tiistai 11. marraskuuta 2008

Adanan reissu

Oletko koskaan tuntenut olevasi natsien vankileirillä? Sain eilen kokea tämän "kunnian" ihan omakätisesti Adanan reissullamme.

Jotta me saataisiin seuraavat hoidot käyntiin pitää meidän hakea raportti että olemme sopivia koeputkihedelmöitykseen (eli olemme läpikäyneet 3 inseminaatiota, olemme sopivan ikäisiä jne). Näitä raportteja myöntävät ainoastaan valtion sairaalat. (Tästä lisää kommenteissa)

Eilen päätimme siis aamusta hoitaa ensimmäiseksi raportti Adanan Cukurovan yliopistollisessa sairaalassa. Myöhemmin meidän oli tarkoitus mennä tapaamisiin lapsettomuussairaaloiden kanssa.

Koko megakokoinen yliopiston sairaala oli kuin the Cube. Käytäviä joka puolella, ei viittoja, ei mitään hajua minne täytyy mennä. Jokaisen oven takana tuntui olevan uusi mysteeri, joidenka ratkaisemisessa oli auttamassa turkkia huonosti puhuvat, vielä vähemmän tietävät muut "asiakkaat". Siellä sitten antoisan vartin harhaillessamme ja juostessamme löysimme oikean osoitteen, jossa alkoi sitten se tuttu valtionsairaaloiden värssy: Ei täältä vaan tuolta X huoneen ovelta. Kiersimme siis ovelta ovelle yrittäessämme saada edes TIETOA mitä meidän pitäisi tehdä. Vihaiset lääkärit huitoivat meitä ulos ja odottelimme tunnin verran ovien ulkopuolella jos joku voisi edes VÄHÄN olla avuksi. Huom! Sinun itse piti kokoajan roikkua lääkäreiden hihoissa että he jotain sanoisivat. He eivät TODELLAKAAN kerro mitään oma-aloittesesti.

Saimme kaiken tarpeellisen tietää juuri ennen kuin lounastauko alkoi. Kyllä, valtion toimilaitoksissa/pankeissa on lounastauko 12.30 - 13.30 välillä jolloin MITÄÄN ei tehdä. Tietenkin tämän tietojen annon aikana nämä lääkärit murensivat viimeisetkin toivot nopeasta toiminnasta sanomalla että meidän inseminaatiot on tehty "väärässä" sairaalassa ja että niitä ei hyväksytä (tämä tieto oli väärää onneksi, ylilääkäriltä saimme hyväksynnän, eikä meidän tartte uudestaan inssejä tehdä). Samoin hormonitestejä pitäisi tehdä, tuhat ja yksi erilaista paperia tuoda ja heti tänään olisi tehtävä ultraäänitutkimus. Voi luoja!!

Mekin pidimme lounastauon romanttisesti autossa parkkipaikalla. Olin kotona jo valmistanut voileipiä sekä hedelmiä syötäväksi. Sairaalan pihat olivat täynnä ihmisiä kaikkialta, jotkut olivat jopa pystyttäneet telttoja pihalle. He varmaan olivat jonkun pitkäaikaisemman sairaan läheisiä jotka majoittuvat sairaalassa ollakseen omaisensa lähellä.

Näytös 2: Ultraäänitutkimus. Lounastauon jälkeen minun oli tarkoitus päästä ultraääneen. Tauon aikana koko osasto oli täyttynyt taas ihmisistä ja sama odottelu sekä ovillä kyttäily alkoi siis. Noin tunnin odottelun ja hihoissa roikkumisen jälkeen saimme tietää että meidän on avattava kansio sairaalaan ja sen jälkeen vasta pääsemme tutkimuksiin. Hampaita kiristellen sitten kansio tehtiin ja annettiin asianomaisille. "Me kutsutaan teidät sitten, me mennään jono järjestyksessä" oli sanat jotka kuulimme kun ojensimme kansion lääkärille. Sitten se alkoi, 1 tunti, ei mitään, 2 tuntia ei mitään! Meidän muut tapaamisajat olivat jo todella lähellä eikä kukaan kutsunut mihinkään tutkimukseen! Huom, odottelen yhä edelleen tutkimushuoneen oven vieressä jotta saan heti sanottua jotain lääkärille jos onnekkaasti hänet näen. "Meillä on jonoa, odottakaa" oli aina vastaus.

