Elämän ihmeellistä matematiikkaa

Ei siihen tarvittu kuin allaoleva kaavake:

+ lukemattomia lääkepistoksia

+ 11 hedelmöitynynttä munasolua

+ 3 todella hyvänlaatuista alkiota kohdussa

+ 10 päivän odotus

x Suomalainen sisu :D

--------------------------------------------------------------------------

= raskaus

Keskiviikkona tein siis raskaustestin (verikoe) ja tulos oli positiivinen. Tuntemuksien mukaan kaksi alkiota olisi vahvasti kiinnittynyt. Sairaanhoitaja pelotteli jopa verikokeen tuloksen perusteella kolmosilla.

Oireita oli koko 10 päivän ajan kuten väsymys, armoton jano, nälkä sekä vatsassa oli ns. “perhosia “heti alkionsiirrosta lähtien. Tällä hetkellä mun hajuaisti on myös älyttömän tarkka tosin mikään haju ei ällötä, vielä :)

Tänään olisi tarkoitus tehdä uusi verikoe jossa nähdään jatkuuko raskaus normaalisti vai ei. Ainakin kaikki tähän mennessä mennyt todella hyvin.

Hoidotkin sujuivat todella mukavasti, ilman mitään sivuvaikutuksia tai kipuja. Saatiin tosi hyvä munasolumäärä valmistettua lääkkeillä joista jopa 11 oli todella laadukkaita. Myöhemmäksi jäi myös 4 alkiota pakastimeen :) Valitsemamme sairaalan henkilökunta oli myös aivan mahtava :)

Täällä yritetään vain asiaa sulatella. Uni ei tule silmään vaikka väsyttääkin paljon. Yöllä herään syömään ja muutenkin tuntuu olo ihan omituiselta :) Eihän tälläiseen totu helpolla! :)

Kiitos tuhannesti kaikki ihanat ystäväni jotka olette jaksaneet koko hoidon aikana luotsata sitä positiivistä energiaanne tännepäin ja olette tsempanneet kanssani. Teidän peukkujen sekä varpaiden ynnä muiden lisäkkeiden pystyssäpidon takia olen raskaana :)

Kriittiset 3 kuukautta alkoivat. Odotan kauhulla ja jännityksellä tulevia oireita sekä pelkään jo nyt pahoinvointia….anoppi ja käly on tilattu auttamaan kotitöissä sekä tekemään ruokaa :D

Adanan reissu

Oletko koskaan tuntenut olevasi natsien vankileirillä? Sain eilen kokea tämän "kunnian" ihan omakätisesti Adanan reissullamme.

Jotta me saataisiin seuraavat hoidot käyntiin pitää meidän hakea raportti että olemme sopivia koeputkihedelmöitykseen (eli olemme läpikäyneet 3 inseminaatiota, olemme sopivan ikäisiä jne). Näitä raportteja myöntävät ainoastaan valtion sairaalat. (Tästä lisää kommenteissa)

Eilen päätimme siis aamusta hoitaa ensimmäiseksi raportti Adanan Cukurovan yliopistollisessa sairaalassa. Myöhemmin meidän oli tarkoitus mennä tapaamisiin lapsettomuussairaaloiden kanssa.

Koko megakokoinen yliopiston sairaala oli kuin the Cube. Käytäviä joka puolella, ei viittoja, ei mitään hajua minne täytyy mennä. Jokaisen oven takana tuntui olevan uusi mysteeri, joidenka ratkaisemisessa oli auttamassa turkkia huonosti puhuvat, vielä vähemmän tietävät muut "asiakkaat". Siellä sitten antoisan vartin harhaillessamme ja juostessamme löysimme oikean osoitteen, jossa alkoi sitten se tuttu valtionsairaaloiden värssy: Ei täältä vaan tuolta X huoneen ovelta. Kiersimme siis ovelta ovelle yrittäessämme saada edes TIETOA mitä meidän pitäisi tehdä. Vihaiset lääkärit huitoivat meitä ulos ja odottelimme tunnin verran ovien ulkopuolella jos joku voisi edes VÄHÄN olla avuksi. Huom! Sinun itse piti kokoajan roikkua lääkäreiden hihoissa että he jotain sanoisivat. He eivät TODELLAKAAN kerro mitään oma-aloittesesti.

