Ne jotka tata blogia ovat lukeneet varmaan ovat huomanneet ettei kuukausiin ole tullut uutta postausta. Nykyisen elamantilanteeni takia en vain loyda aikaa ja energiaa blogin jatkamiseen joten virallisesti haluan sanoa etta se on nyt ohi. Turkin palmujen alta, rakkaudella paattyy osaltani tahan.
Ehka myohemmin aloitan uuden blogin, jos saan jonkun inspiraation. Mutta talla hetkella pelkka tietokoneella olo on melkein mahdotonta. Halukkaat loytavat minut facebookista, joka on minun tamanhetkinen sosiaalinen elamani :)
Iso KIITOS kaikille lukijoilleni, annoitte minulle tukea ja rohkeutta vaikeina aikoina ja jaoitte iloni hyvina aikoina. Toivon teille kaikille paljon iloa ja onnea elamaanne!
Olen myos onnellinen ihanista blogiystavista joita olen taman blogini avulla saanut. Kiitos kun olette olemassa!!
torstai 23. syyskuuta 2010
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Home Alone
Kuukausi sitten Anoppi Oy päätti lähteä kotiin joten olen ollut yksin vauvojen kanssa. Kun pääsin eroon anopin jokapäiväisestä neuvomisesta sekä kälyn joka asiasta valittamisesta, pystyin hengähtämään ja VIHDOIN nauttimaan vauvoista täysillä. On se ihme kun ei koko 3 kuukauden täällä olon aikana anopilta irronnut yhtäkään positiivista kehua tai kannustetta. Lähtiessään vielä kertoi kuinka hänen sydämensä ei kestä kun hän joutuu ajattelemaan näiden lasten olotilaa kun olen yksin. Kiitos ja näkemiin sanon minä! 
Vauvat ovat jo nelikuukautisia ja eilen aloiteltiin jo vellien syöminen. Turkissa tämä kiinteiden aloittaminen on aika erilaista verrattuna Suomeen. Monet lääkärit ehdottavat ekaksi pariksi viikoksi vaan hedelmistä itse puristettua mehua. Sitten sormenpäällä jugurttia (joka sekin täytyy itse valmistaa tietenkin) sekä kuukauden päästä kerran päivässä vellejä, unohtamatta mainitsen että niidenkin pitää olla mieluiten itsetehtyä. Turkissa on hysteriaa siitä että valmiit purkkiruat sekä vellit ovat kuin suoraan paholaiselta. Niitä ei voi lapselle syöttää jollei halua hänelle vähintään syöpää! No on totta etta Turkissa on tuoreita vihanneksia ja hedelmiä tarjollakin, mutta etenkin viime vuosina on kauhisteltu kaikkea sitä hormoonien ja torjunta-aineiden määrää mitä näistä tuotteista on löytynyt. Siinä sitten mieti kumpi on pahempi.
Turkissa on myös lääkäreitä jotka väittävät että mitä enemmän makuja maistatat vauvalle 4 kuukautisena, sitä laajemmalla kirjolla hän tulee myöhemmin syömään erilaisia ruokalajeja. Jaahas, kukahan tätä on tutkinut? On myös äitejä jotka antavat jo kolmikuukautisina vauvan maistaa kaikkea mitä HE syövät, sisältäen säilykekurkkujakin!
Kaksosten kanssa on vaikeaa mutta en anna sen lannistaa. Pyrin tekemään kaikkea mitä yhdenkin vauvan kanssa tehdään. Vauvat nukkuvat päivisin parvekkeella ja käymme muutenkin useasti lenkillä rannalla. Olemme käyneet myös koko perheen voimalla ulkona syömässä, kauppakeskuksessa ostoksilla sekä useasti markkinoilla. Meidän mottona onkin että vauvojen tulisi tottua meidän elämään, ei meidän heidän elämäänsä.
Minkäläistä elämä Turkissa on kaksosten kanssa?
* Kaksosten kanssa liikkuminen on suuri yleisönähtävyys. Kaikki vastaantulevat katsovat ja mainitsevat että hei, tuossa menee kaksoset! Jotkut ovat työntämässä käsiään rattaisiin joten joudun kohteliaasti pyytämään henkilöä pitämään näppinsä omalla reviirillään. Vielä kun olen itse vaaleahiuksinen niin jokaista kiinnostaa tietenkin ovatko lapsetkin blondeja. Voi tätä turkkilaisten uteliaisuutta!