Vihdoin sitten 2 tunnin odotuksen jälkeen pääsin ultraääneen mutta minkälaiseen ultraääneen??!!?? Meitä kutsuttiin 8 henkeä yhtä aikaa ultrattavaksi. Pienessä ultraäänihuoneessa oli kahden MIESlääkärin lisäksi 5 naista, muut odottivat oven takana koska eivät huoneeseen mahtunut. Huoneessa oli pikkuruinen pukukoppi jossa meidän pitäisi alaosat ottaa pois ja lakana kääriä ympärillemme. Yksi kerrallaan meidät ultrattiin siinä kaikkien silmien edessä ja kaikilta kysyttiin koko naistauti/lapsettomuus-historia, kaikkien edessä. Olin jo aikaisemmin nähnyt kun samassa vastaanottohuoneessa jossa odotin lääkäriä 3 muun naisen kanssa, yhdelle naiselle taka-alalla tehtiin inssi! Koko toimenpide oli hyvin nähtävissä meille kaikille. Häntä vielä hyvin avoimin sanoin meidän kaikkien edessä sitten neuvottiin mitä seuraavina päivinä tehtäisiin. Käytävillä myös avoimesti kaikkien edessä keskusteltiin hoitojen kulusta potilaiden kanssa. Siis järkyttävää! En ole koskaan tuntenut itseäni niin arvottomaksi kun eilen tuolla sairaalassa. Aivan kuin olisimme jotain karjaa, joille liukuhihnatyyliin sitten hoitoja tehtiin. Vaikka lääkärit olisivat hokeneet "Heil Hitler" kokoajan, en olisi yhtään hämmästynyt. Sairaalasta puuttui ainoastaan kaasukammiot, muu rekvisiitta oli valmis kidutushuoneineen.

Saimme loppujen lopuksi, yhteensä 3,5 tunnissa, ultraäänitutkimuksen suoritettua jotta pääsimme jatkamaaan muihin sairaaloihin. Yhteensä vietimme sairaalassa aikaa lähemmäs 5 tuntia!!! Ainoastaan valmiin listan hakemisessa ja ultraäänitutkimuksen suorittamisessa.

Nämä yksityiset sairaalat olivatkin onneksi aivan oma lukunsa. Vaikka olimme reippaasti myöhässä palvelu pelasi ja lääkärit olivat kaikki mukavia. Odotushuonet olivat valoisia ja isoja, varustettuna isoilla plasma telkkareilla jossa pyöri jokin leffa tai yhdessä paikassa national geographic. Juotavaa oli tarjolla samoin lukemista. Mahtavaa.

Mutta monilla näistä yksityissairaaloiden lääkäreista tuntui olevan aivan eri käsitys hoitojen kulusta ja tarvittavista toimenpiteistä. Jokaisella vastaanotolla kuulemassani esittelyssä tuntui olevan pääteemana kolmen-neljän kirjaimen yhdistelmien viljely mahdollisimman useasti jolloin koko toimenpide alkoi kuulostaa avaruusteknologialta: MOH, ISCI, USCI, HIH, HÖH, blaaahh.....

Varmaan tällä tekniikalla he sitten 'hurmaavat' asiakkaansa (vau, osaa näin paljon ulkomaalaisia sanoja, varmasti hyvä!). Miten ne jaksavatkin hymyillä sitä tekohymyään ja kertoa niitä samoja juttuja aamusta iltaan. Me käytiin vaan kolmessa sairaalassa mutta meidänkin tekohymy alkoi lopussa hiipua. Tämä on varmaan sitten sitä "ammattitaitoa" jota lääkärit täällä tarvitsevat. Kuka pitää parhaimman shown? Kenellä on valkoisin hammasrivistö? :)

Kun väsyneenä pääsimme kotiin myöhään eilen illalla ja saimme syötyä kunnolla ensimmäisen kerran koko päivänä, meille jäikin arvuuteltavaksi kenen säihkyhymy oli se parhain ja kenelle olemme valmiit maksamaan mittavia summia että haaveemme toteutuisi? Se selviänee seuraavien viikkojen aikana.

