Meidan pieni yhteinen loma

Vihdoin se auto sitten loytyi! Tai taman auton me olimme loytaneet jo muutama kuukausi sitten mutta joidenkin autossa olevien vikojen (tai enemmankin puutteiden) takia emme silloin heti siihen niin kiintyneet. Kaikkien vastoinkaymisten takia paatimme sitten kayda lapi nama vanhat vaihtoehdot. Onneksi niin kavi...meidan auto on Toyota Corolla Verso eli 7 paikkainen tila-auto, vuosimallia 2005. Takimmaisille paikoille mahtuu hyvin lapset istumaan joka testattiin eilen :)

Mutta tamankertainen autonosto matkamme veisi meidat talla kertaa vanhaan kotikaupunkiimme, Istanbuliin. Lensimme sinne tiistai-aamuna ja tarkoituksena oli ajaa takaisin joko keskiviikkona tai torstaina riippuen saasta. Istanbuliin ja muuallekin Turkkiin oli luvattu nimittain lunta ja pakkasia, eika autossa ole kuin kesarenkaat (emmeka me taalla Mersinissa talvirenkailla mitaan tehtaisikaan).

Mieheni lapsuudenystava haki meidat lentokentalta ja viettaisimme heidan luonaan ensimmaisen yon. Me kaytiin yhdessa Istanbulin miljoonasta kauppakeskuksesta syomassa. 212 Powerpark Istanbul oli kait nimi. Miehet lahtivat sitten tapaamaan auton omistajaa ja hoitamaan virallisia asioita. Mina jain kiertelemaan kauppakeskuksen myymaloita ja tein hyvia loytojakin! Oli nautinnollista rauhassa vaan laahustaa myymalasta toiseen ja vilkuilla tarjontaa. Tosin aikainen aamuheratys rupesi tuntumaan viimeisissa kaupoissa ja istuskelinkin loppuajan kahvilassa horppimassa kahvia lukien sanomalehtia. Mahtavaa terapiaa! :) En tiennyt etta illalla menisimme viela toiseen kauppakeskukseen, Capacityyn, syomaan ja pyorimaan. Huh huh, kylla jaloissa tuntui kun vihdoin paasin makuulle :) Mutta oli aivan mahtavaa nahda Istanbul! En voi uskoa etta viela 4 vuotta sitten siella asuimme ja kuinka hirvittavan nopeasti kaupunkikuva on muuttunut. Kauppakeskuksia tuntuu olevan jokaisessa kadunkulmassa kun meidan siella asuessamme niita oli kymmenkunta.

Keskiviikkoaamuna herasimme ajoissa hyvin nukutun yon jalkeen ja paatimme mieheni kanssa lahtea kohti kotia. Ilma Istanbulissa oli hirvean huono: sateinen ja tuulinen. Pelkasimme myos tieoloja matkan varrella. Lunta oli nimittain satanut ympari Turkkia. Meidan reittimme veisi meidat Ankaran ja Aksarayn kautta Mersiniin. Yhteensa kilometreja olisi 900 mutta onneksi koko matka on moottoritieta, jonka takia matkaan ei kuluisi niin hirveasti aikaa jos saaolot sallivat.

Noh, automatkastamme tulikin matkan mielenkiintoisin osio :) Istuimme autoon Istanbulin Euroopan puolella klo 9.30, mutta Istanbulin kuuluisien ruuhkien takia paasimme Aasian puolelle vasta klo 12.00 vaikka matkaa ei ollut kuin 15 km korkeintaan. Tietty eksyimme pari kertaa :)

Istanbul - Ankara osion valilla vaarallisin ja lumisin osio tulisi olemaan Bolun vuoren ylitys. Pysahdyimme noin 150 km paassa Istanbulista, Sakaryassa, moottoritien varrella sijaitsevassa kauppakeskuksessa (kylla, tien varteen on jopa rakennettu kauppakeskuksia palvelemaan taysin autoilijoita). Soimme siella lounaan ja mina hyppasin rattiin. Me suunnittelimme ajavamme matkan puoliksi jotta ehtisimme kotiin jos tiet olisivat sulat ja turvalliset.

Bolussa olikin pakkasasteita -3 ja lunta sateli. Mutta onneksi moottoritie oli aivan sula, kuin kesalla, joten ajaminen oli ja tuntui turvalliselta. Kaikki tieta ymparoivat alueet olivat paksun valkoisen peitteen alla. Nakymat olivat mahtavat!