* Lastenvaate/tavarakaupassa olet kuningas. Kun kerrot että sinulla on kaksoset rupeavat rahankuvat killumaan myyjän silmissä:tarvitsethan jokaista tarviketta x2. Saan aina palvelua myymäläpäälliköstä lähtien usealta työntekijältä unohtamatta tietenkään tukkualennuksia sekä tuotteiden erikoistilauksia ainoastaan SINUA varten. Seuraavalla kerralla sinut varmasti muistetaan ja ollaan heti tarjoamassa virvokkeita sillä aikaa kun he esittelevät sinulle haluamiasi tuotteita.
* Olet valitettavasti myös kateuden kohteena. Olethan synnyttänyt KAKSI lasta yhden sijaan. Kaikkein kateellisia ollaan juuri minun tilanteelleni: yksi tyttö ja poika eli perhe on täysi heti ekalla kerralla. Monet ystävät ovat hävinneet kun kuulivat että synnytin kaksoset.
Viikon lainaus:
Kaksi naista kävelivät takanani kadulla ja näkivät minut työntämässä rattaita.
- Kylläpä noi venäläiset synnyttävät paljon kaksosia!
tiistai 16. helmikuuta 2010
lauantai 26. joulukuuta 2009
Äiti ei aina jaksa eikä isä osaa
Tasan kuukausi on kulunut siitä kun meidän pienet Turkin pippurit saapuivat tähän maailmaan. Kuukausi on sujunut täysin vauvojen ehdoilla, heidän tarpeitaan tyydyttäessä. Päivät ja yöt ovat sekoittuneet keskenään kun joka toinen/kolmas tunti on pienokaisia syötettävä. Onneksi kummankin paino on lähtenyt nousemaan normaalisti ja olivat kuukauden ikäisinä kumpikin kolme kiloa. Pituutta oli jo mahtavat 51 senttiä. Vihdoin olemme voineet käyttää normaaleja vastasyntyneillä tarkoitettuja vaatteita :D Tätä ennen käly oli käynyt ostamassa keskosvauvoille tarkoitettuja vaatteita koska pienokaiset hukkuivat normaalikokoihin :)
Olen itse selvinnyt suhtkoht terveenä. Jouduin pari antibioottikuuria käymään läpi tulehduksen takia, mutta nyt olo on jo kuin entinen. Tietty kuukausien makaaminen niin raskausaikana kun synnytyksen jälkeenkin on jättänyt jälkensä: väsyn todella nopeasti. Pyrin kuitenkin olemaan aktiivinen ja saamaan taas kuntoni ylös. Turkissa lapsivuodeajaksi määritellään 40 päivää synnytyksen jälkeen. Sanonnan mukaan "kehto on auki hautaan synnytyksestä seuraavien 40 päivän ajan". Näiden päivien ajan äiti ei saisi näyttäytyä kodin ulkopuolella, samoin vauvoja ei viedä ulos/vierailulle, eikä vauvoja näytetä vieraille. 40 päivän päästä on ns. kirklama eli 40 päivän päättymisen "juhla" jolloin erilaisten huhaa tapojen mukaan niin vauvalle kun äidillekin tehdään jotain. Yleensä juhlintaan liittyy vauvojen sekä äidin kylvettäminen. Kylvetyksen aikana voidaan veteen lisätä jotain jonka uskotaan auttavan vauvaa tulevaisuudessa. Äiti sitten tällä samalla vedellä pesee itsensä. Jotkut eivät vauvoja pese edes ennen 40 päivän päättymistä. Itse vähän pelottaa mitä anoppi on keksinyt tuoksi juhlaksi. Olen kyllä käynyt jo ulkona monesti, vauvat on kylvetetty ja näytetty vieraille :)
Synnytyksen jälkeen olen ollut huomattavan tunteikas. Välistä itkettää ihan tyhmät asiat, etenkin omiin lapsiin liittyvät. Itkin kun lääkärisetä tutki meidän vauvat, itkin kun heiltä otettiin jalanpohjasta verta sairausseulontaa varten, itkin kun näin telkkarissa pienen vauvan joutuvan heitteille.
