allaha şükür eli kiitos Allahille!
    Katson kylla tiukasti telkkaria kun rupeaa vitsuttamaan :D
    Ihanaa viikon jatkoa! :)

    Pippuri: Kiitos paljon!! :)

    Mimako: Kiitos paljon! :) Meilla tosiaan tapahtuu paljon yhta aikaa mutta kunhan taa muutto saadaan paatokseen niin sen jalkeen alkaakin hiukan tylsempi arki. Joka varmasti jatkuu niin kauan kunnes vauvelit paasevat maailmaan.
    On hyva etta te saitte apulaisia. Varmasti Oona ja Alissa ovat aivan innoissaan kun on kavereita aina ymparilla :) Nauttikaa helteista ja tulevasta lomasta!! :) Joku paiva odotellaan teita myos tannepain! :)
    Terkkuja sinnepain myos! :)

    anumorchy: Viela on muutama asunto myymatta eivatka kaikki ole muuttaneetkaan joten naapureista en osaa sanoa :) Jonkun vanhan mummelin ja tadin kanssa juteltiin kylla, asuivat alakerroksissa. Hyvalta nayttaa :) Tuolla alueella asuvat ovat muutenkin hiukan eri tyylista kun nykyisessa kodissani. Sinne muuttavat firmojen johtajat, elakelaiset, nuoret perheet tai muuten vaan vahan rikkaammat kaupunkilaiset tai aidot mersinilaiset :)

    Merve: Me uskotaan kylla pahaan silmaan, mutta ei niin paljon kun esim anoppi joka lukee joka paiva nazar rukouksia ettei vaan mitaan pahaa tapahdu. Emme mekaan kerro mitaan isoa vauvoista muille kuin hyvin laheisille ihmisille, esim melkein kukaan ei tieda etta meille on tulossa kaksoset. Ei edes mieheni kaikki isoveljet.

    Turkissa kylla kaikki hiukankin epanormaali yleisesti leimataan heti joko pahan silman piikkiin tai jonkun muun pahan kuten esim. pahojen henkien. Uskomuksista nakyy tietty myos se etta moniin geneettisiin seka laaketieteellisiin vaivoihin etsitaan heti syyta siita mita raskaana oleva nainen on tehnyt, vaikka talla ei oikeastaan ole mitaan vaikutusta.
    Tuohon IE ongelmaan en osaa sanoa mitaan silla omalla IE:lla pystyn avaamaan blogisivuni. Onko sinun IE paivitetty uusimpaan versioon? Ehka ongelma ratkeaa talla tavalla...
    Hyvaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  14. Sevda: Kiitos paljon toivotuksista :) Eiks joo sisustuksesta maaraan mina? Eilen kylla arahdin ja nyt anoppi/ kaly ovat varmaan myrtsina koska aina sanovat etta 'eihan asia meille kuulu ja tama on vain idea" kun puhutaan sisustuksesta.

    Blogitse: Valitettavasti meidan anoppi/kaly ovat aika maalaisia. He aina puhuvat vaan etta kun meista vanhemmat ovat nain sanoneet/opettaneet niin sehan on aito totuus. Tietty. En paljoa korvaani letkauta.

    sateenkaari: Kiitos paljon!!! :) Juuri vauvojen kannalta tama uusi koti on kaikkein parasta. Talvella myos lammitysongelma on ratkaistu koska huoneet ovat pienia, parkettilattia pitaa ne lampimana samoin kuin etta asunto nakee auringon koko paivan ajan. Se on meille iso helpotus :) Samoin lastenhuone/makkari on eristetty ovella muista huoneista joten jos esim vieraita on niin he eivat hairiinny vauvoista niin paljoa :)

    Tuossa sisustusjutussa aion noudattaa pahimmnassa tapauksessa sinun tapaasi ja vaihtaa paikkoja heti kun he lahtevat :D Onneksi mieheni on antanut minulle vapaat kadet ja kertonut avoimesti myos perheensa edessa etta MINA olen se joka maaraa kaikesta.
    Hyvaa viikon jatkoa isolla halilla :D

    Ebrufin: Kiitos :D

    Maamaa: Kiitti! Jep, kylla se muutto ja sisustus on mun kasissa oltava, muuten siita kodista tulee joku aivan hirveannakoinen. Vaikka kuinka vaittavat olevansa kaikkitietavia.