P.S Päivän parhain kohta oli kun mieheni toi aamulla minulle ruusuja. Niitä illalla rättiväsyneenä katsellessani onnellinen mieliala tuli taas takaisin :)

16 kommenttia:

  1. Voi herranen aika! Samanlaista kokemusta oli Muğlassa, missa piti kansalaisuushakemusta varten kayda jokaikisella lekurilla- omaa Tuppulan sairaalaa silloin ei hyvaksytty:(

    Kylla tuollaisessa hermoja koetellaan- halitus ruljanssista selviamiselle...hengissa...

    Viimeksi olin kuopuksen kanssa ortopedilla valtionsairaalassa, ja osaa keskusteluun otti koskien lattajalkaa ne kolme muuta huoneeseen jo paastettya potilasta;)

    VastaaPoista
  2. Miksi yleensa vaativat kalliissa yksityissairaalassa mitaan valtion sairaalan papereita? Meinaan jos se on maksullinen ja yksityinen, niin eikos ne voisi ottaa kenet tahansa vastaan.

    VastaaPoista
  3. ebrufin: Kiitos lohdutuksesta! Onneksi sinulla ei ollut muuta kun poikasi jalka vikana. Meidan vika oli viela aika intiimi, joten oli viela noyryyttavampaa. 'Hengissa' selvittiin, joten kuten.

    En kylla ymmarra miten nuo valtionsairaalat ovat noin vaikeasti hallinnoituja paikkoja. Olisi helpompaa laakarillekin etta kaikki olisi yksinkertaisesti hallitusti tehty. Eika karjamaisesti...

    anumorchy: Joo, tuo kohta jai selventamatta. Eli Turkissa terveysvakuutuksen piirissa olevat (mieheni on ja mieheni kautta mina) saavat tietyn rahamaaran takaisin valtiolta naissa lapsettomuushoidoissa. Eli valtin sairaalasta (valtio hyvaksyy ainoastaan omista sairaaloistaan saaadut raportit) raportilla me saamme valtiolta noin 1100 YTL/kerta takaisin seka valtio maksaa 20 % laakkeiden hinnasta. Ilman raporttia joudumme maksamaan tayden hinnan 4000 YTL plus laakkeet/kerta. Taman takia tallaiseen noyryytykseen lahdimme.

    VastaaPoista
  4. Niinpa:(

    Pojalle kerran oltiin ensiavussa antamassa piikkia pyllyyn, ja verhot olivat levallaan kaikkien ukkojen ja akkojen pallistellessa sisaan...vaadin niita verhoja kiinni, ja lopuksi laitoin itse...heidan mielestaan siina ei ollut mitaan kummallista, etta parisen kymmenta ihmista kyttaa aaressa kun riuhtovalle 3- veelle annettiin sita piikkia...

    Voin kuvitella lakanaan kaariytyneet naiset jonossa:(

    VastaaPoista
  5. ebrufin: Jarkyttavaa! En mina kyl ymmarra mita tavallista on siina etta kymmenet ihmiset sinun asioitasi siina katselee. Hyva etta sait edes verhot kiinni. Tekis kyl mulla mieli tossa tilanteessa laksyttaa laakaria.

    Onneksi muissa kuin valtionsairaaloissa nama asiat ovat ihan eri lailla. Olen myos kuullut joistain valtionsairaaloista jossa on tosi hyva palvelu. Taitaa olla vain yksi helmi joukossa!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa aika kamalalta. Ei täällä Kiinassakaan kyllä sairaalat hirmu houkuttelevia ole, tosin en ole onneksi niissä joutunut käyntiä pidempään olemaankaan.
    Voimia sinulle ja hirmu tärkeää on se toisen tuki, niinkuin sinulla näyttää olevan.

    Ai niin, noista crockseista piti mainitsemani (aiempi postaus), nehän ovat ihan mainiot popot! Varsinkin nuo talvisellaiset. Täällä kun on ihan sama mitä sinulla on päälläsi, joillakin kaupassa jopa pyjama, niin nuo menevät ihan mainiosti! Ja tuo karva on vallan kätevä keksintö, kun se niin kivasti lämmittää täällä Kiinan talvessa joka on sellaista englantilaistyyppistä kaiken kohmettavaa, luihin ja ytimiin menevää kosteaa kylmyyttä. Tuli kai selväksi etten kauheasti Kiinan talvesta välitä...;)
    Tervehdys sinulle täältä Hangzhousta!