Tassa kuvassa nayttaa ihan silta etta joku olisi tomusokeria sirotellut puiden paalle. Maagisen kaunista :)

Lahestyessamme Ankaraa tallaisia upeita laaksojakin nakyi.

Ajoin 4o0 km ja jossain Aksarayn kohdalla vaihdoimme kuskia, koska oli jo pimeata enka tykkaa ajaa pimeassa. Ajoreissun aikana koimme joka ikisen saaolosuhteen: satoi rantaa, lunta, vetta kaatamalla, aurinko paistoi ja yhtakkia vallitsi niin sakea sumu etten nahnyt 20 metria eteenpain. Jannitysta tosiaan riitti :) Mieheni ajoi kotiin asti. Mersiniin tullessamme koimme matkan yllatyksen: vuorilla ajaessamme satoi ihan hirveasti lunta, ihan kuin Suomessa. Oli pimeata ja tiet liukkaat koska mittari naytti miinusasteita. Mentiin tosi hiljalleen ja ihasteltiin tata upeaa nakya! Varmasti tuli parikymmenta senttia lunta silla hujauksella. En olisi yhtaan odottanut etta taalla paassa sataisi eniten lunta :)

Loppujen lopuksi, paasimme turvallisesti kotiin. Kello oli kotiin saapuessamme 22.15 eli lahemmas 12 tuntia olimme tien paalla olleet. Mutta kolmella pysahdyksella seka yhdella ruokatauolla hyvin selvittiin eika vasyttanyt erikoisemmin :)

Istanbulin jalkeen olo on niin hyva kun saavuimme kotiin. Asumme kuitenkin viela taydellisessa paratiisissa. Taalla ei ole ruuhkia, ei kalliita asumiskuluja, ei lunta eika kylmyytta. On puistoja, puutarhoja, rantoja ja metsia. Lapsille leikkipuistoja. Kuin pisteeksi I:n paalle, viikon kestanyt sadekausi naytti eilen paattyneen ja koko paivan paistoi lammittava aurinko. Mieheni Marmariksen veli oli taalla pikaisesti kaymassa joten menimme koko konkkaronkka (anoppi ja kaly myos) Forumin kauppakeskukseen kiertelemaan. Taydellista!

Tata kirjoittaessa tulee kyl mieleen ne Love is... kortit. Mulle eilinen paiva oli "Love is...being with your family" :)

Halaukset kaikille!

Izmir

Tassa on teille kertomus meidan keskiviikkoisesta seikkailusta.

Tiistai-iltana me nahtiin netissa vihdoin ilmoitus just haluamastamme autosta, vielapa hyvalla hinnalla! No mieheni soitti ilmoittajalle, pariskunnalle jotka olivat professoreita yliopistossa ja alustavasti puhuivat autosta seka mieheni yritti tinkia hiukan. Noh, jonkinlaiseen sopimukseen paastiin ja mieheni mielesta huomenna olisi sitten mentava Izmiriin autoa hakemaan.

Mina lahdin mukaan toiseksi kuskiksi koska mitaan erityista isompaa kulua ei minun mukanaoloni lisaisi. Ainoastaan lentolippuni maksoi mutta takaisintullessa ei ole valia onko autossa 1 vai 2 henkiloa: bensaa kuluu ihan saman verran. Ja kaikenlisaksi Izmirissa on IKEA! Sinne!

Tiistai-iltana sitten kaikkien puhelujen jalkeen nama henkilot eivat enaa puhelimeen vastannetkaan. Ajattelimme etta varmaan iltaisin haluavat olla perheensa kanssa, koska kuitenkin oltiin jo puhelimessa puhuttu. Kokeilimme myos soittaa minun seka kalyni puhelimista, ei vastausta. Lahetimme heille lopulta viestin etta ostimme liput, nahdaan huomenna klo 9 aamulla.

Herasimme neljalta, ajoimme taksilla palvelubussille joka veisi meidat Adanan lentokentalle. Lento sujui loistavasti ja eika kestanyt kun 1 tunnin. Izmiriin saavuimme juuri klo 9. Taas soitimme omistajapariskunnalle (meilla oli kummankin puhelinnumerot) eivatka vastanneet! Lahetimme heille viestin etta tulimme, olemme lentokentalla, miten voisimme tavata. Ei vastausta! Odotimme ja soitimme kymmenia kertoja ilman vastausta, suuttumus ja turhautuminen alkoivat kasvaa. Ei tama voi olla totta!