    Hyvaa viikon jatkoa Dubliniin! :)

    ii: Joo, tiedan Helsingin asuntotilanteen. Vaikeeta on. Asuntoja on niin vahan myynnissa ja ne on tosi kalliita. Mersinissa on tuhansia asuntoja vapaana ja uusia rakennetaan kokoajan! Taman takia asunnon loytaminen on tosi helppoa kunhan vaan budjetin tietaa.
    Joo, ei sun turkki tosiaankaan ole huono :D Ehka naa toista vaittavat vaan ei usko itse tuollaiseen uskomukseen. Monet ei usko nimittain. Harmittavan moni yha edelleen uskoo....
    Hyvaa viikonjatkoa! :)

    ekku: Kiitos paljon :) Sisakuvia lahetan sitten kun ollaan muutettu ja sisusta nayttaa vahan paremmalta. Talla hetkella se on vain taynna rakennuspolya :)
    Herne on kyl kummassakin sieraimessa valista :D

    mizyena: :D Olen myos kuullut samantapaisista uskomuksista taalla. Etenkin vauvaa haluavien syliin pistetaan vauvoja etta hekin saisivat vauvan pian! :D Tata tapahtuu etenkin haissa.

    Tuo kuvan tuijottelu on kyl munkin mielesta tosi huvittavaa :D

    VastaaPoista
  15. Olen jo jonkun aikaa ollut vierailijana tosi kivassa blogissasi:) Paljon Onnea uuden asunnon johdosta ja myös raskaudelle!! Nuo parvekekaiteet kuulostavat kylla tosi hyvilta kun voi itse saadella korkeuden. Itse olin ihan vauhkona kun lapset olivat pienia silla kaiteet vaan 70cm ja mekin asutaan vaan 5v. vanhassa talossa ja 6.krs. Nyt nuorin 6vee ja ikina ei olla parvekkeella istuttu.
    Olen yrittanyt ''kouluttaa'' anoppia viim. 15v mutta vielakin haluaa sekaantua sisustusasioihin, mutta nykyaan en enaa suutu vaan kuuntelen kiltisti neuvot ja teen sitten oman mieleni mukaan.
    Hyva kun mieheesi pitaa puoliasi.
    Mukavaa kesan jatkoa:)

    VastaaPoista
  16. Piti tohon ed. lisata nimikin eli lennu.

    VastaaPoista
  17. Onnea uudesta asunnosta!
    Sullakin raskaus etenee vauhdilla<3
    Meillä yöllä Suomeen lähtö vauvan haku reissulle :) Sunnuntaina tulee jo 30vk:a täyteen... Mihin tämä aika meneekään?

    Tuosta sisustamisesta. Meille kun tuli tavarat tähän asuntoon niin mies ei ensin edes ollut paikalla vaan minä olin porukan "johtaja" :)
    Sitten loppu peleissä soitin miehen apuun koska meillä vähän erikoisen mallinen olohuone.
    No tästä seurasi se että tavaroita veivattiin ees taas niin kauan että me olimme tyytyväisiä.

    Anoppi ei useinkaan puutu miedän kodin asioihin. Joten siinä en osaa neuvoa. Tuo Sateenkaaren idea että sitten siirtää jälkeenpäin itselleen mieleisille paikoille kuulostaa hyvältä.

    Koitahan jaksella. Oli kiva kuulla taas kuulumisia :)

    VastaaPoista
  18. Siis waude wau mitä uutisia! Ihan älyttömän paljon onnea! Teidän uusi OMA asuntonne kuulostaa ihan mahtavalta. :) Onneksi sulla on oma pää, siinä on turha anopin tulla laittamaan kukkaruukkua väärään paikkaan. ;) Repesin ihan totaalisesti tuohon sun lauseeseen: "Ihanaa! Mulle on tulossa pikku anoppi ja pikku käly :D"

    VastaaPoista
  19. Mahdottomasti onnea uuden asunnon johdosta;kuulostaa tosia upealta , olette varmaan ihan haltioissanne! Ja kiva kuulla että raskaus etenee hyvin!