Saimme kaiken tarpeellisen tietää juuri ennen kuin lounastauko alkoi. Kyllä, valtion toimilaitoksissa/pankeissa on lounastauko 12.30 - 13.30 välillä jolloin MITÄÄN ei tehdä. Tietenkin tämän tietojen annon aikana nämä lääkärit murensivat viimeisetkin toivot nopeasta toiminnasta sanomalla että meidän inseminaatiot on tehty "väärässä" sairaalassa ja että niitä ei hyväksytä (tämä tieto oli väärää onneksi, ylilääkäriltä saimme hyväksynnän, eikä meidän tartte uudestaan inssejä tehdä). Samoin hormonitestejä pitäisi tehdä, tuhat ja yksi erilaista paperia tuoda ja heti tänään olisi tehtävä ultraäänitutkimus. Voi luoja!!

Mekin pidimme lounastauon romanttisesti autossa parkkipaikalla. Olin kotona jo valmistanut voileipiä sekä hedelmiä syötäväksi. Sairaalan pihat olivat täynnä ihmisiä kaikkialta, jotkut olivat jopa pystyttäneet telttoja pihalle. He varmaan olivat jonkun pitkäaikaisemman sairaan läheisiä jotka majoittuvat sairaalassa ollakseen omaisensa lähellä.

Näytös 2: Ultraäänitutkimus. Lounastauon jälkeen minun oli tarkoitus päästä ultraääneen. Tauon aikana koko osasto oli täyttynyt taas ihmisistä ja sama odottelu sekä ovillä kyttäily alkoi siis. Noin tunnin odottelun ja hihoissa roikkumisen jälkeen saimme tietää että meidän on avattava kansio sairaalaan ja sen jälkeen vasta pääsemme tutkimuksiin. Hampaita kiristellen sitten kansio tehtiin ja annettiin asianomaisille. "Me kutsutaan teidät sitten, me mennään jono järjestyksessä" oli sanat jotka kuulimme kun ojensimme kansion lääkärille. Sitten se alkoi, 1 tunti, ei mitään, 2 tuntia ei mitään! Meidän muut tapaamisajat olivat jo todella lähellä eikä kukaan kutsunut mihinkään tutkimukseen! Huom, odottelen yhä edelleen tutkimushuoneen oven vieressä jotta saan heti sanottua jotain lääkärille jos onnekkaasti hänet näen. "Meillä on jonoa, odottakaa" oli aina vastaus.

Vihdoin sitten 2 tunnin odotuksen jälkeen pääsin ultraääneen mutta minkälaiseen ultraääneen??!!?? Meitä kutsuttiin 8 henkeä yhtä aikaa ultrattavaksi. Pienessä ultraäänihuoneessa oli kahden MIESlääkärin lisäksi 5 naista, muut odottivat oven takana koska eivät huoneeseen mahtunut. Huoneessa oli pikkuruinen pukukoppi jossa meidän pitäisi alaosat ottaa pois ja lakana kääriä ympärillemme. Yksi kerrallaan meidät ultrattiin siinä kaikkien silmien edessä ja kaikilta kysyttiin koko naistauti/lapsettomuus-historia, kaikkien edessä. Olin jo aikaisemmin nähnyt kun samassa vastaanottohuoneessa jossa odotin lääkäriä 3 muun naisen kanssa, yhdelle naiselle taka-alalla tehtiin inssi! Koko toimenpide oli hyvin nähtävissä meille kaikille. Häntä vielä hyvin avoimin sanoin meidän kaikkien edessä sitten neuvottiin mitä seuraavina päivinä tehtäisiin. Käytävillä myös avoimesti kaikkien edessä keskusteltiin hoitojen kulusta potilaiden kanssa. Siis järkyttävää! En ole koskaan tuntenut itseäni niin arvottomaksi kun eilen tuolla sairaalassa. Aivan kuin olisimme jotain karjaa, joille liukuhihnatyyliin sitten hoitoja tehtiin. Vaikka lääkärit olisivat hokeneet "Heil Hitler" kokoajan, en olisi yhtään hämmästynyt. Sairaalasta puuttui ainoastaan kaasukammiot, muu rekvisiitta oli valmis kidutushuoneineen.

Saimme loppujen lopuksi, yhteensä 3,5 tunnissa, ultraäänitutkimuksen suoritettua jotta pääsimme jatkamaaan muihin sairaaloihin. Yhteensä vietimme sairaalassa aikaa lähemmäs 5 tuntia!!! Ainoastaan valmiin listan hakemisessa ja ultraäänitutkimuksen suorittamisessa.

Nämä yksityiset sairaalat olivatkin onneksi aivan oma lukunsa. Vaikka olimme reippaasti myöhässä palvelu pelasi ja lääkärit olivat kaikki mukavia. Odotushuonet olivat valoisia ja isoja, varustettuna isoilla plasma telkkareilla jossa pyöri jokin leffa tai yhdessä paikassa national geographic. Juotavaa oli tarjolla samoin lukemista. Mahtavaa.