Olen pari kertaa ns. "välähtänyt" anopille kun rupesi ärsyttämään anopin puheet ja "opetukset". Vannon että jos vielä kerran kuulen sanat "näin suuremmat sukupolvet meille opetti" tai että "näin meillä tehdään", tulen hulluksi. Kuulema täällä on tapana että vauvan silmään puristetaan sitruunaa jotta silmät olisivat tulevaisuudessa kirkkaat (en todellakaan antanut tehdä), vauvan sängyssä kun vauva otetaan syliin sängystä pitää peitolla peittää vauvan makaama alue (koska niin vain tehdään oli selitys, en ole moksiskaan), vauvoista tai itsestäsi ei saisi koskaan kertoa mitään hyvää toisille koska "paha silmä" voi tehdä pahojaan, kokoajan pitää sanoa Masallah (Allah suojelkoon) kun lapsista puhutaan (anoppi pelkää äärettömästi pahaa silmää, jota vastaan Masallahia käytetään). Kuulema myös synnytyksen jälkeen äidin tulee syödä hirveästi että maitoa tulisi! Tänään anoppi kertoi että mitä enemmän syön sitä paremmassa kunnossa olisin (siis en koskaan väsyisi). Minulla on vielä 10 kiloa raskauden jälkeisiä kiloja päällä, olen jopa pari kiloa saanut lisää. Rintamaitoa on (tätäkään ei saisi anopin mukaan KOSKAAN sanoa, ei edes perheen sisällä) ja voin hyvin. Anoppi ei ole tietenkään tähän tyytyväinen vaan mun pitäisi kokoajan syödä lisää ja lisää, etenkin makeaa jotta "maito olisi makeaa". Just joo, yritä siinä sitten selittää että tärkeämpää on juoda paljon ja syödä monipuolisesti, ei mitään makeaa mössöä (jonka takia sairastuinkin).
Nyt poika heräsi :)
Hyvää joulunaikaa ja antoisaa uutta vuotta 2010 jokaiselle lukijalleni! Toivon mukaan uusi vuosi tuo mukanaan teille kaikille onnea, rakkautta, rahaa ja terveyttä :)
Olen itse selvinnyt suhtkoht terveenä. Jouduin pari antibioottikuuria käymään läpi tulehduksen takia, mutta nyt olo on jo kuin entinen. Tietty kuukausien makaaminen niin raskausaikana kun synnytyksen jälkeenkin on jättänyt jälkensä: väsyn todella nopeasti. Pyrin kuitenkin olemaan aktiivinen ja saamaan taas kuntoni ylös. Turkissa lapsivuodeajaksi määritellään 40 päivää synnytyksen jälkeen. Sanonnan mukaan "kehto on auki hautaan synnytyksestä seuraavien 40 päivän ajan". Näiden päivien ajan äiti ei saisi näyttäytyä kodin ulkopuolella, samoin vauvoja ei viedä ulos/vierailulle, eikä vauvoja näytetä vieraille. 40 päivän päästä on ns. kirklama eli 40 päivän päättymisen "juhla" jolloin erilaisten huhaa tapojen mukaan niin vauvalle kun äidillekin tehdään jotain. Yleensä juhlintaan liittyy vauvojen sekä äidin kylvettäminen. Kylvetyksen aikana voidaan veteen lisätä jotain jonka uskotaan auttavan vauvaa tulevaisuudessa. Äiti sitten tällä samalla vedellä pesee itsensä. Jotkut eivät vauvoja pese edes ennen 40 päivän päättymistä. Itse vähän pelottaa mitä anoppi on keksinyt tuoksi juhlaksi. Olen kyllä käynyt jo ulkona monesti, vauvat on kylvetetty ja näytetty vieraille :)
Synnytyksen jälkeen olen ollut huomattavan tunteikas. Välistä itkettää ihan tyhmät asiat, etenkin omiin lapsiin liittyvät. Itkin kun lääkärisetä tutki meidän vauvat, itkin kun heiltä otettiin jalanpohjasta verta sairausseulontaa varten, itkin kun näin telkkarissa pienen vauvan joutuvan heitteille.
Olen pari kertaa ns. "välähtänyt" anopille kun rupesi ärsyttämään anopin puheet ja "opetukset". Vannon että jos vielä kerran kuulen sanat "näin suuremmat sukupolvet meille opetti" tai että "näin meillä tehdään", tulen hulluksi. Kuulema täällä on tapana että vauvan silmään puristetaan sitruunaa jotta silmät olisivat tulevaisuudessa kirkkaat (en todellakaan antanut tehdä), vauvan sängyssä kun vauva otetaan syliin sängystä pitää peitolla peittää vauvan makaama alue (koska niin vain tehdään oli selitys, en ole moksiskaan), vauvoista tai itsestäsi ei saisi koskaan kertoa mitään hyvää toisille koska "paha silmä" voi tehdä pahojaan, kokoajan pitää sanoa Masallah (Allah suojelkoon) kun lapsista puhutaan (anoppi pelkää äärettömästi pahaa silmää, jota vastaan Masallahia käytetään). Kuulema myös synnytyksen jälkeen äidin tulee syödä hirveästi että maitoa tulisi! Tänään anoppi kertoi että mitä enemmän syön sitä paremmassa kunnossa olisin (siis en koskaan väsyisi). Minulla on vielä 10 kiloa raskauden jälkeisiä kiloja päällä, olen jopa pari kiloa saanut lisää. Rintamaitoa on (tätäkään ei saisi anopin mukaan KOSKAAN sanoa, ei edes perheen sisällä) ja voin hyvin. Anoppi ei ole tietenkään tähän tyytyväinen vaan mun pitäisi kokoajan syödä lisää ja lisää, etenkin makeaa jotta "maito olisi makeaa". Just joo, yritä siinä sitten selittää että tärkeämpää on juoda paljon ja syödä monipuolisesti, ei mitään makeaa mössöä (jonka takia sairastuinkin).
