tiistai 15. toukokuuta 2012

Nykyaikaako?


Jo pidemman aikaa televisiossa, sanomalehdissa ja kaduilla nakee mainoksia tuotteista joita lapsi voi kayttaa "ilman aikuisen valvontaa ja apua". Mainoksissa poikkeuksetta lapset ovat "innoissaan" tuotteen kimpussa aidin istuessa sohvassa juoden teeta ja lukien jotain sisustuslehtea. Lastenkanavatkin mainostavat kymmenia kertoja paivassa esimerkiski aanikirjoja joita lapsi voi kayttaa ilman aidin apua jos haluaa oppia lukemaan tai yleensa oppia jotain ennen koulua. On nukkeja jotka puhuvat. On ruokalautasia joista lapsi voi syoda ihan itse kaatamatta sisaltoa aidin "iloksi" lattialle. On lasten lempparihahmojen "puuhapaketteja" jossa "riittaa lapselle tekemista yksin moneksi tunniksi. Viimeinen tippa oli mainos jonka nain eraan paikallisen sanomalehden nettisivulla: Menkaa te lomalle, tuokaa lapsenne koripalloleirille! (okei, ei ehka pahin esimerkki tasta asiasta, mutta toi taman aiheen mieleeni)

Mihinka yhteiskunta on menossa? Onko lapset nykyaan jonkinlainen haitta, josta pitaisi aitien paasta eroon? Joiden pitaisi itse ruveta opiskelemaan YKSIN jo alle kouluikaisea? Mihinka on havinnyt ne vanhanaikaiset nuket, joita sai itse pukea, jotka eivat puhuneet mutta jotka sopivat niihin kymmeniin leikkeihin joita mielikuvitus keksi? Tietenkin naitakin nukkeja myos on, mutta miksei niita ole mainoksissa? Lapset tietenkin haluavat sen jonka nakevat 10 kertaa telkkarissa. Lasten on ehdottomasti saatava viettaa aikaa vanhempiensa kanssa, opiskellen ja leikkien, YHDESSA tai sisarustensa kanssa. Turkissa on vielapa miljoonia kotiaiteja joilla on enemman aikaa kasissaan kun esimerkiksi eurooppalailla kanssasisaruksillaan. Aikaa vietttaa lastensa kanssa, itsekin oppien jotain muuta. Miten olisi vaikka seurapelit, kirjojen lukeminen yhdessa, elokuvien katsominen, askartelu, leipominen ym? Valitettavasti moni kuitenkin valitsee ne kotityot, ruoanlaiton ja ystavatapaamiset, lahettaen lapsen kadulle leikkimaan koko paivaksi. Tai sitten naemma ostamalla tallaisia setteja joilla lapsi pysyy hiljaisena kotonaollessaan. On uskomatonta valista huomata minkalaisia mainioita ratkaisuja turkkilaiset kotiaidit ovat loytaneet ongelmiin koskien kotinsa siistinapitoa tai ruoanlaittoa, mutta harvemmin sita kuulee mistaan erikoisesta leikista jonka he ovat tanaan lastensa kanssa keksineet....

Tama kirjoitus on hiukan provosoiva eika sita kirjoittaessa ole ajateltu taysin jarjella... :)

Hyvaa alkuviikkoa kaikille lukijoille...

6 kommenttia:

