sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kevat tulee vauhdilla


Pitkan sadejakson aiheuttama masennus on vihdoin takanapain ja aurinkoenergialla toimivat patterini ovat alkaneet latautumaan. Rakastan kevatta ja syksya taalla. Ei vahiten sen takia etta lampoasteet ovat viela siedettavalla tasolla vaan luonto herailee joka paikassa.

Naina aikoina jaksaa tehda yllattavan paljon kaikkea. On ihanaa kun oon saanut pestya kesamattoja odottamaan vaihtoa seka vaihtelemaan verhoja. Olen myos virkannut pari mattoa vanhoista lakanoista, joita aion kesalla kayttaa.

Taman kevaan uudistuskohteeni on parveke. Yleensa joka kevat muutan jotain kotona tai ostan uutta. Meidan parvekekalusto on vuosien mittaan karsinyt polttavasta auringonvalosta, joten ensimmaisena listalla on uuden poydan ja tuolien ostaminen.

Olen myos hirvea kukkafriikki. Rakastan vihreytta ja kukkia kotona ja parvekkeella. Mulla on tahan asti ollut aina jotain kasvamassa parvekkeella: kukkia tai yrtteja kuten minttu ja basilika. Tana vuonna lisasin kukkamaaraa reippaasti. Ostin kukkalaatikoita ja taimia. Ostin jopa pari mansikantaimea, joiden satoa olemme jo syoneet :) lasten kanssa olemme istuttaneet kukkien ja yrttien siemenia, joiden kehitysta seuraamme jannittyneina. Ensi viikolla olisi tarkoitus ostaa yksi kamkvatti - hedelmapuu. Samoin muutama seinaruukku seka yksi riippuva kukka.

Tassa on muutama kuva parvekkeesta talla hetkella:





 Toivonkin etta minun viherpeukaluus siirtyisi lapsille. On niin rentouttavaa kun paasee pistamaan kadet multaan.


3 kommenttia:

  1. Mukavaa kevättä! Minä taas rakastan talvea ja sateista ja kylmää kautta ja jäin jo suremaan sen loppumista ja ilmojen lämpeämistä.

    VastaaPoista
  2. Hei, hauska turkkiblogi, nyt vasta löysin. Terveisiä Istanbulista :) Täällä ei vielä kovin vihreää elämää ole parvekkeella, mutta hyasintit ovat puhjenneet kukkaan ja pelargoniat kertovat elävänsä, kukkia ei vielä. Ehtiihän ne.

    VastaaPoista
  3. Thank you much! I find Cheap Archeage Gold your work rather exceptional...so refreshing...I can almost hear the Archeage Gold water splashing, birds chirping, and the fishing reel whipping out line...and that Buy RS Gold "plunk" when it goes in the Buy Archeage Gold stream! Be Blessed.

    VastaaPoista