Nyt poika heräsi :)
Hyvää joulunaikaa ja antoisaa uutta vuotta 2010 jokaiselle lukijalleni! Toivon mukaan uusi vuosi tuo mukanaan teille kaikille onnea, rakkautta, rahaa ja terveyttä :)
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Sisko ja sen veli saapuivat :)
25.11.2009 klo 18.10 ja 18.13 pieni prinsessa ja pieni prinssi saapuivat raskausviikolla 35+2 keisarinleikkauksella maailmaan. 3 minuutin erolla isosiskon roolin otti siis tyttö, hyvä näin. Girl power :) Tyttö painoi 2500 grammaa ja poika 2300 grammaa. Kokoeroa siis oli hiukan ja on edelleenkin, mutta poika on osoittautunut sisupakkaukseksi ja syö nyt enemmän kuin siskonsa :)
Synnytykseen johtaneesta matkasta:
Viime tiistaina lääkäri oli määrännyt meidät tarkkaan ultraääneen sairaalaan. Samalla matkalla mitattiin myös supistukset. Ultraäänessä kaikki oli ok, mutta supistukset olivat selvästi lisääntyneet. Vasta myöhään illalla pääsimme kotiin ja lääkärimme kutsui meidät heti seuraavana aamuna juttusille. Jotenkin sisälläni tiesin että en selviäisi enää yhdessä kasassa uhrijuhlan (Kurban bayram, 27-30 marraskuuta) yli. Lääkärimme oli suunnitellut että viimeistään 1. joulukuuta keisarinleikkaus tehtäisiin. Yöt olivat vaikeita, supistuksia tunsin ympäri vuorokauden sekä selkäkipuakin alkoi olla jo.
Keskiviikkoaamuna lähdimme heti aamupalan jälkeen taas lääkärin juttusille. Lääkärin mukaan viimeisimpien testitulosten perusteella tänään olisi parhain päivä tuoda lapset maailmaan. Olin jo saanut tupla-annoksen vauvojen keuhkoja kehittävää kortisonia raskausviikoilla 31 ja 32 joten lääkäri oli hyvin toiveikas että lapset olisivat jo hyvässä kunnossa. Nopean keskustelun aikana sovimme mitä tehtäisiin jos lapset kuitenkin tarvitsisivat tehohoitoa. Lääkäri määräsi meidät heti sairaalaan valmistelemaan ja illalla keisarinleikkaus tehtäisiin kun hänen poliklinikka vuoronsa päättyisi.