  1. Tämä vanhemmuus/aitiys on aika tulenarka puheenaihe Suomessakin talla hetkella. Toiset ovat hurahtaneita kiintymysvanhempia ja toiset puhuvat riittavan aitiyden puolesta, itse kuulun ehdottomasti jalkimmaiseen kastiin. Aiheesta keskusteltiin joku aika sitten eraassa blogissa jossa muisteltiin ettei omana aika puhuttu laatuajasta ja vanhemmat olivat paljon töissä, nain omallakin kohdalla. Turkissa lastenhoito on usein 100% aidin harteilla eika omille harrastuksille tms. jaa enaa aikaa, Suomessa on toisin, ehkapa tasta syysta nama tamantyyliset lelut ovat taalla pop kun ei muuten omaa aikaa ole yhtaan. Tietysti sita joutuu karsimaan omasta ajasta lapsen vuoksi mutta luulisi Turkissa laajan sukulaisverkoston auttavan aitia saamaan vahan omaa aikaa, meilla ei sukulaisia auttamassa ole mutta onneksi on ystavia ja miehella sellaiset työajat etta pystyy osallilstumaan mukavasti lapsen hoitoon. Olisi kiva kuulla miten saat apua tassa asiassa sukulaisilta tai oletko harkinnut osa-aikaista paivakotia tms. lasten kasvaessa. Omalla kohdalla on viela epaselvaa milloin palaan työelamaan joten naita ajatuksia joskus tulee pyöriteltya mielessa. Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen aihe todellakin. Minä muistan kun kuopus oli pieni ja turkkilaiset tuttavani ihmettelivät, että miksi en pidä vauvaa koko ajan sylissä. Tai siis hänen tyyntyessä pistän heti lattialle tai sitteriin. Muitakin ihmetyksen aiheita oli ja on. Turkkilainen ja suomalainen tapa kasvattaa lapsia on kovin erilainen. Varmaan asiaan vaikuttaa sekin, että monella on se yksi ainoa silmäterä, minulla oli neljä, eikä todellakaan apulaisia lasten hoitoon. Paitsi mies silloin, kun ei ollut töissä.

    Minun filosofiani on varmaan tuo Petran riittävä äitiys. Minä sylittelen, suukottelen ja halaan, mutta en yltiöpäisesti. Minä lohdutan, mutta sanon myös, että "nyt riittää". Minä autan, jos apua tarvitaan, mutta kannustan pienestä asti omatoimisuuteen niissä asioissa, jotka on lapselle sillä kehitystasolla mahdollisia. Meillä ei paapota. Minä en anna lasten kiipeillä parvekkeen kaiteilla, mutta minusta lapsen on hyvä kokeilla rajojaan erilaisilla pinnoilla. "Varo, ettei putoa" hokee turkkilaiset ympärilläni. "Ei haittaa, joskus täytyy pudota, että oppii varomaan" vastaan ja saan kasan hölmistyneitä ilmeitä. (Nyt puhutaan paikoista, josta tippumisvaara on enintään metrin luokkaa).

    Meillä on kuri, johdonmukaiset säännöt ja tiukka linja. Jos ei ole, talo on kaaoksessa ja äidin hermot riekaleilla. Meillä osataan silti rentoilla, tehdä poikkeuksia säännöistä ja katsoa joskus sormien välistä. Jos suoraan sanotaan, niin turkkilainen kompastuskivi on mielestäni jatkuva periksi antaminen. Jos äiti kieltää, isä antaa. Tai äiti kieltää kaksi kertaa ja antaa kolmannella. Minä en piittaa vaikka mukula huutaa punaisena minibussissa. Ei on EI. Uskotte kai, että koko muu minibussi on asiasta toista mieltä.

    Voimia siis äidit tärkeässä tehtävässä. Maalaisjärkeä. Välittämistä. Mutta muistakaa välittää myös itsestänne. Omat evääni jaksamiseen on ollut iltojen rauhoittaminen. Lapset menee edelleen peteihinsä ennen klo. 21. Omassa huoneessa saa valvoa hiljakseen, mutta palvelu ei enää pelaa eikä mitään saa pyytää. On äidin ja isän oma aika. Ja se tulee joka ilta tarpeeseen.

    Huh. Tulipas paasattua.

    VastaaPoista
  3. Petra ja Mine, kiitokset kummallekin pitkista, hienoista kommenteista!

