Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet todella kiireiset. Koulujen aloitus toi mukanaan yllattavan hektisyyden, koska koulun lisaksi kotitehtävät ovat muodostuneet suureksi ajanvietteeksi. Etenkin viikonloppuisin kotitehtavissa menee helposti pari-kolme tuntia paivassa. Kerronpa tarkemmin mita meidan arkeen kuuluu.
Maanantai on yleensa viikon kiireisin päivä. Heraamme säännöllisesti joka päivä klo 7 ja ensimmaiseksi syömme aamupalan koko perheen kera. Tämän jälkeen mieheni lähtee töihin ja me aloitamme kotitehtavarumban, joka kestää yleensä tunnin. Sen jälkeen lapsilla yleensä on noin tunnin verran omaa leikkiaikaa ennen kuin kouluun pitäisi lähteä. Tana aikana yleensä siistin kodin, silitan kouluvaatteet ja valmistelen lasten eväät seka lounaan. Tuntia ennen kouluunlahtoa lapset syövät jotain, vaihtavat vaatteet ja laittavat reppunsa valmiiksi. Koulu alkaa klo 12 joten meidän pitää olla siellä sitä aikaisemmin, koska yleensä aamuisin koulun rehtori tai avustajat puhuvat jotain. Koulunalku on myos oiva aika vaihtaa muutama sana opettajien kanssa.
Kun lapset ovat koulussa, minä menen hedelma-vihannesmarkkinoille, jotka pidetään joka maanantai kodin lähellä. Markkinoiden jälkeen kayn viela lahikaupassa ostamassa viikon tarpeet. Sielta kotiin lepaamaan ja tekemaan viikonlopulta jaaneita kotitoita. Mieheni tulee kotiin klo 16, jonka jälkeen yleensä rupean valmistamaan iltaruokaa. Lapsia lahden hakemaan vahan ennen klo 17. Kun lapset tulevat kotiin, syomme illallisen jonka jalkeen kaymme lapi kotitehtavia. Yleensä tunnin verran. Sen jalkeen tunti telkkua lapsille, aidille sohvalla lohoilya ja klo 20.30 on nukkumaanmenoaika. Itsekin nukahdan 22 aikoihin, jotta jaksan herata aamulla. Öisin kuitenkin pari kertaa tulee herattya lasten takia, joten mulle hyvat younet on tarkeita.
Tiistai on minun ja mieheni yhteinen päivä. Miehellani on vain 2 tuntia koulua aamulla. Lapsilla on tiistaisin ja torstaisin kansantanssitunti koululla ennen normaalia opetusta, joten niinä aamuina meidän pitää olla koululla jo klo 10.30. Tunnilta lapset jatkavat normaaliin koulupäivään. Me lähdemme mieheni kanssa kaupoille tai tekemään jotain lapsivapaata ohjelmaa, kuten vaikka käymme kävelyllä. Ilta menee muuten normaalin kaavan mukaan kotitehtäviä tehdessä.
Loppuviikolla kiireet helpottavatkin ja mulle jaa enemman omaa aikaa. Viimeiset pari viikkoa olen käyttänyt vapaan ajan kodin kaappien siivomiseen, askarteluun ja kahden vitriinin maalaamiseen. Viime viikolla juhlimme lasten 6 vuotissyntymapaivia; ensimmaiseksi perheen kesken ja eilen ensimmäistä kertaa lasten kaverien kanssa. Vilinää ja vilskettä riitti, koska vieraita oli yli 20 joista yli puolet alle 6 vuotiaita :)
Muutenkin viikonloppuisin yritämme olla rennommin eli lasten ehdoilla ulkoilemme tai olemme puistossa. Leffaillat ovat myös muodostuneet yhdeksi viikkorutiiniksi, joka on kivaa perheen yhteistä aikaa.
Seuraavassa postauksessa kerron lisää kouluelämästä.
Reilusti yli kolmekymppiset vanhemmat ja kaksi ekaluokkalaista monikulttuurisessa kodissa Turkin rannikolla. Ei turisteja vaan aitoa turkkilais-suomalaista elämää Mersinissä. Since 2005.
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
perjantai 13. marraskuuta 2015
Mita Turkissa elamiseen vaaditaan?