Keisarinleikkaus tehtiin spinaalipuudutuksessa, vaikkakin olisin halunnut täyden nukutuksen. Lääkärin mukaan minun ja lasten parhaimmaksi olisi kuitenkin spinaalipuudutus, joten luotin lääkärini valintaan. Hän sanoi että ei ole koskaan nähnyt niin rauhallista raskaanaolevaa kuin minä joten mitään pelättävää ei ole :) Spinaalipuudutuksen ansiosta myös mieheni pääsi mukaan synnytykseen ja näki livenä lapsiensa syntymän. Kumpikin lapsista parkaisivat voimakkaasti heti synnyttyään ja heidän itkunsa täytti koko huoneen. Hoitajat hihkuivat että nämähän ovat kummatkin vaaleahiuksisia :) Lastenlääkäri tarkasti heidän kuntonsa ja teki arvion mitä tehdä. Keskoshoitoa ei tarvittu, ainoastaan ne lähtisivät tarkkailtaviksi pieneksi hetkeksi keskososastolle, siksi aikaa kunnes minut vietäisiin huoneeseen. Koko leikkaus meni tosi hyvin, koko hoitotiimi lääkäreineen (oma lääkärini sekä lastenlääkäri) pitivät huolen että leikkaussalissa oli hauskaa ja viihtyisää. Koko leikkaus oli ohi 30 minuutissa ja pääsin heti toipumaan huoneeseemme. Tietysti alaraajoja en tuntenut moneen tuntiin leikkauksen jälkeen mutta se myös tarkoitti ettei kipuakaan ollut ja pääsin nauttimaan vauveleista :)
Ekana yönä ei paljon tullut nukuttua sairaalassa. Hoitajien avulle koetettiin saada lapsia imemään mutta se ei oikein hyvin onnistunut, olivat vielä niin pieniä. Heitä sitten ruiskulla ja tuttipulloilla imetimme ekojen tuntien ajan. Yöllä minut myös pakotettiin ylös sängystä kävelemään ja voi että kun se teki kipeää. Yön aikana kävelin niin paljon kuin mahdollista, sillä se nopeuttaa toipumista. Täällä Turkissa on tapana että kun äidin suolisto on lähtenyt taas toimimaan on hän valmis lähtemään kotiin. Meidän kotiutus tapahtui seuraavana päivänä illansuussa kun olimme saaneet kaikki verikokeet yms. annettua.
Siitä lähtien anoppi ja käly pitävät huolen kodin pyörityksestä sekä ovat apuna lastenhoidossa, kun minä vaan makoilen ja yritän parantua leikkauksesta. Lapset syövät ja nukkuvat suurimman osan päivästä. He siinä välissä myös yrittävät tutustua meihin ja me niihin. Aivan ihanaa aikaa, vaikkakin raskasta. Lapsista poika muistuttaa isäänsä, tyttö äitiä. Meille täyden kympin vauvat ja olemme onnemme kukkuloilla :)
Synnytykseen johtaneesta matkasta:
Viime tiistaina lääkäri oli määrännyt meidät tarkkaan ultraääneen sairaalaan. Samalla matkalla mitattiin myös supistukset. Ultraäänessä kaikki oli ok, mutta supistukset olivat selvästi lisääntyneet. Vasta myöhään illalla pääsimme kotiin ja lääkärimme kutsui meidät heti seuraavana aamuna juttusille. Jotenkin sisälläni tiesin että en selviäisi enää yhdessä kasassa uhrijuhlan (Kurban bayram, 27-30 marraskuuta) yli. Lääkärimme oli suunnitellut että viimeistään 1. joulukuuta keisarinleikkaus tehtäisiin. Yöt olivat vaikeita, supistuksia tunsin ympäri vuorokauden sekä selkäkipuakin alkoi olla jo.
Keskiviikkoaamuna lähdimme heti aamupalan jälkeen taas lääkärin juttusille. Lääkärin mukaan viimeisimpien testitulosten perusteella tänään olisi parhain päivä tuoda lapset maailmaan. Olin jo saanut tupla-annoksen vauvojen keuhkoja kehittävää kortisonia raskausviikoilla 31 ja 32 joten lääkäri oli hyvin toiveikas että lapset olisivat jo hyvässä kunnossa. Nopean keskustelun aikana sovimme mitä tehtäisiin jos lapset kuitenkin tarvitsisivat tehohoitoa. Lääkäri määräsi meidät heti sairaalaan valmistelemaan ja illalla keisarinleikkaus tehtäisiin kun hänen poliklinikka vuoronsa päättyisi.
