keskiviikko 19. elokuuta 2009

Vauvoja ja tietokoneen kyttäämistä :)

Taas vierähti pitkä vartti viime kirjoituksesta johtuen täysin siitä että mieheni tietokone myytiin joten hän käytti täyspäiväisesti minun konettani. Välistä tietenkin pääsin vähäksi aikaa koneelle, mutta annoin hänelle työrauhan. Töitä tuntui riittävän tosi paljon. Hyvä niin. Tänään saapui sitten mieheni uusi tietokone joten vihdoin sain tietokoneeni hallinnan itselleni :) Sain tänä aikana vihdoin aikaa itselleni opetella neulomaan jotain vauvoille. Internet on mahtava opetusväline. Neuloin muutamat topposet sekä kissankorvapipot :) Ne varmasti näyttävät suloiselta vauvan päässä...pitäisi jatkaa myös peittojen virkkaamista, mutta olen ollut täysin neulomishurmoksen vallassa. Nytkin yritän löytää jotain uutta ja helppoa neulottavaa.


Tänä sunnuntaina myös äitini ja pikkuveljeni saapuvat. Olen todella onnellinen ja innoissani siitä! On tässä jo yli vuosi siitä kun viimeksi nähtiin. Aion äidin kanssa mennä yhdessä seuraavaan ultraan että äiti näkisi vauvatkin. Samalla ajattelin että tekisin viimeiset vauvaostokset äidin kanssa kaupungilla kierrellessämme. Olemme jo ostaneet sängyt sekä lastenhuoneeseen verhot/lampun. Ostettavana olisi isoimpina ainakin kaapisto sekä iso lämmittävä matto. En aio ostaa kaapistoa mitenkään "vauvalle" suunnattuna vaan ihan normaalin kaapiston. "Normaalit" kaapit ovat puolet halvempia verrattuna näihin "vauva" kaappeihin, jotka joudut kuitenkin taas joskus vaihtamaan koska lapsi "kasvaa niistä ulos". Muutenkin on ihan uskomatonta mitä hintoja kaikki raskauteen sekä vauvoihin liittyvä voi maksaa! Onneksi esim äitiysvaatteissa pystyn ostamaan väljiä tunikoita sekä mekkoja, jotka ovat tällä hetkellä muotia. Ja jopa alennusmyynneissä! :) Onneksi vielä osa vanhoista vaatteistakin käy päälle joten vielä ei ainakaan vaatteiden puolesta ole ongelmia. Ainoastaan ostin itselleni äitiyshousut pitkän tinginnän jälkeen 15 EUR:lla.


Raskaus on mennyt yhä edelleen hyvin vaikka kaikenlaisia kipuja on ollut viimeisten viikkojen aikana. Lääkärille niistä mainitsin eikä hän niistä oikein mitään erikoista nähnyt kun kaikki oli vatsassa ok. Viisi kuukautta tuli täyteen ja viikkoja 21. Jännittää vähän että mitä ensi viikkoon asti on taas tapahtunut vatsan sisällä :) Kaikki verikokeet ainakin olivat myös puhtaat eli mitään poikkeavia kromosomi-muutoksia ei ole. Vauvelit ainakin potkiskelevat todella jämäkästi jo aamusta iltaan. Se tuntuu tosi ihanalta mutta eivät ole vielä suostuneet potkiskelemaan isälleen :D Heti hiljentyvät kun mieheni pistää vatsan päälle kätensä. Ehkä niitä pitäisi jotenkin juksata että vahingossa potkisivat :D


Vieraita on käynyt iltaisin teellä ja samoin mekin käymme vierailuilla. Tänäkin iltana oltiin yhden mieheni koulukaverin kotona teellä. Syötiin ja juotiin itsemme ihan ähkyyn. Minä etenkin söin varmaan kahden hengestä :) Vaikka olin syönyt kunnolla jo ennen kuin lähdimme. Kiloja onkin tullut "ihanasti". Juuri pari päivää sitten meni 61 kilon raja rikki eli tässä on tullut viimeisen kuukauden sisällä 4 kiloa! Vauvat on vain kasvaneet 300-400 grammaa kipale joten suurin osa näemmä on jäänyt sinne jonnekin vatsan ja istukan välille :D Päällepäin kilot eivät tietenkään näy muutakuin raskauskumpuna, vaikkakin jotkut naiset täällä ovat laukoneet ihan älyttömiä kommentteja kuten "kuka teistä on raskaana?" liikkuessani ei-raskaana olevien ystävien kanssa. Eikä kuulema "raskaus näy ulkoapäin ollenkaan". Ei varmaan joo, nielaisin tuossa illalla vain yhden kokonaisen vesimelonin että se turvottaa hiukan.