Silloin tällöin netissä tulee vastaan kyselyjä minkälaista asuminen on Turkissa. Yleensä kyselijä on suunnittelemassa muuttoa Turkkiin ja on luonnollisesti kiinnostunut minkälainen haaste se tulee olemaan.
Mietinkin, 10 vuotta täällä asuneena, mitä neuvoja antaisin nykyisillä tiedoillani ja kokemuksillani.
Turkin muuttoonhan vaikuttaa paljon se, minnepäin Turkkia on muuttamassa sillä elämä tässä valtavassa maassa on todella erilaista eri puolilla. Muutin itse Istanbuliin 24-vuotiaana, joten ensimmäinen neuvoni onkin että jos tänne haluatte muuttaa ja haluatte elämänne juurtuvan tänne: muuta nuorena. Nuorena jaksaa vielä kaikki ne uudet asiat, olla avomielisempi ja rohkea. Vuosien mittaan uuteen elämään ja kulttuuriin kasvaa eikä se enää tunnu oudolta. Nyt 10 vuoden jälkeen en koe edes muuttoa Suomeen mahdolliselta, koska joutuisin jättämään kaikki turkkilaisen elämäni hyvät asiat tänne. Eikö monet epäröivät ajattele juuri samoin Suomesta?!
Suosittelen myös ennen muuttoa pientä koeaikaa, jolloin asuisitte vaikka 2-3 kuukautta täällä mahdollisimman normaalia turkkilaista elämää. Ei siis hotellissa valmiiden pöytien äärellä. Tällöin hieman jo se ensihuuma laantuu ja pystyy näkemään myös elämää ilman turistilaseja. Monet ennakkoluulot ja haaveet yleensä tässä vaiheessa murentuvat.
Turkissa asuminen vaatii vahvaa luonnetta: suomalaista sisua, uteliaisuutta, kekseliäisyyttä ihan arkisissakin tilanteissa ja avoimuutta uusia elämäntapoja kohtaan. Turkkilaiset ovat hyvin ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia. Kotona istuvia, ujoja turkkilaisia en montaa tunne. Sinun pitää olla valmis itse solmimaan sosiaaliset suhteet muiden turkkilaisten kanssa ja tekemään työtä niiden eteen. Silloin tällöin kotona kahvittelu, soittelu tai vastavierailujen teko on normaalia ystäväkulttuuria vähän tuntemattomien ystävienkin välillä joka näkyy myös työkulttuurissa työsuhteita hoidettaessa. Turkkilaiset tykkäävät hoitaa asioita kasvokkain teekupin äärellä tai syöden. Tämän takia tiukan luonteen lisäksi tarvitaan kielitaitoa. Turkkilaisten englanninkielen taito on parantunut 10 vuodessa mutta edelleen harva sitä puhuu. Turkin kielen nopea opiskelu ja sen käyttäminen on tärkeä avain koko kulttuuriin. Turkkilaiset ovat todella onnellisia ja avuliaita jos vastapuoli yrittää turkiksi puhua, vaikka kielitaito olisi huonokin. Muistan itse ensimmäiset kerrat kun kieltä käytin: käänsin ostoslistat turkiksi ja lähdin sitten lähimarkettiin pyytämään niitä tuotteita myyjältä. Hyvin selvisi ja samalla opin uusiakin sanoja.
Turkin työkulttuuri on rankkaa. Töitä tehdään pienellä palkalla pitkiä tunteja. Yleensä ainoastaan sunnuntai on täysin vapaa. Edes lomapyhät eivät ole taattuja vapaapäiviä missään muussa kun pankeissa ja valtion viroissa. Jos suunnittelet työntekoa täällä tarvitset ensimmäiseksi työluvan jota kovin moni työnantaja ei ole valmis hakemaan. Ainoastaan isommat yritykset voivat siihen rumbaan ryhtyä. Tein itse työtä 3 vuotta ilman lupaa, mutta jos olisin jäänyt kiinni olisi tiedossa ollut karkoitus ja maahantulokielto. Jos sinulla on Turkin kansalaisuus (voi hakea 3 vuoden avioliiton jälkeen), voit tehdä töitä vapaasti samoin etuuksin kuin muutkin turkkilaiset. Oleskelulupa on myös ehdoton asia jos haluat asua täällä pitempään. Eurooppalaiset ovat täällä haluttua kamaa. Heidän taitonsa, tietonsa ja luonteensa ovat valttia työmarkkinoilla. Etenkin turismissa sekä kouluissa on pulaa kielotaitoisista. Samoin Turkin paisuvan ulkomaan kaupankäynnin takia vienti/tuonti- ja tulliyritykset etsivät ulkomaalaisia.