Keisarinleikkaus tehtiin spinaalipuudutuksessa, vaikkakin olisin halunnut täyden nukutuksen. Lääkärin mukaan minun ja lasten parhaimmaksi olisi kuitenkin spinaalipuudutus, joten luotin lääkärini valintaan. Hän sanoi että ei ole koskaan nähnyt niin rauhallista raskaanaolevaa kuin minä joten mitään pelättävää ei ole :) Spinaalipuudutuksen ansiosta myös mieheni pääsi mukaan synnytykseen ja näki livenä lapsiensa syntymän. Kumpikin lapsista parkaisivat voimakkaasti heti synnyttyään ja heidän itkunsa täytti koko huoneen. Hoitajat hihkuivat että nämähän ovat kummatkin vaaleahiuksisia :) Lastenlääkäri tarkasti heidän kuntonsa ja teki arvion mitä tehdä. Keskoshoitoa ei tarvittu, ainoastaan ne lähtisivät tarkkailtaviksi pieneksi hetkeksi keskososastolle, siksi aikaa kunnes minut vietäisiin huoneeseen. Koko leikkaus meni tosi hyvin, koko hoitotiimi lääkäreineen (oma lääkärini sekä lastenlääkäri) pitivät huolen että leikkaussalissa oli hauskaa ja viihtyisää. Koko leikkaus oli ohi 30 minuutissa ja pääsin heti toipumaan huoneeseemme. Tietysti alaraajoja en tuntenut moneen tuntiin leikkauksen jälkeen mutta se myös tarkoitti ettei kipuakaan ollut ja pääsin nauttimaan vauveleista :)
Ekana yönä ei paljon tullut nukuttua sairaalassa. Hoitajien avulle koetettiin saada lapsia imemään mutta se ei oikein hyvin onnistunut, olivat vielä niin pieniä. Heitä sitten ruiskulla ja tuttipulloilla imetimme ekojen tuntien ajan. Yöllä minut myös pakotettiin ylös sängystä kävelemään ja voi että kun se teki kipeää. Yön aikana kävelin niin paljon kuin mahdollista, sillä se nopeuttaa toipumista. Täällä Turkissa on tapana että kun äidin suolisto on lähtenyt taas toimimaan on hän valmis lähtemään kotiin. Meidän kotiutus tapahtui seuraavana päivänä illansuussa kun olimme saaneet kaikki verikokeet yms. annettua.
Siitä lähtien anoppi ja käly pitävät huolen kodin pyörityksestä sekä ovat apuna lastenhoidossa, kun minä vaan makoilen ja yritän parantua leikkauksesta. Lapset syövät ja nukkuvat suurimman osan päivästä. He siinä välissä myös yrittävät tutustua meihin ja me niihin. Aivan ihanaa aikaa, vaikkakin raskasta. Lapsista poika muistuttaa isäänsä, tyttö äitiä. Meille täyden kympin vauvat ja olemme onnemme kukkuloilla :)
torstai 29. lokakuuta 2009
Blogihiljaisuus jatkuu…
Meillä on alkanut viimeiset odotusajat. Raskausviikkoja on takana 31 + 4. 34 viikkoa yritän täyttää jotta lasten terveyden kannalta ei mitään suurempaa ongelmaa tulsi. 36 viikkoa olisi ideaali, silloin lapset pääsisivat heti kotiin. Tällä viikolla pistettiin keuhkoja kehittävää lääkettä jotta lasten keuhkojen kehitys nopeutuisi. Tällä tavalla myös lapset eivät toivon mukaan tarvitse hengitystukea synnyttyään etuajassa (toivottavasti eivät synny).
Anopin tultua olen ollut viimeiset kolme viikkoa vuodelevossa, vaikkakin kerran pari viikossa piipahdan edelleen ulkona. Pitkään jaloilla olo on alkanut rasittaa enkä jaksa enää kävelläkään paljoa. Tämä on tietenkin jo ihan normaalia tässä vaiheessa. Muita isoja ongelmia ei ole ollut. Välistä tuntuu aivan kun harjoitussuppareita olisi pari tai sitten vaan lapset pyörii masussa. Tyttö oli jopa kahden viikon aikana pyörahtänyt ympäri niin että nyt potkii jaloillaan alapäätä :) Pojukka on pysynyt hyvin pää alaspäin. Yllättävän vähän mitään kipuja tai muuta on ollut. Lepo on todella tärkeää.
Viime maanantaina oli taas lääkärintarkastus. Ensimmäisessä sokerirasituksessa sokerit olivat hiukan ylhäällä jonka takia minulle tehtiin 3 tunnin sokerirasitus. Tässä vain yksi arvoista oli korkea, joka tarkoittaa sitä että minulle on mahdollisuus kehittyä raskausdiabetes. Lääkäri kylmästi vaan kielsi kaiken makean. Sitä yritän myös noudattaa. Syön vain paljon hedelmiä. Muutenkin veirkokeissa on ollut paljon arvoja alhaalla ja pari yläkantissa, mutta lääkärin mielestä ne eivät ole tärkeitä. Hemoglobiinikin on hiukan alhainen (113) normaalia sekin tässä vaiheessa. Aloitin syömään jo kuurimaisesti johanneksenleipäpuun hedelmistä valmistettua siirappia, joka erityisesti on hyvää raskaana oleville runsaan kalsium ja raudan lähteenä. Maitoa menee runsaasti samoin juustoa. Aamuisin syön myös kuurittain saksanpähkinoita. Tarkkana saan olla mitä syön :) Vauvojen parhaaksi.