Paatimme lahtea myyjan koululle kysymaan etta missa mattaa. Se olikin tosi kaukana ja meilla kesti kaksi tuntia bussilla ja junalla paasta sinne. Loysimme miehen toimiston ja jaimme odottamaan miesta ruokatunnilta. Ja mies tulikin.

Olimme ostaneet tuliaisiksi kilon cezerye - makeisia, joka on Mersinin tunnetuin makeinen. Nostimme cezerye paketin miehen poydalle ja esittelimme itsemme, sanoimme tulleemme autoa katsomaan jolloin mies rupesi syyttamaan meita!

-Miten te voitte tanne tulla?! Miksi te tanne tulitte?! Enhan mina vastannut teidan puheluihinne! Tama on aivan vaarin.

Talla hetkella miehellani pannu kiehui ja samoin minun.

- Juttelimme vaimoni kanssa illalla uudestaan enka sen jalkeen vastannut puheluihinne. Milla rohkeudella te tanne tulitte?
- Ehka me luotettiin siihen etta vaimonne oli puhelimessa sanonut etta tulkaa, hinta on tama vs. Me luulimme etta meilla oli sopimus. Miksi ette meille edes yhta viestia lahettaneet etta emme myy autoa. Luuletteko te etta me olemme idiootteja jotka eivat kahta lausetta ymmarra?
- Oletteko te varmoja etta tulitte edes jostain muualta, ei nayta silta.
Mieheni otti esille lentolippunsa ja laimaytti sen poytaan.
- Tassa on minun lentolippuni.

Mies meni ihan hiljaiseksi mutta ei pyytanyt kertaakaan anteeksi. Haistatimme miehelle paskat ja lahdimme toimistosta ulos. Mieheni oli aivan mielettoman vihainen, samoin mina. Myohemmin viha on muuttunut pettymykseksi ja suruksi. Kaksi ja puoli kuukautta me ollaan autoa etsitty, juteltu satojen autonomistajien kanssa ja kerrankin meilla oli mahdollisuus ostaa se auto jonka haluamme, mutta ei.

Kaytiin kuitenkin IKEA:ssa ennen kuin lennettiin takaisin Mersiniin. Oltiin kotona klo 1 yolla, tosi vasyneina.

Olemme miettineet missa me tehtiin taas virhe. Mieheni on mielettoman masentunut eika nukkunut yolla yhtaan. Miten kouluttautuneet ihmiset voi olla nain idioottimaisia juntteja!?! Saa nahda mita taman jalkeen tapahtuu, etsimmeko enaa autoa vai ei.

Uusi arki

Viime viikko meni taydellisesti uusien paivarutiinien opettamiseen lapsille. Parin kuukauden ajan kestanyt vaikea nukuttaminen on ratkaistu jattamalla paivaunet kokonaan pois. Pieni neiti kyllakin nukahtelee viela iltapaivisin milloin minnekin pienille torkuille :) Uusi rutiinimme on seuraava:

8.00 Heratys

8.30 - 9.00 Aamiainen

11.00 Valipala (hedelma)

12.00 - 12.30 Lounas

Lounaan jalkeen ulos tunniksi tai pidemmaksi, riippuu miten lapset kayttaytyvat. Valilla syodaan hedelmia tai muuta pienta naposteltavaa.

18.00 Illallinen

19.00 Teeta/Maitoa

20.00 Nukkumaan

Ihan hyvin on mennyt, tosin parina iltana nukkumaanmeno on vahan venynyt lahemmas klo 21:ta. On mullekin jaanyt paljon aikaa iltaisin itselleni tai voin menna ajoissa nukkumaan.

Tilasin myos vihdoin sen astianpesukoneen netista. Sielta loytyi halvin. Mieheni kavi myos kaupungin keskustassa kyselemassa kaupoista hintoja. Hintaeroa tuli yli 200 TL (80 EUR) joten paadyimme internettiin. Tilasin Profilon 4 ohjelmaisen teraspaallysteisen koneen, joka ainakin paperilla kuulostaa tosi hyvalta :) Tassa on kuva siita:

Sen pitaisi saapua taman viikon loppupuolella, joten tiskattavaa viela riittaa. Onneksi viikonloppuna anoppi ja kaly olivat auttamassa tiskaamisessa ja kodin siistimisessa :) Viela olisi kuitenkin 3 koria pyykkia odottamassa kaappiinlaittoa...

