Vuosi on vierähtänyt. Blogissa on hiljaista koska mun normaalissa arjessa ei tunnu oikein mitään kirjoitettavaa olevan. Arki pyorii hyvin tiiviisti lasten koulun ymparilla. Viime talvi ja kevat opettelimme lukemaan joka oli kokopaivainen taakka. Tana vuonna onkin sitten jo kunnon matematiikkaa seka lukemisen harjoittelua joka on aiheuttanut paanvaivaa myos minullekin 😊 Lapset ovat kayneet 2-luokan eri aikoina. Eli tytto on aamuvuorossa (7-12) ja poika iltapaivavuorossa (12-17). Tahan jarjestelyyn paattyminen ei ollut vapaaehtoista vaan tyton opettajan valinta. Onhan se vähentänyt riitoja kotona mika on ollut loistavaa ☺
Viime kesänä vietimme lomaa Marmariksessa. Ehdimme kayda myos Antalyan expo 2016ssa joka oli ihan mahtava kokemus. Valitettavasti viime vuosien terroristi-iskut, vallankaappausyritys ja sisapoliittinen tilanne ovat aiheuttaneet hallaa matkailualalle joka nakyi tana vuonna konkreettisesti etenkin etelärannikon kohteissa. Tasta vuodesta ei odoteta yhtaan parempaa. Ja tallakin hetkella euro ja dollari ovat huippuheikoilla. 1 euro on jo yli 4,10 TL kun viime vuonna tahan aikaan 1 eurolla sai 3,35 TL. Hyvää siis turisteille muttei meille paikallisille kun palkka pienenee ja kaikki kallistuu. Elamme toiveessa paremmasta tulevaisuudesta.
Olemme taman vuoden talven aja tehneet kotona pitkään suunnitelmaamme remonttia. Maalaamme kaikki seinat uudestaan. Lapset pienempina olivat turhan innokkaita piirtelemaan seiniin joten nyt ne jaljet saimme piiloon. Uudistimme myos vanhentuneet ja rikkoutuneet huonekalut. Mieheni myos teki lampoeristykset makkareiden ja olkkarin ulkoseiniin. Taten olemme saaneet kodin lammityksen tehokkaammaksi. Nytkin olemme lomalla mutta koko viikon olemme tehneet vain maalaushommia 😀
Tassa on muutama kuva viime vuodesta. En lupaa kirjoitella useasti vaan silloin tällöin kun mieli tekee.
Hyvää lopputalvea aurinkoisesta Mersinista!
|
Ehdimme kayda viime huhtikuussa myos maagisessa Kappadokiassa. |
|
Expo 2016 Antalya |
|
Expo 2016 Antalya |
|
Mezitlin eli meidan kaupunginosan ihana kyltti rannassa |
|
Koska täällä harvoin sataa lunta, Mezitlin kaupunki paatti tuoda jokaiseen kouluun rekallisen lunta vuorilta. Yhden päivän ajan lapset saivat leikkiä lumella. |