Ensi keskiviikkona mennään taas lääkärille. Tästä lähtien käydään lääkärissä useammin, nyt 10 päivän välein, sen jälkeen viikon välein. Lääkäri määräsi minut vesikuurille ja juonkin jo lähemmäs 5 litraa vettä päivässä. Sairaalakassi ollaan valmisteltu sekä tänä viikonloppuna viimeistellään lasten huone. Miehelläni on koulun puolesta loppuviikko lomaa. Tänään juhlitaan 86 vuotiasta Turkin tasavaltaa. Meällakin liehuu lippu parvekkeella.
Iskä kävi myös ja vierailu sujui tosi kivasti. Isä myös suunnittelee tänne osa-aikaista vuosittaista muuttoa ja katselivatkin mieheni kanssa alustavasti asuntoja. Iskällä on jo joulukuun liput ostettu joten katsotaan löytääkö silloin sopivan asunnon jopa. Kivaahan se on kun lapset saavat isoisänsä asumaan lähelle :)
Blogin hiljaisuus tulee jatkumaan koska en pysty kovin paljoa istumaan tietokoneen äärellä. Seuraavan kerran kuulumisia kirjoittelen vauvojen synnyttyä. Mahdollisuuksien mukaan päivittelen kuulumisia Facebookissa.
tiistai 6. lokakuuta 2009
Uusi vaihe elämässä alkoi eilen
Elämä ei koskaan mene tietenkään samalla tavalla eteenpäin. Muutokset ovat väistämättömiä. Elämässämme yksi muutoskohta tapahtui eilen kun anoppi ja käly saapuivat. Tähän loppui meidän aviopuolisona viettämämme kahdenkeskinen elämä. Ekaksi meidän kanssamme elävät anoppi ja käly, myöhemmin lapset, joista vastuu tulee olemaan loppuelämämme ajan. Tietenkään en ajattele tätä muutosta mitenkään negatiivisesti vaan olen nimenomaan innoissani ja toiveikas tulevaisuudesta. On vain erikoista ajatella että olemme juuri nyt yhdessä niistä elämän käännekohdista :) Mieheni kanssa myös keskustelin asiasta ja hän on todella innoissaan meidän tulevaisuudesta, etenkin lapsista. Tämä muutos on meidän kummankin kauan kaipaamamme asia. Se tulee kasvattamaan meitä ihmisinä hurjasti. Olen vaan niin onnellinen että minua ympäröi mahtavat ihmiset ja etenkin upea, tukeva aviomies.
T'ällä viikolla meille saapuu myös isäni, joka viettää tällä hetkellä lomaansa Alanyassa. Isä saapuu torstaina ja lähtee sunnuntaina. Hän on jo myös varannut uuden matkan joulukuuksi tätini kanssa, jolloin he ehkä vierailevat pitempäänkin kun/jos vauvat ovat saapuneet. Kotona tulee olemaan siis aikamoinen vilske :)
Minun olotilani on ollut ihan jees viime aikoina. Vatsan tuoma raskaus on alkanut todellakin jo tuntua enkä kovin pitkään jaksa jaloillani olla. Tosin on päiviä jolloin tunnen itseni tosi hyvälle, aivan kun en edes olisi raskaana. Kunnes *tömps* iso vatsani osuu johonkin :) 28 viikkoa eli seitsämän kuukautta on nyt siis takana. Viime lauantaina kävin veritesteissä, virtsakokeessa sekä sokerirasituksessa. Sokerirasitus pisti kyllä koetukselle kun siihen pitää mennä tyhjällä vatsalla. He ottavat ekaksi verta, sen jälkeen juot ison lasin sokerivettä jonka jälkeen odotat tunnin syömättä ja juomatta kunnes he ottavat uudestaan verta. Lääkäri sanoi että 3-4 tunnin nälkä riittää koetta varten, laboratoriossa halusivat 10 tunnin paaston. En TODELLAKAAN pysty olemaan syömättä kymmentä tuntia, joten luotin lääkäriini ja hiukan jotain napostelin yöllä. Onneksi niin tein sillä muuten olisin varmaan jo pyörtynyt ennen ekaa verikoetta. Muutenkin koko loppupäivän sain tuskastella viottelevan masun kanssa: ei näemmä tykännyt ollenkaan paastoamisesta. Tulokset noudamme ensi maanantaina jolloin seuraava lääkäriaika on.