Jos et itse ajattele tekeväsi työtä mutta puolisosi tekee, niin sitten näet vähän tylsemmän puolen täälläelämisestä. Pitkien työpäivien takia joudut olemaan paljon yksin ja hoitamaan kodin asioita. Turkkilaiset naiset ovat myös tottuneet tekemään kotona paljon kotitöitä, jopa siinä määrin että meistä se voi tuntua liioittelulta. Tarviiko sitä olkkarin matto nyt joka päivä tuulettaa? Koti pidetään järjestyksessä ja siisteys on tärkeää. Käsintehty on myös vakiokäsite kaikessa. Ruoat, jogurtit, säilykkeet, hillot tehdään itse. Jotkut myös tekevät tomaatti - ja paprikatahnatkin itse. Vieraille tarjotaan aina itsetehtyjä suupaloja. Vain työssäkäynti on vapauttava "tekosyy" ostaa valmista. Turkkilaiset naiset ovat myös hyvin uteliaita, joten he varmasti utelevat kaikki tiedot elämästäsi hyvinkin nopeasti. Itse he ovat myös valmiita kertomaan saman omastaan.
Turkissa myöskään valitettavasti kukaan ei tule koskaan sanomaan sinulle mitään vaan sinun tulee ottaa selvää kaikesta itse. Jopa henkilökohtaisesti paikan päältä. Tälläiset asiat ovat esimerkiksi lupa-asiat ja maksut. Nämä voivat viedä ison osan päivästä. Muut mahdollisuudet ajankäytön suhteen on täysin rajatut kaupungin mahdollisuuksiin. Täällä Mersinissä on rantojen lisäksi hyvä pyöräily sekä kävelytie, kuntopuistoja, pelikenttiä sekä paljon kuntosaleja. Kulttuuritarjontaalkin löytyy, samoin erilaisia kursseja kädentaidoista pilatekseen. Suurin osa näistä on ilmaisia.
Ja tärkein tekijä täällä asumisen onnistumiseen on raha. Täällä ei valitettavasti voi elää kovin mukavaa elämää ilman tiettyä peruspalkkaa, joka on esim mielestäni minimissään 2000 liiraa kuussa. Sillä kattaisi vuokran, sähkön ja veden sekä ruokakustannukset ja ylimääräistäkin voisi vielä jäädä. Riippuu tietenkin kaupungin yleisestä hintatasosta. Kaikki raha tämän päälle olisi mukavuuden lisäämistä. Täällä ei kodit ole talvisin lämmittettyjä vaan lämmitys hoidetaan talouskohtaisesti joko maakaasulla, puuhellalla tai sähköllä. Tämä tuo aina piikin talven laskuihin.
Lasten koulunkäynnistä olenkin jo aikaisemmissa postauksissa kertonut sekä kerron lisää tulevaisuudessa.
Täällä eläminen vaatii siis paljon. Ei ole helppo muuttaa tänne Suomen kaltaisesta hyvinvointivaltiosta jossa valtio ajattelee kaiken sinun puolestasi. Voisi sanoa etta täällä asiat ovat jopa toisinpåin :) kaikesta huolimatta täällä elämisen hyviä puoliakin on paljon. Näitä ovat ilmasto, ruoka, ihmiset, sosiaalisuus ja perhekulttuuri, elämänlaatu (jos rahaa on tarpeeksi) ja terveydenhuolto (parempaa kuin Suomessa). Turkki on kokoajan kehittyvä maa jossa monet asiat ovat muutoksen kourissa. Täällä enemmistö väestöstä on nuoria, joten maa on dynaaminen. Yrittäjyys kukoistaa ja mahdollisuudet onnistua ja rikastua työtä tekemällä ovat Suomea paremmat.