    Ensimmaiseksi Petra, kirjoitukseni tarkoitus ei ehka niinkaan ole kritisoida aitiytta vaan noita nykyaikaisia leluja seka aktiviteetteja joita on tarjolla. Onko nykyajan ihannelapsi sellainen jonka pitaa osata kaikki opetella itse jos aidilla ei ole aikaa/halua?
    Olen kylla itsekin samalla raiteella kanssasi koskien aitiytta. Olen itsekin riittava aiti lapsilleni, en todellakaan ela symbioosissa heidan kanssaan. Haleja ja pusuja he saavat useasti paivassa samoin kun syliakin mutta he myos ymmartavat etta silloin kun aiti tekee toita, heidan tulee olla omillaan. Aitiys on viela sellainen kasite jossa ei ehka ole mitaan taydellista mallia. Lapset ja aidit ovat niin erilaisia etta miten voisi kritisoida jonkun toisen tekemaa jos se juuri on se asia, joka lapselle sopii. Noh, myonnan etta luotan joissain asioissa Supernannyn ohjeisiin ja niista on ollut apua ongelmatilanteissa :) Mutta en koskaan sano olevani taydellinen aiti tai siihen edes pyrkimassa. Pyrin olemaan parhain mahdollinen aiti minun lapsilleni.
    Kysyit viela myohemmasta avusta. Anoppini on nykyaan kerran viikossa ottanut jommankumman lapsista heille hoitoon tai joskus kummatkin, jolloin saan tehtya esim isoimmat siivoukset ym kotona rauhassa. Parin vuoden paasta aion kylla lahettaa lapset osa-aikaisesti tarhaan kunhan paastaan valtion tarhoihin, jotka ovat hinnallisesti edullisia. Yksityiset ovat niin kalliita etten voi edes kuvitella lahettavani lapsia niihin. Anoppi/kaly seka isani varmaan tulevaisuudessakin rupevat olemaan isompi apu lastenhoidossa kunhan lapsetkin oppivat enemman kommunikoimaan ja olemaan aisoissa kodin ulkopuolellakin :) Olen taman takia todella onnekas, etta apua on saatavilla.

    Mine, kiva kuulla teidankin arjestanne ja kasvatustyylistasi. Se kuulostaa hyvin paljon samalta kuin omani. Olen kanssa aika kyllastynyt ymparilla kuulemiini varoituksiin kaikesta mahdollisesta. Joko on lapsilla liian vahan vaatetta paalla, tai kohta se putoaa, lapsi ei saisi juosta tai kaatuu, tai nousta jonnekin tai tippuu. Anoppini saa sydarin heti kun lapsi edes kavellessaan kaatuu. Sit saa anoppia rauhoitella vakuutellen etta kaatuminen on normaalia! Meilla lapset ovat kylla selvasti edella monesta samanikaisesta lapsesta kehityksessa kun osaavat itse pukea kengat, takin, syoda itse kaikkea mahdollista ruokaa ilman apua haarukalla/lusikalla seka muuta. Se kait johtuu suomalaisesta kasvatustyylista etta lapsille annetaan myos "valtaa" tehda asioita eika kaikkia kontrolloida. Lapsen pitaa saada haasteita jotka sopivat omaan kehitykseen, aivan kuten kirjoitit. Taalla tuntuu etta monia kaksivuotiaita pidetaan yha edelleen vauvoina ja heita kohdellaan sen mukaisesti. Olisi mielenkiintoista muuten saada tuo Suomessa ollut aiti-keskustelu myos tannekin!

    Antoisia hetkia jalkikasvunne kanssa teille kummallekin! :) Kiitos viela kun jaoitte ajatuksianne!

    VastaaPoista
  4. Hei! Itse olen usein miettinyt, onko kotiäitinä oleminen nuorille Turkissa asuville suomalaisnaisille itsestään selvä ratkaisu vai ainoa vaihtoehto (vääränlainen koulutus, töitä vaikea saada, töissäkäynti ei kannata tai perhe ei hyväksy töissäkäyntiä). Suomessahan nuoret kasvatetaan pitämään itse huolta itsestään, mutta Turkissa vain hieman yli 20 prosenttia naisista on mukana työelämässä. Saattaisi ajatella, että tällainen tilanne olisi naisen kannalta aika turvaton: kun menee hyvin, niin mikä ettei, mutta jos sattuu jotain ikävää, niin mitä sitten? Onko teillä jonkinlainen varasuunnitelma siltä varalta, että olettekin jonain päivänä oman itsenne varassa?