Siihen asti makoilen ja yritän ottaa rennosti vaikkakin anoppi/käly täällä ovat. Ainakaan vielä eivät ole hyppineet silmille johtuen ehkä siitä että olen todella paljon omissa oloissani :) Olivat hekin tulleet isojen tuliaisten kanssa ja vauvoille on nyt aika läjä vaatetta. Mutta aina sitä vaan haluaa lisää, eikö olekin kummallista? :) Ensi viikolla varmaan mennään taas vauvaostoksille. Tällä kertaa myös toivottavasti löydämme minullekin lämpimiä yöpukuja sairaalaa sekä sitä seuraavaa toipumisaikaa varten. Vielä ei täällä ole yhtään mitään lämmintä myynnissä. No kun katselee ulos ikkunasta niin en ihmettele: lämpömittari heiluu edelleen 30 päivisin, öisin laskee 20 asteeseen. Tämä kuukausi varmaan menee vielä täten ja sen jälkeen talvi iskee ihan yhtäkkiä. Ostin jo ison läjän isokokoisia pitkähihaisia (1 TL/50 senttiä kappale) markkinoilta, Espiritin, LOGG:in ja H&M:n taattua kakkoslaatua :) Vielä pitäisi ostaa uudet äitiysfarkut, sillä vanhat ovat jäämässä uhkaavasti pieneksi.
Sellaisia kuulumisia tällä kertaa meiltäpäin. Mitä teille kuuluu?
T'ällä viikolla meille saapuu myös isäni, joka viettää tällä hetkellä lomaansa Alanyassa. Isä saapuu torstaina ja lähtee sunnuntaina. Hän on jo myös varannut uuden matkan joulukuuksi tätini kanssa, jolloin he ehkä vierailevat pitempäänkin kun/jos vauvat ovat saapuneet. Kotona tulee olemaan siis aikamoinen vilske :)
Minun olotilani on ollut ihan jees viime aikoina. Vatsan tuoma raskaus on alkanut todellakin jo tuntua enkä kovin pitkään jaksa jaloillani olla. Tosin on päiviä jolloin tunnen itseni tosi hyvälle, aivan kun en edes olisi raskaana. Kunnes *tömps* iso vatsani osuu johonkin :) 28 viikkoa eli seitsämän kuukautta on nyt siis takana. Viime lauantaina kävin veritesteissä, virtsakokeessa sekä sokerirasituksessa. Sokerirasitus pisti kyllä koetukselle kun siihen pitää mennä tyhjällä vatsalla. He ottavat ekaksi verta, sen jälkeen juot ison lasin sokerivettä jonka jälkeen odotat tunnin syömättä ja juomatta kunnes he ottavat uudestaan verta. Lääkäri sanoi että 3-4 tunnin nälkä riittää koetta varten, laboratoriossa halusivat 10 tunnin paaston. En TODELLAKAAN pysty olemaan syömättä kymmentä tuntia, joten luotin lääkäriini ja hiukan jotain napostelin yöllä. Onneksi niin tein sillä muuten olisin varmaan jo pyörtynyt ennen ekaa verikoetta. Muutenkin koko loppupäivän sain tuskastella viottelevan masun kanssa: ei näemmä tykännyt ollenkaan paastoamisesta. Tulokset noudamme ensi maanantaina jolloin seuraava lääkäriaika on.
Siihen asti makoilen ja yritän ottaa rennosti vaikkakin anoppi/käly täällä ovat. Ainakaan vielä eivät ole hyppineet silmille johtuen ehkä siitä että olen todella paljon omissa oloissani :) Olivat hekin tulleet isojen tuliaisten kanssa ja vauvoille on nyt aika läjä vaatetta. Mutta aina sitä vaan haluaa lisää, eikö olekin kummallista? :) Ensi viikolla varmaan mennään taas vauvaostoksille. Tällä kertaa myös toivottavasti löydämme minullekin lämpimiä yöpukuja sairaalaa sekä sitä seuraavaa toipumisaikaa varten. Vielä ei täällä ole yhtään mitään lämmintä myynnissä. No kun katselee ulos ikkunasta niin en ihmettele: lämpömittari heiluu edelleen 30 päivisin, öisin laskee 20 asteeseen. Tämä kuukausi varmaan menee vielä täten ja sen jälkeen talvi iskee ihan yhtäkkiä. Ostin jo ison läjän isokokoisia pitkähihaisia (1 TL/50 senttiä kappale) markkinoilta, Espiritin, LOGG:in ja H&M:n taattua kakkoslaatua :) Vielä pitäisi ostaa uudet äitiysfarkut, sillä vanhat ovat jäämässä uhkaavasti pieneksi.
Sellaisia kuulumisia tällä kertaa meiltäpäin. Mitä teille kuuluu?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)