Mutta monilla näistä yksityissairaaloiden lääkäreista tuntui olevan aivan eri käsitys hoitojen kulusta ja tarvittavista toimenpiteistä. Jokaisella vastaanotolla kuulemassani esittelyssä tuntui olevan pääteemana kolmen-neljän kirjaimen yhdistelmien viljely mahdollisimman useasti jolloin koko toimenpide alkoi kuulostaa avaruusteknologialta: MOH, ISCI, USCI, HIH, HÖH, blaaahh.....

Varmaan tällä tekniikalla he sitten 'hurmaavat' asiakkaansa (vau, osaa näin paljon ulkomaalaisia sanoja, varmasti hyvä!). Miten ne jaksavatkin hymyillä sitä tekohymyään ja kertoa niitä samoja juttuja aamusta iltaan. Me käytiin vaan kolmessa sairaalassa mutta meidänkin tekohymy alkoi lopussa hiipua. Tämä on varmaan sitten sitä "ammattitaitoa" jota lääkärit täällä tarvitsevat. Kuka pitää parhaimman shown? Kenellä on valkoisin hammasrivistö? :)

Kun väsyneenä pääsimme kotiin myöhään eilen illalla ja saimme syötyä kunnolla ensimmäisen kerran koko päivänä, meille jäikin arvuuteltavaksi kenen säihkyhymy oli se parhain ja kenelle olemme valmiit maksamaan mittavia summia että haaveemme toteutuisi? Se selviänee seuraavien viikkojen aikana.

P.S Päivän parhain kohta oli kun mieheni toi aamulla minulle ruusuja. Niitä illalla rättiväsyneenä katsellessani onnellinen mieliala tuli taas takaisin :)

Isänpäivän kuulumisia

 

Suomessa vietetään isänpäivää ja tietty heti ekaksi herättyäni minäkin kilttinä tyttönä pirautin isälleni onnittelupuheen. Kortinkin lähetin (nettikortin, nykyaikaa :P) mutta kuulema on nyt mökillä joten ens viikolla kotiin palattuaan lukee sit.  Hyvää isänpäivää näin blogin välitykselläkin kaikille Suomen isille :)Turkissahan isänpäivää on jo tänä vuonna aikaisemmin vietetty.

Muuten päivät on mennyt vauhdikkaasti eteenpäin. Me vietettiin eilen illalla taas ystävien kera cig köfte/elokuva-ilta. Eli tehtiin ekaksi turkkilaisten herkkua cig koftea (ns. raakoja lihapullia, mutta tehty bulgur-jyvistä, mausteista ja raa´asta jauhelihasta). Ruoan jälkeen alkoi elokuvamaratoni. Katsoimme kaksi leffaa peräjälkeen: Andromeda Strain ja turkkilainen leffa Takva . Tuo Andromeda Strain oli ihan hyvä, jännittävä. Leffan näyttelijäkaarti oli myös kovin nimekäs: Benjamin Bratt, nam :) Takva taasen oli pettymys. Se oli pari vuotta sitten täällä Turkissa suurikin hitti leffateattereissa mutta meistä kukaan ei siitä tykännyt. Leffan suoraan sanottuna oli tylsä ja kokoajan odotin että milloin jotain mielenkiintoista tapahtuisi.  Noh, vietettiin iltaa muuten vaan ja juotiin/syötiin kunnolla. Ystävät lähtivät kotiin yhden aikoihin yöllä ja ensi viikolle ollaan suunniteltu myös uusi tapaaminen :)

Huomenna meillä on tiedossa reissu Adanaan lääkärin/lääkärien luokse. Heti aamusta automme siis suuntaa naapurikaupunkiimme jossa toivottavasti saamme meidän hoidot käyntiin (Mersinissä ei ole yhtään ivf-hoitoihin erikoistunutta sairaalaa). Kolmessa yksityisessä lapsettomuussairaalassa tullaan vierailemaan sekä yliopiston sairaalasta haetaan raportti. Tämän päälle auto viedään vielä huollettavaksi joten koko päiväksi on toimintaa.  Adana on vielä niin hitsin suuri paikka joten hieman lisäjännitystä päivään on luvassa suunnistaessamme paikasta toiseen.  Kaikein inhottavinta on se että jos huomenna asiat ei suju halutulla tavalla niin hoitojen aloittamiseen joudumme taas odottamaan pari kuukautta (ensi kuussa on tähän aikaan kurban bayram: uhrijuhla). Pitäkää peukkuja!