    VastaaPoista
  7. Kuulostipa karmeelta kokemukselta =(.Veikkaisin,että mulla olis palanu käämit heti alkuunsa..

    VastaaPoista
  8. Heli; geçmiş olsun tuollaisen nöyryyttävän kokemuksen johdosta:o( Osaan vain kuvitella kurjaa oloasi. Herää vain epäillys lääkärien etiikasta vai ovatko hekin jo niin turtuneet tuohon tilanteeseen, etteivät enää välitä.

    Itse en ole koskaan ollut valtion sairaalassa itseni, lasten tai miehen takia. Lasten kanssa käytän aina yksityistä, itse en juuri koskaan sairasta (kop kop) ja miehellä on työpaikallaan lääkäri. Miehen kautta on kyllä valtion sairasvakuutuskin yksityisen lisäksi.

    Saitteko Heli sen raporttiosuuden hoidettua kokonaan? Nyt sitten valitsette teille sopivan klinikan vai?

    VastaaPoista
  9. Terve taas kaikki! Kiitos kaikille ihanista, kannustavista kommenteista. Minulle tulee aina niin hyva mieli niita lukiessani.

    jaanuska: Kiinassa sairaalat ovat varmaan viela enemman sekavia verrattuna Turkin, mutta kyl minulle tuo viimeisin kokemus oli pohjanoteeraus. Vannoin jo etta varmasti ei missaan ole nain hirveaa valtionsairaalaa. Onneksi nyt pikkuhiljaa tuon kokemuksen voi jo jattaa taaksepain.
    Uskon kyl etta crocsit ovat mainioita jos niihin tottuu ja tykkaa. En todellakaan hauku niiden mahtavaa mukavuutta ja kaytannollisyytta. Ne vaan sattuu olemaan TOSI rumia :D Taalla Mersinissa taitaa olla samanlainen talvi kun siella Kiinassa: kostea ja koko ytimiin asti tunkeutuva koleus. Mut ei oo lunta tai TOSI kylmaa kuten Suomessa. Sateleeko siellapain lunta talvisin? Kavaisin myos blogissasi. Naytti todella kiinnostavalta :)

    ekku: kylla mullakin (rauhallisuuden perikuvalla) paloi sulakkeet heti alussa ja rupesin vain hokemaan etta ma haluun pois, lahdetaan pois. Mieheni sitten puhui minut ympari ja oli tukena siina vieressa kokoajan, paitsi tutkimuksissa tietenkin. Tallaista se on maassa, jossa ihmishenki ei ole minkaan arvoista.

    johanna: olet oikeassa tuosta laakarien etiikasta. Tuo sairaala oli viela yliopiston sairaala jossa niita tulevaisuuden hoitajia ja laakareita koulutetaan. Jos tallaista laakarikaytantoa kaikille opetetaan niin voi herranjumala!!

    Olet onnekas ettei sinun ole tarvinnut noihin sairaaloihin astua. Minakin kaytan aina yksityista mutta tan raportin takia oli pakko menna sit valtionsairaalaan. Toivon ettei teillekaan tule koskaan asiaa tuollaisiin hirmupaikkoihin.

    Raporttiosuus jai viela kesken koska kaikkia papereita ei saatu kasaan heti. Niita pitaa sit haeskella sielta taalta ja varmaan viikon tai parin paasta mennaan taas uudestaan Adanaan naita papereita palauttamaan. Eilen kavin verikokeissa yksityissairaalassa (olisitte nahneet sen hymyn naamallani, onnellinen!), niiden tulokset saadaan tanaan.
    Loppujen lopuksi sitten valitaan se sopiva klinikka. Me ollaan talla hetkella kahden klinikan vaiheilla, toinen on juuri se ystavasi tyoskenteleva sairaala. Tosin siella tehdaan armoton maara kokeita ENNEN kun edes hoitoja aloitetaan, se vahan arveluttaa/pelottaa. Katsotaan nyt.
    Te varmaan olette asuneet Istanbulissa pitempaakin? Oletko toissa siella?