    Miettii
    Sirja

    VastaaPoista
  5. Sirja, kiitos kommentistasi! Suomessa tosiaan naiset tuntuvat olevan enemman urakeskeisia eivatka halua tinkia omasta tyoelamastaan perheen takia. Mulle kotiaitina oleminen on itsestaanselva juttu. Ma saisin toita jos etsisin mutta palkka on niin matala ettei se kannattaisi eli se ei toisi mitaan lisaysta meidan elantoon. Turkissa viela naiset eivat ole niin koulutettuja etta ajattelisivat uraa, vaan heidat on kasvatettu enemmankin perheen ja kodin yllapitajaksi. Mies on se leivantuoja. Tietenkin Istanbulissa seka muissa isoissa kaupungeissa monet naisetkin ovat aktiivisesti tyoelamassa. Ja en oikein tieda etta mita tarkoitat sanalla "turvaton", seko etta eroamme? Toivon mukaan tuollaista ei tapahdu! Mutta jos joskus eroaisimme niin silloin vaihtoehtona on juuri tyonteko ja kylla taalla aidit saa myos elatustukea puolisoiltaan niin kauan kun lapset ovat kait 18 vuotiaita. Silla ja palkalla parjaa ihan hyvin. Ja minulla on mahdollisuus muuttaa takaisin Suomeen, jos tarvetta on. Meilla on oma asunto josta ei tarvitse maksaa vuokraa. Erotilanteessa koko omaisuus jaetaan puolella, kuten muuallakin Euroopassa. Ruoka taalla on edullista. Mieheni on taasen melkein mahdotonta saada potkuja omasta tyopaikastaan (opettaja valtiolla) ja sen tyon takia han tulee saamaan myos elaketta joka siirtyy automaattisesti minulle hanen kuollessaan. Eli ei taalla ihan tyhjan paalla olla.
    Suomessa on melkein mahdotonta olla kotiaiti, joten helpompaa se on taalla kun sellainen vaihtoehto on annettu. Ja harvemmin kovin moni suomalainen (jollei ole omaa yritysta) jaksaa tyoskennella Turkin tyosaannosten mukaan vuosikaupalla. Se tarkoittaa toita 6 paivana viikossa, kahden viikon vuosilomalla. Sen paalle kodin ja lastenhoito, jollei ole varaa kodinhoitajaan. Minulle riitti ihan 2,5 vuotta selka hiessa tyoskentelya :) En tunne menettavani mitaan vaan nautin olostani lasten kanssa kotona.

    VastaaPoista
  6. Hei taas, Heli! Niin, tuolla turvattomuudella tarkoitin eron lisäksi puolison sairautta, työkyvyttömyyttä tai kuolemaa. Elämässä ei todellakaan koskaan tiedä, mitä tulee vastaan, eikä kaikkeen voi tietenkään varautua, mutta uskon, että omalla koulutuksella, työpaikalla ja ennen kaikkea omalla palkalla on tärkeä psykologinen merkitys: tietää, että pärjää itse, jos on pakko, ja puolison kanssa on paremmat edellytykset neuvotella tasavertaisesti perheen kannalta tärkeistä päätöksistä. Minäkin olen saanut sen käsityksen, että työnteko Turkissa on usein hyvin rankkaa ja että naiset saavat usein niin huonoa palkkaa, ettei heidän kerta kaikkiaan kannata käydä töissä, ja töihin palaaminen on varmaan monen kotona vietetyn vuoden vielä hankalampaa, mutta eikö työnteko voi myös olla ilo ja nautinto? Kyse ei ole välttämättä uran luomisesta vaan mahdollisuudesta oppia uutta, kehittää omia taitojaan, olla vuorovaikutuksessa työkavereidensa kanssa. Pienten lasten hoitaminen on usein uuvuttava, turhauttavaa ja pitkästyttävää, vaikka äitiys olisi kuinka tärkeä osa elämää. Eiköhän jokainen äiti ole siitä tietoinen.

    Uskoisin, että tuo turkkilaisäitien hössöttäminen liittyy juuri tuohon 100-prosenttiseen äitiyteen. Perspektiivi katoaa, jos elämää pyörii pelkästään lapsien ympärillä. Tekeekö tuollainen olosuhteiden pakosta äitiydelle omistautuminen lapsistakaan kovin onnellisia? Eikö varsinkin tyttöjen olisi hyvä nähdä muunkinlaista naisena olemisen mallia?

    VastaaPoista