Autonmetsastys yha edelleen jatkuu. Oikeanlaista autoa juuri silla oikealla hinnalla on tosi vaikeaa loytaa. Tuntuu valista etta onkohan sellaista autoa edes olemassa :) Talla hetkella katsomme Toyotan eri malleja (Toyo-toyota, Toyo-toyota,

cikarim seninle her yola...-mainos soi kokoajan paassa). Katsotaan josko talla viikolla Se auto loytyisi sitten :)

Olin lauantaina "tuulettumassa" eli kavimme kalyn kanssa hiukan markkinoilla ja ryysykaupoissa. Mitaan ei oikein loytynyt. Ainoastaan pitka, punainen lyhythihainen mekko seka musta toppi yhteensa 5 TL. Seka ihan perus Ginatricoon pitkahihaisia 7,5 TL/kpl.

Haluaisin myos mainita erikoisesti kuinka erilaisia DOLMUKSET ovat taalla Mersinissa, verrattuna Istanbuliin, jossa aiemmin asuimme.

Yleensa dolmuksia kulkee tasta meidan lahelta tosi usein, 2 minuutin valein, ihan joka suuntaan. Ruuhka-aikojen ulkopuolella ei siis ole vaaraa etta dolmus olisi taynna. Vaikka olisivatkin niin naisille loytyy HETI ja vielapa KAIKKIEN dolmuksessa olevien avulla, istumapaikat. Jopa vanhat papat ja sedat ovat antamassa paikkojaan, jos eivat saa itse nuorisoa jaloilleen. Dolmuskuskin kanssa on yleensa rahankeraaja joka erityisesti paimentaa matkustajia. Kuski kyselee kokoajan minne kukakin on menossaTodella kohteliasta. Naisien ei myoskaan odoteta antavan paikkaansa kenellekaan, ei edes mummoille (taas papat ja sedat ovat ekoina antamassa). Lasten kanssa liikkeella ollessani saan apua jopa lastenhoidossa :) Vierustoverit ottavat lapset syliinsa ja leikittavat niita kunnes noustaan pois. Jopa useat miehet ovat nousseet auttamaan minua tullessani kyytiin ja laskeutuessani pois dolmuksesta. Tallaista kohteliaisuutta en Istanbulissa koskaan nahnyt tai kokenut. Siella eli viidakon laki: vahvin selvisi :) Dolmus-kuskit itsessaan olivat toykeita ja muilta matkustajilta harvoin sai vihaisen vilkaisun lisaksi mitaan muuta kontaktia. Tosin tuli tassa pari tapausta mieleen jolloin tuntui etta sai hiukan liikaa mita pyysi :D Ekassa tapauksessa toinen dolmus yritti saada meidat kiilattua pois tielta taydessa vauhdissa koska meidan dolmus oli rikkonut ohittaessaan sen peilin vahingossa. Me yritettiin saada meidan dolmus pysahtymaan, joka onnistuikin, tosin sen jalkeen tama toinen villiintynyt dolmuskuski hyokkasi meidan dolmuksen kimppuun jonkun pampun kanssa, rikkoen sen peilit ja siitahan se tappelu vasta alkoikin. Mieheni ja nelja muuta miesta pitelivat kuskeja kiinni etteivat olisi toisiaan tappaneet. Jouduimme tappelun jalkeen jatkamaan matkaa viela samalla dolmuksella kun tultiin koska kuski vihaisena meidat kyytiin takaisin komensi. Oli hyvin hiljaista se loppumatka, joo...

Samaisella reitilla mieheni serkku oli joutunut samanlaisen tappelun pakolliseksi "todistajaksi" tosin silloin takanatuleva dolmuskuski oli osoitellut asetta edessakulkevalle dolmukselle (en nyt muista mista tappelu oli syntynyt). Matkustajat makasivat dolmuksen lattialla peloissaan. Onneksi dolmukset saatiin pysahdytettya ja matkustajat "paasivat" turvaan toisen dolmuksen kyytiin. Kuukauden paasta tasta, joku dolmuskuski silla linjalla olikin ammuttu, toisen kuskin toimesta. Kannattaa olla varovainen Topkapi - Avcılar linjalla :D

Tietenkin Istanbul on iso kaupunki ja varmasti eroja loytyy. Nama kaikki perustuvat vain omiin kokemuksiini (erityisesti Taksim, Zeytinburnu, Topkapi,Avcilar,Bakirkoy-alueilla).

Toivotan kaikille hyvaa uuden viikon alkua! :)