    VastaaPoista
  10. Hei Heli! Sinusta puhutaan selän takana hyvää... käyhän blogissani jos kiinnostuit :D

    VastaaPoista
  11. No huh, ihan ufolta kuulostaa tuo meininki siellä. Kyllä tuon rinnalla kalpenee omat ikävät kokemukset täällä Suomenmaassa. Siis joukkoultra, huh!

    Paikalliset lienee tottuneet tuohon... Ja telttoja pihalla, huuh. Kyllä tuo olis varmaan kulttuurishokin paikka länsimaiselle.

    Tämä oli kyllä mielenkiintoista tietää. Eipä ole nimittäin tullut ajatelleeksi tällaisia asioita. Mutta siis, onneksi sinun ei tarvitse mennä sinne valtion sairaalaan enää!

    VastaaPoista
  12. elegia: onneksi joo ei tartte menna enaa uudestaan, muuten menettaisin hermot aivan lopullisesti. Olkaa onnellisia etta siella teillapain on edes aikavaraus ja yksityisyys suojattu. Onneksi taalla on tosiaan nuo yksityissairaalat :) Hermojen ja monien itkujen pelastus :)

    VastaaPoista
  13. Itselläni on vähän samanlainen kokemus (ei toki yhtä henkilökohtaisesta aiheesta), kun haimme papereita avioliittoa varten valmiiksi. Samalla tavalla 10 naisen kera riisuuduttiin pienessä pukuhuoneessa ja kääriydyttiin lakanaan (keuhkokuva). Huvittavinta oli, että rintaliivit käskettiin jättää ja esim. minulla oli metalliset kaarituet :-D Oli kyllä typerä olo siellä rivissä seisoessa!! Ja Hiv- verikoe otettiin käytävällä ja kun ei verta saatu otettua (piti ottaa rystysistä) päivitteli koko käytävä asiaa ja neuvoi ties mitä :-D Testin tuloksen taas sai mies haettua saman paikan tiskiltä vain nimen sanomalla :-/

    Hirveesti voimaa ja kestämistä! Joskus tuntuu, että parhain asenne tietyissä tilanteissa on BOS VER!!

    VastaaPoista
  14. Heli; onneksi sun ei tarvitse sinne valtion sairaalaan enää mennä. Tsemppiä valintoihin!

    Mä olen Istanbulissa asunut kohta 20 vuotta. Tulin aikoinaan tänne vaihtarina lukion toisen jälkeen. Kirjoitusten jälkeen tulin pikaiseen takaisin ja aloitin yliopistossa opinnot. Naimisissakin ollaan oltu jo 15 vuotta ja lapsia on 2; poika -96 ja tyttö -99.

    VastaaPoista
  15. Johanna siis lähetti edellisen kommentin

    VastaaPoista
  16. irene: kiitos tuestasi! Sullakin on kyl aika "lohduttava" kokemus. Ei kyl naista sairaaloista niin ymmarra mita ne ajaa takaa jos rontgenissa voi olla metallijuttuja paalla :D Kait niille opetetaan myos miten rintaliivien metalliosien ohitse kuvaa tulkitaan. Minakin saman ruljanssin koin avioituessa tosin en kokenut ryhmakokeita vaan melkein jopa odottamatta (!!!) kaikki kokeet saatiin tehtya. Ma annoin verta vaihteeksi jossain kellarissa joka oli ns. "labra". Ei kyl kovin kliiniselta nayttanyt kun siin kellarin ovel sitten mun verinaytteita analysoitiin mikroskoopin alla. Loppupaivasta me lahjottiin yks sairaanhoitaja meidan raportin saamiseksi lupaamalla sille laatikon baklavaa, jota me ei kuitenkaan koskaan viety (olemme pahoja). Eika kyl samaiseen sairaalaankaan koskaan astuttu Istanbulissa asuessamme.

    Johanna: Kiva kuulla perheestasi!Sina oletkin asunut pitkaan Istanbulissa! Toivon etta itsekin saavuttaisin tuollaisen pyorean luvun niin Turkissa asumisessa kun avioliitossa. Toivon teillekin onnea ja rakkautta koko loppuelamaksenne! Olisi kiva kuulla enemmankin kokemuksiasi asioista. Pitempaan taalla asuneiden nakokulmat asioista voi olla niin erilaisia. Joten vieraile useamminkin taalla :)

    VastaaPoista