Meidän uusi kanaria sai myös nimen: Muro! Muro on suomeksi siis corn flakes tai rice crispies, ne ainakin tulee mulla ekaks mieleen sanasta muro. Nuo murot ovat samanvärisiä kuin meidän lintukin joten siitä sopivuus. Turkissa Muro taasen on yhden suositun tv-sarjan sympaattinen ja koominen gansteri :)  Mieheni kun halusi linnulle jonkun miehisen nimen :D Ekaks vaihtoehtona oli Abdullah tai Sehabettin (todella kovia miesnimia).  Päätin sitten lopuksi murtaa tuota kovuutta löytämällä nimen jolla on myös kovuutta mutta pehmeyttä :)  Muro laulaa kyllä aivan upeasti! On tässä pari päivää mahtavia aarioita lirutellut orreltaan. Toivon mukaan liruttelu lisääntyy seuraavien päivien aikana.  Alakerrassa undut taasen mököttävät kun heidän häkistään on 40 % viety :D Olen niitä lahjonut herkuilla pari päivää ja tänään rupes nekin olemaan entisillään. Tästä se lähtee :)

Ei kait tässä mitään muuta kerrottavaa ole.  Pitäkää peukkuja huomiseen. Seuraavissa postauksissa varmaan nää lapsettomuusasiat on enempi esillä joten koettakaa kestää. Tulisipa se positiivinen tulos niin vaihtuis sekin aihe vauvakeskusteluksi :D

Tänään on hyvä päivä

Obama voitti siis USA:n vaalit. Hurraa!! Toivottavasti vihdoin nämä Amerikan sotaretket "pahuutta" vastaan loppuvat täälläpäin ja saadaan vähän edes nauttia rauhasta. Tosin Bush on toimillaan sohinut jo niin paljon Lähi-Idän muurahaispesää että rauhan aikaansaaminen onkin iso urakka. Katsotaan mitä seuraavat 4 vuotta tuovat tullessaan. Olen kuitenkin onnellinen ettei sota terrorismia vastaan ole enää Amerikan ykkösprioriteetti.

Omassa elämässäni ei ole pahemmin mitään erityistä viime päivinä tapahtunut. Tällä viikolla olemme metsästelleet sitä haluamaamme kanarianlintua, mutta vielä ei olla hinnasta päästy mihinkään sopuun. Pari viikkoa sitten he sanoivat 30-40 YTL per lintu, mutta kertoivat myös että uusia lintuja tulee nyt marraskuun alussa. Niitähän tuli häkkikaupalla mutta hintakin muuttui: 75 YTL! Ei tule kauppoja!! Tuolla hinnalla (ja jopa halvemmalla) saatais jo neitokakadu tai 6 uutta undulaattia, en suostu maksamaan yhdestä sintin kokoisesta kanariasta noin paljoa! Sanoimme pet shop tädille (pet shop setä ei ollut siellä silloin) että kun setä tulee niin jutellaan uudestaan. Tänään mennään taas uudestaan ja jos he eivät hintaa alenna niin me vaihdetaan pet shoppia. Huomenna miehelläni on vapaapäivä joten ehdittäis häkinkin kanssa puuhastella. Yksin häkin jako kahtia plus uusien orsien lisääminen ja sommittelu on aika vaikeaa. Meidän undutkin on selvästi tylsistyneitä koska toinen niistä on palannut vanhaan lempipuuhaansa: toisen häntäsulkien nyppimiseen. Uhrille tämä ei tietenkään ole hauskaa vaan selvästi kivuliasta. Niille pitää saada lisää virikkeitä joten häkin uudelleen järjestely plus pari uutta lelua luulisi tuovan vaihtelua.

Tänään valmistin myös omenapiirakkaa. Meidän naapurit toivat kotikaupungistaan tuliaisksi kulhollisen omenia joista sitten valmistin helpon piirakan. Tosin en ole vielä maistanut tekelettäni, ajattelin antaa miehelleni kunnian maistaa ensimmäiseksi. Toivottavasti onnistui. Puolet ajattelin viedä naapureille kiitokseksi vaivannäöstään.

Meillä myös odotellaan tällä hetkellä jotain tapahtuvan. Mun kansalaisuusasioissa pormestarilta pitäisi tulla minä päivänä hyvänsä kutsu siihen viimeiseen isoon haastatteluun, kuulema kaikki paperit on ollut siellä jo 3 viikkoa. Sitten odotellaan menkkoja että päästäis aloittamaan taas lapsettomuushoidot. Niidenkin pitäisi alkaa minä päivänä tahansa. Nyt onneksi saan toivottavasti uuden linnun kanssa hiukan puuhailla että pysyy mielikin virkeänä, mulla on ollut viikon verran veto aivan lopussa. Varmasti jonkun syyspöpön olen saanut.