torstai 11. kesäkuuta 2009

Viime aikojen kuulumisia joita ei pahemmin ole


Aika menee ja blogi vaan pysyy hiljaisena. Se vaivaa minua mutta en keksi mitään mistä kirjoittaa. Kotona vaan makaan sohvalla hirveän helteen armoilla. Helle kylla hikoiluttaa ihan kunnolla vaikka mitään ei tekisi. Vaatekertaa on vähennetty kunnolla ja ollaan jo sivettömyyden rajoilla, mutta ei voi mitään koska kaikki enempi vaate tuntuu niin tukalalta. Onneksi helteiden on luvattu hellittävän täksi viikonlopuksi edes.  Raskaana ollessa helteet ovat aivan hirveitä, vaikka ennen niitä kovinkin rakastin.
Me käytiin viikko sitten hakemassa mulle vihdoin mun oma turkkilainen henkkari eli olen nyt virallisesti Turkin kansalainen ihan käytännönkin tasolla :) En ole vielä saanut kunniaa vilauttaa tätä henkkaria kenellekään, mutta on ihanan vapauttavaa tietää että minne tahansa menenkin minua ei katsota kummasti passia ojentaessani, koska olen aivan samanlainen kuin muutkin :) Okei, en ulkonäöltäni mutta laillisesti :)
Kesän tuloa Turkissa huomaa myös hääsesongin avautumisesta. Viimeiset kaksi viikonloppua meitä ovat “ilahduttaneet” naapuruston häät, joita vietetään täälläpäin kaduilla tai hääsalongeissa (näitä ei meidän lähistöllä ole). Jos häitä vietetään kadulla, viettokohta valitaan läheltä sulhasen kotia. Kadun reunalle tuodaan musiikkisysteemi sekä paljon muovituoleja vieraille. Äänijärjestelmän testaus alkaa yleensä klo 19, häät 19.30 – 20.00. Kaupungin järjestyssääntöjen mukaan häiden tulee päättyä klo 23.00 mennessä, muuten häiden järjestäjät voivat saada sakkoja. Kunnon naapurikyttääjänä olen tarkka näiden sääntöjen noudattamisesta ja olen aina valmis kännykkä kädessä soittamaan virkavallan apuun jos a) häät kestää yli 23.00  b) jos häissä ammutaan aseilla ilmaan (yleinen tapa itä-Turkissa) tai c) muita tappeluita tai sekoiluja tapahtuu häiden aikana. Viime viikonloppuna teki kyllä mieli soittaa poliisit paikalle ihan vaan musiikin takia. Se oli aivan HIRVEÄÄ ulvomista ja määkimistä volyyminappulat täysillä. Me ei voitu tehdä muuta kun istua kotona sisällä kuumassa ikkunat ja ovet kiinni. Joskus he soittavat tosi mukavaakin musiikkia jolloin on ollut ilo istua parvekkeella ja seurata juhlaväen tanssimista.
DSCF0221 Tässä viime viikonlopun tunnelmaa, aivan meidän parvekkeen edustalta.
DSCF0230 Täällä joka häissä soi ehdottomasti Kolbasti seka Hadisen euroviisukappale Düm Tek Tek. Kolbastia tanssivat vanhat sedät ovat ehdottomasti hauskinta seurattavaa :) Kolbastista kirjoitin jo täällä.
Raskaudesta vielä lyhyesti. Viikkoja on jo kertynyt 11 + 2 eli kolmas kuukausi täyttyy pian. Ensi viikon torstaina mennään lääkärille taas. Kuulema silloin sukupuolikin voidaan saada selville (jos on poikia tiedossa, ne näyttävät sukupuolensa aikaisin) Vatsa on jo kivasti pyöristynyt (näyttää kun olisin jo 4 kuulla) ja etenkin iltaisin turvonnut hirveästi. Makeakin on alkanut maistumaan pieninä annoksina ja jäätelöä meneekin hyvin :) Kiloja tulee hyvin hitaasti mutta varmasti. Olo on muutenkin todella hyvä, aina silloin kun vaan syön säännöllisesti. Heikko olo helteessä on KAMALA.
Turkkilaisia uskomuksia raskaudesta:
- Jos raskaana syö paljon kalaa, lapsi ei opi puhumaan nopeasti.
- Jos raskaana syö kananmunia, lapsi syntyy kaljuna.
- Jos raskaana käsittelee lihaa, kalaa, mansikoita, kirsikoita sekä karhunmarjoja, ja käsillään tahraa jonkun paikan ruumiistaan niin lapselle tulee siihen kohtaan punainen “tahra” joka ei lähde pois.
Näissä asioissa anoppini on tietenkin minua valistanut kun syön kananmunia/kalaa/mansikoita. Etenkin tuo tahra asia pelottaa häntä kovasti ja varottelee syömästä liikaa mansikoita tai kirsikoita.  Syötyäni hän myös hoputtaa minut nopeasti käsien pesuun. Hohhoijaa… :)
 
AURINKOISTA viikonloppua kaikille! :)

11 kommenttia:

  1. Kiva kuulla susta taas ja mukavaa,että raskaus sujuu hyvin ja olo tuntuu paremmalta.Tiedän just miten kamalaa on olla raskaana helteellä, itsekin olin ja vielä loppuvaiheessa, oli huh vaikeeta!
    Ihmeellistä tuo että kadullakin saa pitää häitä.Täällä kyllä ne ovat ihan hääsalongeissa mutta jos asuu sellaisen lähellä voi äänet häiritä. Hassuja nuo turkkilaiset uskomukset!
    Oikein hyvää ja ei liian helteistä viikonloppua Heli!