En ole katunut tänne muuttoani päivääkään. Turkki on muuttanut minua ihmisenä suunnattomasti näiden 10 vuoden ajan.
lauantai 7. marraskuuta 2015
Turkin vaalit
Viikko sitten kaytiin uusintakierros Turkin eduskuntavaaleissa, joissa valtapuolue vei voiton murskaavalla 49,5 %:n määrällä. Johtuen hyvin negatiivisesta Turkki-uutisoinnista ympäri Eurooppaa, ovat eurooppalaiset olleet ymmällään tästä voitosta. Täällä asuvana, voin ymmärtää voiton hyvin.
Viime vaaleissa nähtiin että Turkissa on noin 10 prosenttiyksikön verran liikkuvia äänestäjiä, jotka eivät ole mihinkään puolueeseen kiinnittyneitä. Tämä 10 prosenttia sanoi viime vaaleissa AKPlle ei, äänestäen paaosin kurdipuolue hdpta ja kansallispuolue mhpta. Akp ei siis saanut enemmistöä vaan joutui keskustelemaan koalisiosta muiden puolueiden kanssa. Tämä oli myös opposition testausta, miten he olisivat valmiita toimimaan. Neuvotteluissa tuli selväksi jo heti että mhp ei tule olemaan missään tekemisissä kurdipuolueen kanssa. Heille sanottiin ei, samoin akplle. Chp listasi ehtoja, joilla suostuisi hallitukseen akpn kanssa joille akp sanoi ei. Yksi suurimmista ehdoista oli korruptiosta syytettyjen entisten ministerien tuomitseminen, johon akp sanoi ei, koska heidän mielestään korruptiota ei ole ollut. Tässä hätäkässä mhp riitaantui oman jäsenensä, puolueen perustajan pojan, kanssa koska hän julkisesti kannatti yhteistyötä akpn kanssa. Hänestä tehtiin ministeri, mhp poisti hänet puolueestaan ja hänestä tuli akpn puoluejäsen.
Jotta ymmärretään voittoa, täytyy meidän ymmärtää turkkilaisia äänestäjiä. Turkkilaiset pitävät karismaattisista, voimakkaista johtajista. Erdoğan on ehdottomasti yksi Turkin historian suurimmista johtajista, joka toi talouskriisissä, koyhyydessä ja epätasaarvossa elänneen Turkin uuteen loistoonsa. Taloutta parannettiin. Terveydenhuolto, sosiaaliturva ja koulutus läpikävivät suuria muutoksia. Kurdien asemaa parannettiin ja ennen halveksittujen uskonnollisten turkkilaisten mahdollisuuksia yhteiskunnassa laajennettiin (esim. huivipäisten pääsy valtion virastoihin töihin ja kouluihin opiskelemaan). Maan yleinen infrastruktuuri vietiin 2000-luvulle. Maan köyhimmillekin tarjottiin ne samat mahdollisuudet joista nauttivat 90-luvun rikkaat, valtaa pitävät, elitistit. Vaikka viimeisinä vuosina ollaan menty taloudessa sekä yleisessä demokratiassa takaisinpäin, on mielestäni nykyinen valtapuolueen kannatus kiitosta juuri näistä reformeista.
Turkkilaiset eivät helposti unohda, hyviä ja huonoja asioita. He eivät myös ole tyhmiä. He osaavat lukea politiikkaa hyvin. Vaikka valtion kanavat ovat akpn kannalla, Turkista löytyy myös paljon opposition tv-kanavia, internet-sivuja, facebook-sivustoja sekä sanomalehtiä. Kanavia ja lehtiä, jotka aikoina ennen akpta, olisi laillisesti suljettu. Pidänkin akpta kapinointina entisaikojen kemalismia ja sekularismia painottaneita hallituksia vastaan. Monet turkkilaiset ovat kyllästyneitä valtion aikaisempiin pyrkimyksiin tuoda omaa elämäntapaansa lähellä oleva eurooppalainen kulttuuri tänne ns. normikulttuurina kaikille. He eivät ole koskaan löytäneet itseään siitä. Euroopassa muutenkin on aina pidetty turkkilaisia kakkosluokan ihmisinä, miksi heitä pitäisi ihannoida? Ovatko he tyytyväisiä akphen? En usko. Onko heillä muita vaihtoehtoja? Ei oikein.