    VastaaPoista
  20. Huikeaa, asunto vaikuttaa todella upealta. Oikein paljon onnea! Sinä sitten vaan tiukkana määräilet muuttopäivänä mihin sohva pudotetaan ja niin päin pois, pitää vaan olla yhtä itsepäinen kuin anoppi ja kälykin, sinun kodistasihan on kysymys.
    Hyvää jatkoa myös raskaudelle.. hih..anopin ja kälyn kaksoisolennoille..

    VastaaPoista
  21. Lennu: Kiva kun olet vieraillut blogissani ja kavit kommentoimassa :) Asutteko te Turkissa myos? Todellakin nostettavat kaiteet ovat mahtava asia. Meilla onneksi parvekkeita on vain kaksi, joista toisen aiomme myohemmin 'ottaa sisaan' eli paallystaa sen. Turkissa tehdaan myos lapsia varten erityisia rautakehikkoja korvaamaan kaiteita. Ei ole kovin esteettista mutta on turvallista. Ehka te voisitte suunnitella jotain tallaista?

    Nazlican: Vau, teillakin on todella ihanat ajat edessa kun vauvan tuloonkin on noin vahan aikaa. Raskaus tosiaan menee kuin siivilla. Teillakin oli muutto seka uuteen kotiin asettuminen jotka varmasti helpottivat ajan kulua :) Meillakin samat asiat on edessa seuraavan kuukauden sisalla. Paljon voimia matkaan ja synnytykseen jo nyt! :) Toivottavasti nahdaan kuvia myos uudesta tulokkaasta myohemmin :)
    Anopin sain vihdoin aisoihin eli ovat aivan hiljaa talla hetkella muuton suhteen. Ehka he lukevat ajatuksia :D Mutta mieheni myos eilen erityisesti mainitsi selvasti etta minulla on vapaat kadet tehda mita haluan, ostaa mita haluan ja sisustaa koti miten haluan, kukaan muu ei tahan saa kajota. Mulla onkin paa taynna ihania suunnitelmia verhojen seka huonekalujen suhteen :)

    Auski: Joo, anoppi on jo tiukasti suitsittu mieheni ja mun puolelta :D Suunnitellaan vaan ihania muuttojuttuja kuten verhoja ja huonekaluja. Ajatellaan ostaa ankastre keittio, seka teettaa makkariin iso vaatekaappi. Paljon on tehtavaa mutta onneksi kukaan ei ole tasta kodista meita haatamassa viela yli kuukauteen :)
    Kuvia laittelen sitten kun kaikki on valmista ja saadaan internet siellakin toimimaan :) Teille myos tsemppia remonttiin!!! :)

    Yaelian: Kiitos paljon! Ihanaa on tosiaan kun on OMA asunto. Sen tuoma turvallisuus on aivan jotain erilaista :)

    Sirokko: Kiitos paljon!! :D Kylla ovat anoppi ja kaly nahneet paljonkin sita kuuluisaa suomalaista itsepaisyytta ja sisua :D Onneksi eivat enaa kajoa mihinkaan vaan antavat minulle taydet kadet suunnitella mita haluan :)

    VastaaPoista
  22. Onneksi olkoon kaikesta ilosta: vauvoista ja uudesta kodista! Nyt on varmaan korkea aika panna anoppi ojennukseen. Tuskin hän nyt pahaa tarkoittaa, mutta koville voi ottaa tuo suunnitteluun osallistuminen. Mielestäni sinun pitäisi puhua ensin miehesi kanssa asia selväksi. Siis sen että kuka teillä sen kaapinpaikan määrää, miehen äiti vaiko nuoripari. Sitten vaan hienovaraista vihjettä, ja jos ei mene jakeluun, hieman selväkielisempää. Kuten että: korkeasti kunnioitettu anoppi, arvostan huolenpitoasi, mutta haluaisin suunnitella kotini ihan omin päin anopin rakkaan pojan kanssa!

    VastaaPoista