    VastaaPoista
  2. İhania kuulumisiahan sinulla oli meille kerrottavana "sohvaltasi".Eihan tuon kummempia tarvitsekkaan olla.Vaikka vain sanoisit etta "mina taalla",niin olen iloinen.
    Yleensa haissa on suhteellisen hyvia soittajia,joita kuuntelee mielellaan.Taalla Antalyassa pidetaan kiinni yleisesta laista,joka kieltaa musiikin soittamisen klo 24 jalkeen ulkosalla.Aika hyvin tata noudatetaan.Mutta joku aina kokeilee rajojaan.Kun varsinainen turistikausi alkoi,niin tassa meidan vastapaata soi iltaisin musiikki yli puolen yön parisen viikkoa,ja vanhankaupungin diskoista kantautui neljaan asti todella kovaa musiikkia.Loppuneet ovat nyt nama aanet.İlotulituksia on nyt ollut melekein joka ilta.meilta on hyvat nakymat vahan joka puolelle Antalyaa.
    Sinulla on mukavia "kulttuurellisia" hetkia siella anopin kanssa.Laita johonkin vihkoon naita juttuja ylös,niin voit lapsillesi myöhemmin kertoa naista.
    İhania paivia vatsan kasvatteluun sinne" valtaistuimellesi".Ja kaikesta huolimatta muista ainakin pikkasen syöda kirsikoita,silla nythan ne ovat makeimmillaan.
    HALAUS!

    VastaaPoista
  3. Häätouhu kuulosta samalta kuin täällä. Toivottavasti meidän ihan lähinaapureissa ei kukaan mene naimisiin tänä kesänä. Se on kamalaa monen päivän pakkomölyn sietämistä niin ettei kuulee omia ajatuksiakaan.

    Onnea henkkaristasi!

    Ihanaa kuulla masunkin voinnista välillä!

    Täällä on myös paljon uskomuksia kuten sellainen, että lapselle tulee syntymämerkki jos äiti ei saa raskausaikana jotain toivomaansa. Meillä yhdellä lapsella on ja multa kysytään jatkuvasti mitä en saanut raskaana ollessa :D

    VastaaPoista
  4. Hyväähän sulle kuuluu sinne kotisohvalle!! :)

    Hauskoja nuo uskomukset! Niistä punaisista "tahroista" sen verran, että kyseessä ovat ns. mansikkaluomet, jotka ovat pikkulapsilla aika yleisiä. Pikkulapsilla nimenomaan, sillä ne katoavat 4-5 -vuotiaaksi tullessa. Meidän pojalla oli sellainen olkapäässä, se ilmestyi viikon iässä, se oli läpimitaltaan 1,5 cm parhaimmillaan, mutta kas -vähitellen hiipui pois ja nelivuotiskuvassa sitä ei enää ollut. Ovat kuulemma sellaisia verisuoniluomia, ettei sillä oikein ole ruoan kanssa mitään tekemistä. Se näyttää kuitenkin pieneltä mansikalta, siitä nimi. :)

    Oikein hyvää odotusta! Ihanaa, kun jaksat meille kertoa olemisestasikin!!

    VastaaPoista
  5. Yaelian: Kiitos kun piristit minua vierailemalla :) Kylla, helteet eivat tosiaan ole helppoa kun muutenkin on tukala olo. Onneksi tana iltana on ihanan viileata kun on aivan sen nakoista kun sataisi. Kunpa sataisikin, raikastuisi ilmakin :)

    Sateenkaari: Kiitos piristavasta kommentistasi! :) Olette kylla onnekkaita jos olette kuulleet vain hyvia soittajia. Viime lauantai oli meille taytta kidutusta! Onneksi sunnuntaina vaihtoivat kasetteihin eika ulvonta jatkunut. Taallakin on paljon ilotulituksia, joita me ainakin kuulemme jollei nahda :) Ollaan kylla pari kertaa jo tana vuonna nahty upeat ilotulitukset lahella olevasta Kongressikeskuksesta. Toivottavasti jatkuvat :)
    Kirsikoita olen syonyt jonkin verran, ei viela ole loytynyt tosi hyvan makuisia kirsikoita taalta. Tana vuonna muutenkin tuntuu hedelmat olevan tosi myohassa. Saas nahda miten tana iltana kun on mun lemppari aprikooseja "sekerpareja" tarjolla :)
    ISO hali myos taaltakin! :)

    mizyena: Onpa siellakin uskomuksia!! :D :D Pitaiskohan minun sanoa tuota anopille, innostuu viela. Miesparkani voi joutua tekemaan matkan Suomeen taman takia :D Noh, mina olen kylla ihan tyytyvainen syntymamerkkisiin lapsiin! :)
    Hyvaa ja toivottavasti haatonta viikonloppua sinnekin :)