Miksi? Oppositiossa on sosiaalidemokraattinen chp, kansallispuolue mhp ja kurdipuolue hdp jolla on ollut tunnetusti suhde terroristijärjestö pkkhon. Hdp sai viime vaaleissa yllätysmäärän ääniä etenkin akpta kannattaneilta kurdeilta sekä nuorisolta, jota kiehtoi puolueen vapaamielisempi puolueohjelma vähemmistöjä kohtaan. Vaalien jälkeiset taistelut hdpn johtamissa kaupungeissa pkkn ja valtion välillä kuitenkin pelästyttivät nämä uudet äänet takaisin akplle. Eräässä näistä kaupungeista hdpläinen kaupunginjohtaja sanoi johtavansa sisällissotaa turkin valtiota vastaan. Turkin joukot tyhjensivät kaupungin terroristeistä ja pidättivät kaupunginjohtajan. Turvallisuus ja terrorismi ovat edelleen suuria ongelmia täällä. Niin akp kuin hdpkin käyttävät sitä hyväkseen politiikassaan.
Entäs sitten chp? He ovat Ataturkin perustama puolue, jotka ovat viimeisiä kemalismin edustajia. Vaikka akpn aikana heidän politiikkansa on pehmentynyt ja lähentynyt myös uskonnollisia, ei heitä olla koskaan nähty vastukseksi akplle. He ovat olleet kykenemättömiä tuomaan uudistuksia puolueen sisälle epäonnistuneiden vaalitulosten jälkeen. Eikä kilicdaroglua pidetä vaikuttavana johtajaehdokkaana, sillä hänen vaalilupauksensa ovat olleet löysiä eikä tosissaan otettavia. Heidän politiikkansa on täysin keskittynyt valtapuolueen virheisiin ja lupauksiin että me emme tee niin. Kun akplla on näkymys vahvasta Turkista vuonna 2023, ei chpllä ole mitään näkymää. Chp edelleen palvelee omaa puoluekantaansa. He lupaavat sananvapautta, ihmisoikeuksia, palkankorotuksia ja hyvää koulutusta. Asioita joka ei koske monenkaan turkkilaisen elämää. Palkankorotuksia lupasivat kaikki puolueet. Koulutuksen parantamista varten heillä ei oikein tuntunut olevan mitään vankkaa, toimivaa ohjelmaa. Oikeuslaitoksen puolueettomuus ja sananvapaus ovat asioita joita ei ole koskaan Turkissa ollutkaan. Jokainen hallitus käytti mediaa ja oikeuslaitosta hyväkseen omien näkemyksiensä tukemiseksi. Jopa erdogan joutui vankilaan luettuaan uskonnollisen runon. Näitä aikoja eivät turkkilaiset, etenkin akpn kannattajat, ole unohtaneet. Heille sananvapaus ja ihmisoikeudet ovat vain sanahelinää. Näinä 12 vuotena opposition kannattajat ovat laajasti haukkuneet akpn kannattajia tyhmiksi, joka ei ole hyvä keino tuoda uusia ääniä altavastaajalle. Oppositio nähdään siis suurena riskinä, jota ei Turkilla ole varaa ottaa.
Nyt varmaan kaikki jo ajattelevat että entäs akp ja erdogan jota kaikki vihaavat? Kyllä, täällä suurin osa akpn kannattajista rakastaa erdogania mutta iso osa ei. Akp ei kuitenkaan ole pelkkä erdogan, vaan puolueen sisällä on myös hyviä, maltillisia politiikkoja paljon. Valitettavasti erdogan pitää ohjia käsissään vahvasti. Presidenttia inhotaan mutta vaaleissa ei muuta vaihtoehtoakaan ole. Valinta onkin kuka on näistä huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoin. Ja pelottavaa onkin ajatella tulevaisuutta valtapuolueen käsissä, mutta kunnioitan turkin kansan tahtoa ja uskon myös siihen että he osaavat sanoa vaaliuurnilla ei, kuin tarvetta on.
Miten erdogan kayttaa tata hyvaksi tulevaisuudessa kuten esim presidentin vallan laajentamisessa, jaa nahtavaksi. Luulen etta akpn kannattajat eivat halua laajennusta tarpeeksi paljon, jolloin kansanaanestys olisi epamieluisin vaihtoehto. Yhteistyo perustuslain muuttamiseksi ilman kansanaanestysta nayttaa talla hetkella mahdolliselta ainoastaan hdpn kanssa, jolla on omat vaatimuksensa kurdien oikeuksista seka autonomiasta ita-Turkkiin. Naita on hyvin vaikeaa hyvaksya.