Eli viime päivät ovat tiukasti olleet minulle vauva-painotteisia. Samoin vieraiden odottelu on mieluisaa, varsinkaan kun ei mun tartte kotia siivota :D Siivoaminen on täysin mieheni kontilla.

Yritin lisätä kuviakin tähän postaukseen mutta olen rättiväsynyt tämänpäiväisestä joten se jääköön seuraavaan postaukseen.

Hyvää torstaita kaikille!

11 kommenttia:

  1. Hei Heli!

    Ihana lukea kuulumisiasi pitkästä aikaa.

    Kiva, että olet tehnyt käsitöitä; tuntuu varmaan ihan erilaiselta pukea vauvoille itsetehtyjä vaatteita kuin ostettuja.

    Hienoa, että saat vieraita! Mäkin olen nyt lomalla Suomessa, ja tuntuu niin vaikealta kohta taas erota vanhemmista ja muista läheisistä.

    Ikäviä nuo kivut, toivottavasti ne loppuvat pian. Hyvä, että vauvat voivat kuitenkin hyvin. Toivottavasti suostuvat pian potkimaan baballekin. :)

    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinusta ja vauvoista. Kyllä äitisi on varmaan onnessaan kun näkee sinut ja miehesi. Käsitöistäsi tulee mieleen nuken vaatteet. Kun vauvat syntyy onkin
    varmaan kylmä, ja töppösiä tarvitaan.
    t Annu

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että saat äidin ja veikan kylään! Ja että äitisi pääsee sun kanssa ultraan ja vauvaostoksille: varmasti merkkaa paljon tulevalle isoäidille! :)
    Hurjaa, miten ne kuukaudet sitten kuitenkin menee nopeasti vaikka varmaan välillä tuntuu että raskaus on jo kestänyt ikuisuuden :) Toivottaavsti kivut kaikkoaa ja saat vain nautiskella.

    Olis kiva nähdä kuvia sekä vauvojen kamppeista mitä olette ostaneet jo ja tietty massusta :) Eli laita vaan kun kerkiät ja jaksat.

    Iloista viikonloppua ja ihanaista aikaa vieraiden kanssa!! :))

    VastaaPoista
  4. Sevda: Kiva kun vierailit taas :) Teillapa on ihanan pitka kesaloma meneillaan. Eroaminen on tosiaan vaikeaa mutta niin on taas se ihana jalleennakeminen. Ja onneksi nykyaan tama tietotekniikka tarjoaa mahdollisuuksia joka lahtoon ettei ne kaukana olevat sukulaiset tunnukaan niin kaukaisilta :) Nauttikaa Suomen paivistanne!

    Annu: Joo, nuken vaatteilta ne kylla nayttavat kun ovat niin ihanan pienoisia :) Se on ihan eri asia neuloa niita kun sitten haaveilla siita mita niiden sisalle on tulossa :) Topposia tarvitaan samoin lamminta pipoa ja villatakkia tana talvena pikkuisille! :)

    Maamaa: Kiitos paljon! Kylla se merkkaa minullekin paljon etta on oma aiti ja pikkuveli taalla kylassa. Ainakin helpottaa vahan hirvean pitkan anoppi jakson jalkeen nahda niita omiakin sukulaisia :)
    Oikeastaan on aika pelottavaa kuinka nopeasti se aika on mennyt tan raskauden kanssa. Nyt kun olen ollut yksin muutaman viikon (ei siis vieraita) niin olen vasta pystynyt taysin nauttimaan raskaudestani. Taman takia en haluaisi etta se loppuisi ihan heti :) Viela tassa on 3 kk aikaa kollotella joista kyl vaan 1 ilman anoppia..:)
    Vieta sina ihana reissu Unkarissa ja Madonnan konsertissa! :)
    Paljon haleja!!