    Pia: Kiitos tuosta selvityksesta! Enpa tiennytkaan tuollaisista luomista. Yritin kylla anopille selittaa etta jos jotain "tahroja" tulee niin ei niilla ole mitaan tekemista ruoan kanssa. Mutta vanhat uskomukset ovat niin syvalle juurtuneet. Vaittavat viela etta naiden uskomuksien perustana on jotkut tieteelliset tutkimukset! En kylla ole missaan netissa tallaiseen tormannyt...
    Kiitos Pia toivotuksista ja ihanaa kun vierailet blogissani! :)

    VastaaPoista
  6. Kiva kun bloggailit kuulumisia. Tulihan tuota tekstiä ja ihana lukea että masussa voidaan hyvin ja että kupukin on jo näkyvillä. Kehtaatko laittaa kuvaa? Ois kiva nähä :)

    Nauratti, että joutuu melkeen soittamaan poliisit kun soittavat niin huonoa musiikkia :D Poliiseistaki se ois varmaan aika hauska ilmoitus!
    Ampumiset on sitten ihan eri juttu. Kamalaa, jos alkavat laukomaan! "tosi" juhlallista! :O

    Lähetäppä vähän sitä lämpöä tänne, niin tasottus asteet sekä sielä että täällä ;) Aurinko on kyllä paistellut täälläkin nyt synttärin ympärillä, kuten aina (ihme (ja IHANA) juttu), mutta ei o tarpeeks lämmintä että vois nauttia kesästä täysin rahkein.

    Ne mun ystävät jotka kanssa odottaa vauvaa lokakuun lopulla saivat just eilen tietää että se on poika. J näytti mulle ultraäänikuvaa ja heti bongasin sieltä pikkuiset vehkeet: SE näkyi selvemmin kuin mikään muu osa sikiöstä siinä kuvassa :D Ei voinu erehtyä! :)
    Haluavat kuitenki pitää sukupuolen virallisesti "epäselvänä" - joten neuvoin olemaan näyttämättä sitä ultraäänikuvaa kellekään ;)

    VastaaPoista
  7. Maamaa: En ole viela masusta kuvia ottanut mutta voisihan sita ottaa. Taidan kyl laittaa ne FB:kiin silla ehka suurelle yleisolle ne voi olla hieman liikaa :) En halua hirveasti paasata blogissani raskaudesta, vaikka se tietty on talla hetkella suurin asia meidan elamassa.

    Jos olisit kuullut sita "musiikkia" mita he soittivat niin varmasti olisit myos miettinyt poliiseja. Se oli samanlaista kun 10 paviaania olisi ulvonut mikrofoniin koko illan. Sanoista ei saanut mitaan selvaa.

    Lahetan mielellani taalta ison kasan lampoa sinnepain!! :) Voi kumpa meillekin tulisi vahan viileampaa!

    Joo ne vehkeet kuulema nakyy tosi hyvin niissa kuvissa :D Katsotaan mita meidan ultrassa tulee nakymaan ens torstaina. Jannittaa ja toivon etta kaikki on hyvin masussa :) Joskus tuntuu aivan kun jotain liiketta olisi mutta ehka se on viela tassa vaiheessa ruoansulatusta. Kylla taa aika on niin ihmeellista :)
    Isoja haleja sinne Dubliniin ja mahtavaa viikonloppua! Onko teilla taas tiedossa viikonloppu Pariisissa? :)

    VastaaPoista
  8. Jep, Pariisiin mennään la-su :) Sielä pitäis olla sitten vähän lämpösempää, joten pääsen sulattelemaan luut ja ytimet taas. Ihanaa :)

    Joo: Mahakuva FB:hen! :)
    Ja varmasti ne vauvelit sielä liikuskelee ja tunnet niitä liikkeitä :) Tsemppiä ultraan, varmasti jännittää - mutta ihan varmasti sielä masussa on kaikki hyvin :)

    Vilkutuksia ja ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  9. Hauska kuulla noista uskomuksista, vaikkei sulla taida olla yhtään hauskaa kun anoppi niistä paasaa...Mulla on rajut syntymämerkit, mitä lie mamma popsinutkaan... :D

    Möykkämusaa, jossa edes sanoista ei saa selvää ei kestä erkkikään!
    Leppoisaa ja melutonta sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Hei, voitko kertoa tarkemmin Turkin kansalaisuuden hakemisesta, kriteerit ? Kiitos :)

    VastaaPoista
  11. Hei, olethan tietoinen että tuo aurinko jonka kuvan olet tähän liittänyt on Tanssikouluni logo, ollut vuodesta 2006 asti. se on käsityönä tehty. Voit käyttää sitä tässä jos haluat kunhan lisäät siihen tekstin Kuvan oikeudet Tanssikoulu Aurinko, Johannan lupa käyttää tässä. Saat käyttöluvan koska aiheesi on mitä parhain :)) muut eivät saa kopioida kuvaa edelleen.

    VastaaPoista