P.S Nämä kaikki ovat omia mielipiteitani ja kunnioitan muitakin nakemyksia.
Viime vaaleissa nähtiin että Turkissa on noin 10 prosenttiyksikön verran liikkuvia äänestäjiä, jotka eivät ole mihinkään puolueeseen kiinnittyneitä. Tämä 10 prosenttia sanoi viime vaaleissa AKPlle ei, äänestäen paaosin kurdipuolue hdpta ja kansallispuolue mhpta. Akp ei siis saanut enemmistöä vaan joutui keskustelemaan koalisiosta muiden puolueiden kanssa. Tämä oli myös opposition testausta, miten he olisivat valmiita toimimaan. Neuvotteluissa tuli selväksi jo heti että mhp ei tule olemaan missään tekemisissä kurdipuolueen kanssa. Heille sanottiin ei, samoin akplle. Chp listasi ehtoja, joilla suostuisi hallitukseen akpn kanssa joille akp sanoi ei. Yksi suurimmista ehdoista oli korruptiosta syytettyjen entisten ministerien tuomitseminen, johon akp sanoi ei, koska heidän mielestään korruptiota ei ole ollut. Tässä hätäkässä mhp riitaantui oman jäsenensä, puolueen perustajan pojan, kanssa koska hän julkisesti kannatti yhteistyötä akpn kanssa. Hänestä tehtiin ministeri, mhp poisti hänet puolueestaan ja hänestä tuli akpn puoluejäsen.
Jotta ymmärretään voittoa, täytyy meidän ymmärtää turkkilaisia äänestäjiä. Turkkilaiset pitävät karismaattisista, voimakkaista johtajista. Erdoğan on ehdottomasti yksi Turkin historian suurimmista johtajista, joka toi talouskriisissä, koyhyydessä ja epätasaarvossa elänneen Turkin uuteen loistoonsa. Taloutta parannettiin. Terveydenhuolto, sosiaaliturva ja koulutus läpikävivät suuria muutoksia. Kurdien asemaa parannettiin ja ennen halveksittujen uskonnollisten turkkilaisten mahdollisuuksia yhteiskunnassa laajennettiin (esim. huivipäisten pääsy valtion virastoihin töihin ja kouluihin opiskelemaan). Maan yleinen infrastruktuuri vietiin 2000-luvulle. Maan köyhimmillekin tarjottiin ne samat mahdollisuudet joista nauttivat 90-luvun rikkaat, valtaa pitävät, elitistit. Vaikka viimeisinä vuosina ollaan menty taloudessa sekä yleisessä demokratiassa takaisinpäin, on mielestäni nykyinen valtapuolueen kannatus kiitosta juuri näistä reformeista.
Turkkilaiset eivät helposti unohda, hyviä ja huonoja asioita. He eivät myös ole tyhmiä. He osaavat lukea politiikkaa hyvin. Vaikka valtion kanavat ovat akpn kannalla, Turkista löytyy myös paljon opposition tv-kanavia, internet-sivuja, facebook-sivustoja sekä sanomalehtiä. Kanavia ja lehtiä, jotka aikoina ennen akpta, olisi laillisesti suljettu. Pidänkin akpta kapinointina entisaikojen kemalismia ja sekularismia painottaneita hallituksia vastaan. Monet turkkilaiset ovat kyllästyneitä valtion aikaisempiin pyrkimyksiin tuoda omaa elämäntapaansa lähellä oleva eurooppalainen kulttuuri tänne ns. normikulttuurina kaikille. He eivät ole koskaan löytäneet itseään siitä. Euroopassa muutenkin on aina pidetty turkkilaisia kakkosluokan ihmisinä, miksi heitä pitäisi ihannoida? Ovatko he tyytyväisiä akphen? En usko. Onko heillä muita vaihtoehtoja? Ei oikein.