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla kuulumisiasi taas! Ja onpa mukava kuulla ,että raskaus edelleenkin sujuu tosi hyvin:-) Voinkin kuvitella,että olet tosi iloinen ,kun äitisi nyt on siellä ja tuleva isoäiti pääsee pikkuvauveleita ultrassa näkemään!

    VastaaPoista
  6. Mukava lueskella kuulumisias.Musta tuntuu et just"eilen"tulit raskaaks..Miten ihmeessä se omalla kohdalla tuntu NIIIIIN pitkältä :D

    VastaaPoista
  7. Ompa ihanaa saada aiti ja veli kylaan.Viettakaa nautinnollisia hetkia.
    Toivotaan,etta kipusi johtuvat vain vauvojen kasvun aiheuttamasta vatsanpeitteiden venymisesta tms.Laakari varmaan tarkisti,etta kohdunsuu on kiinni.
    Kendini iyi bak!

    VastaaPoista
  8. Yaelian: Kiitos paljon :) Toivon mukaan tuleva isoaiti saa hyvia uutisia laakarilta ja nakee pirtsakat vauvat :)

    ekku: Multakin tuntuu etta vasta just eilen tulin raskaaksi :D Aika on mennyt tosi nopeasti. Liiankin. Ehka se viela tasta rupeaa pitkastyttamaan :)

    VastaaPoista
  9. Totta kai, vierailen mielelläni blogissasi. :)

    No, olin töissä toisaalla, niin ehdin nähdä äitiäni yhteensä vain 5 päivää, isää parisen viikkoa. Kauheasti ohjelmaa ennen lähtöä, tällaista tämä on... Tuntui niin vaikealta erota äidistä (ei nähdä enää tällä kertaa), itketti junasta vilkuttaessa. Tuntui sietämättömältä tämä ainainen hyvästienjättö; joka kerta voi olla viimeinen kuin näkee, se tuntuu niin pahalta. Vaikka ei niin saisi ajatella, ja kyllä mä taas totun nopeasti ja odottaa sielläkin jo toiset ihmiset... Ja aina voi palata, jos niin kova koti-ikävä iskee...

    Tällä kertaa on vaan ollut erityisen mukavaa olla Suomessa. Täällä on hyvä olla.

    Mutta tosiaan, juttelen vanhempienkin kanssa lähes päivittäin tietokoneen välityksellä, vaikka se ei olekaan sama kuin oikeasti nähtäisiin.

    Hyvää viikonloppua, öptüm! :)

    VastaaPoista
  10. sateenkaari: Toivon minakin niin etta kivut olisivat ihan normaaleja. Ainakin laakarin mielesta ovat. Tieda sitten.
    Hyvaa viikonloppua! :)

    Sevda: Ymmarran tuon tunteen etta Suomessa on mukava olla. Ulkomailla asutut vuodet tuovat juuri taman tunteen ihmiselle, itsekin sen aina tunnen kun Suomessa kayn. Mutta tietty takaraivossa on aina se kaipuu myos takaisin tanne. Hyvasteihin tottuu ja kuten sanoit, aina voi matkustaa takaisin jos kova koti-ikava iskee. Elamasta ei koskaan tieda minne se meidat vie mutta jos olet onnellinen siella missa asut (on se missa vain), se on kaikkein tarkeinta.

    Oikein hyvaa viikonloppua myos sinulle! :)

    VastaaPoista
  11. Niinpä, lomalla tuntuu yleensä hyvältä olla melkein missä vain. Ja on se ihan luonnollista, että tulee ikävä tänne Suomeen. On vaan välillä niin rankkaa, kun on kaksi kotimaata, ja sitten vielä asuu kolmannessa maassa, mutta toisaalta aina en huomaakaan, vaan nautin tästä matkustamisesta. Tällainen elämä on todella avartavaa, eikä sen tarvitsekaan jatkua loputtomiin. Ja tärkein on tosiaan oma hyvä olo.

    Hyvää viikonlopun jatkoa, kirjoitellaan taas. :)

    VastaaPoista