Miksi? Oppositiossa on sosiaalidemokraattinen chp, kansallispuolue mhp ja kurdipuolue hdp jolla on ollut tunnetusti suhde terroristijärjestö pkkhon. Hdp sai viime vaaleissa yllätysmäärän ääniä etenkin akpta kannattaneilta kurdeilta sekä nuorisolta, jota kiehtoi puolueen vapaamielisempi puolueohjelma vähemmistöjä kohtaan. Vaalien jälkeiset taistelut hdpn johtamissa kaupungeissa pkkn ja valtion välillä kuitenkin pelästyttivät nämä uudet äänet takaisin akplle. Eräässä näistä kaupungeista hdpläinen kaupunginjohtaja sanoi johtavansa sisällissotaa turkin valtiota vastaan. Turkin joukot tyhjensivät kaupungin terroristeistä ja pidättivät kaupunginjohtajan. Turvallisuus ja terrorismi ovat edelleen suuria ongelmia täällä. Niin akp kuin hdpkin käyttävät sitä hyväkseen politiikassaan.
Entäs sitten chp? He ovat Ataturkin perustama puolue, jotka ovat viimeisiä kemalismin edustajia. Vaikka akpn aikana heidän politiikkansa on pehmentynyt ja lähentynyt myös uskonnollisia, ei heitä olla koskaan nähty vastukseksi akplle. He ovat olleet kykenemättömiä tuomaan uudistuksia puolueen sisälle epäonnistuneiden vaalitulosten jälkeen. Eikä kilicdaroglua pidetä vaikuttavana johtajaehdokkaana, sillä hänen vaalilupauksensa ovat olleet löysiä eikä tosissaan otettavia. Heidän politiikkansa on täysin keskittynyt valtapuolueen virheisiin ja lupauksiin että me emme tee niin. Kun akplla on näkymys vahvasta Turkista vuonna 2023, ei chpllä ole mitään näkymää. Chp edelleen palvelee omaa puoluekantaansa. He lupaavat sananvapautta, ihmisoikeuksia, palkankorotuksia ja hyvää koulutusta. Asioita joka ei koske monenkaan turkkilaisen elämää. Palkankorotuksia lupasivat kaikki puolueet. Koulutuksen parantamista varten heillä ei oikein tuntunut olevan mitään vankkaa, toimivaa ohjelmaa. Oikeuslaitoksen puolueettomuus ja sananvapaus ovat asioita joita ei ole koskaan Turkissa ollutkaan. Jokainen hallitus käytti mediaa ja oikeuslaitosta hyväkseen omien näkemyksiensä tukemiseksi. Jopa erdogan joutui vankilaan luettuaan uskonnollisen runon. Näitä aikoja eivät turkkilaiset, etenkin akpn kannattajat, ole unohtaneet. Heille sananvapaus ja ihmisoikeudet ovat vain sanahelinää. Näinä 12 vuotena opposition kannattajat ovat laajasti haukkuneet akpn kannattajia tyhmiksi, joka ei ole hyvä keino tuoda uusia ääniä altavastaajalle. Oppositio nähdään siis suurena riskinä, jota ei Turkilla ole varaa ottaa.
Nyt varmaan kaikki jo ajattelevat että entäs akp ja erdogan jota kaikki vihaavat? Kyllä, täällä suurin osa akpn kannattajista rakastaa erdogania mutta iso osa ei. Akp ei kuitenkaan ole pelkkä erdogan, vaan puolueen sisällä on myös hyviä, maltillisia politiikkoja paljon. Valitettavasti erdogan pitää ohjia käsissään vahvasti. Presidenttia inhotaan mutta vaaleissa ei muuta vaihtoehtoakaan ole. Valinta onkin kuka on näistä huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoin. Ja pelottavaa onkin ajatella tulevaisuutta valtapuolueen käsissä, mutta kunnioitan turkin kansan tahtoa ja uskon myös siihen että he osaavat sanoa vaaliuurnilla ei, kuin tarvetta on.
Miten erdogan kayttaa tata hyvaksi tulevaisuudessa kuten esim presidentin vallan laajentamisessa, jaa nahtavaksi. Luulen etta akpn kannattajat eivat halua laajennusta tarpeeksi paljon, jolloin kansanaanestys olisi epamieluisin vaihtoehto. Yhteistyo perustuslain muuttamiseksi ilman kansanaanestysta nayttaa talla hetkella mahdolliselta ainoastaan hdpn kanssa, jolla on omat vaatimuksensa kurdien oikeuksista seka autonomiasta ita-Turkkiin. Naita on hyvin vaikeaa hyvaksya.
P.S Nämä kaikki ovat omia mielipiteitani ja kunnioitan muitakin nakemyksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)