Reilusti yli kolmekymppiset vanhemmat ja kaksi ekaluokkalaista monikulttuurisessa kodissa Turkin rannikolla. Ei turisteja vaan aitoa turkkilais-suomalaista elämää Mersinissä. Since 2005.
lauantai 26. toukokuuta 2012
Suomi -> Turkki -> Suomi
Naina paivina tulee kuluneeksi tasan 7 vuotta siita kun pakkasin ison matkalaukun tayteen tavaroitani ja muutin lopullisesti Istanbuliin. Silloin, rakkauden huumassa, silmissa vilisi kuvat tulevaisuudesta yhdessa mieheni kanssa erikoisessa maassa. Se oli hyvasti Suomen kylmille ja pimeille talville, vakaville ihmisille ja ahdistavalle tyo/opiskeluymparistolle. Takana tuli poltettua monta siltaa mutta tein sen silloin ajattelematta myohempaa.
Nyt 7 vuotta myohemmin ja uudessa kotikaupungissa, tuntuu etta nuo tunnelmat ovat jaaneet vuosikymmenien taakse. Elama on arkipaivaistynyt, eika ne alkuaikojen pelottavat ja jannittavat retket lahikauppaan enaa tunnu missaan. Ensivuosien seikkailu on muuttunut tunteeksi "kodista". Rakastan Turkissa yha edelleen niita samoja asioita kun muuttaessani: mahtavaa ilmastoa, iloisia ja avuliaita ihmisia, luontoa, merta, elamantyylia...ja ihme kylla, inhoan edelleen Suomestakin niita samoja asioita kun muuttaessani. Sisimmassani on tanakin paivana vahva tunne siita etten pysty enaa koskaan asumaan Suomessa vakituisesti.
Tana kesana on tarkoitus lahtea Suomeen kuukaudeksi lasten kanssa. Se on minulle parin vuoden valein tapahtuva ihana loma, jolloin tankkaan itseeni aimo-annoksen rakastamiani Suomen hyvia puolia. Mielessani on upea kesainen luonto, ruoat, kaupan karkkihyllyt, jaatelot, tapahtumat, kesamokit, rantasaunat ja monta muuta ihanaa asiaa.
Lapsille se tulee olemaan ensimmainen kunnon loma Suomessa. Viime kerralla he olivat viela pienia eivatka oikein mistaan ymmartaneet. Jannittavaa nahda miten lapseni reagoivat kaikkeen uuteen ja erilaiseen. Toivon mukaan vahan enemman tarttuisi mukaan myos aimo annos suomen kieltakin. Katsotaan minkalainen loma saadaan aikaiseksi... :)
tiistai 15. toukokuuta 2012
Nykyaikaako?
Jo pidemman aikaa televisiossa, sanomalehdissa ja kaduilla nakee mainoksia tuotteista joita lapsi voi kayttaa "ilman aikuisen valvontaa ja apua". Mainoksissa poikkeuksetta lapset ovat "innoissaan" tuotteen kimpussa aidin istuessa sohvassa juoden teeta ja lukien jotain sisustuslehtea. Lastenkanavatkin mainostavat kymmenia kertoja paivassa esimerkiski aanikirjoja joita lapsi voi kayttaa ilman aidin apua jos haluaa oppia lukemaan tai yleensa oppia jotain ennen koulua. On nukkeja jotka puhuvat. On ruokalautasia joista lapsi voi syoda ihan itse kaatamatta sisaltoa aidin "iloksi" lattialle. On lasten lempparihahmojen "puuhapaketteja" jossa "riittaa lapselle tekemista yksin moneksi tunniksi. Viimeinen tippa oli mainos jonka nain eraan paikallisen sanomalehden nettisivulla: Menkaa te lomalle, tuokaa lapsenne koripalloleirille! (okei, ei ehka pahin esimerkki tasta asiasta, mutta toi taman aiheen mieleeni)
Mihinka yhteiskunta on menossa? Onko lapset nykyaan jonkinlainen haitta, josta pitaisi aitien paasta eroon? Joiden pitaisi itse ruveta opiskelemaan YKSIN jo alle kouluikaisea? Mihinka on havinnyt ne vanhanaikaiset nuket, joita sai itse pukea, jotka eivat puhuneet mutta jotka sopivat niihin kymmeniin leikkeihin joita mielikuvitus keksi? Tietenkin naitakin nukkeja myos on, mutta miksei niita ole mainoksissa? Lapset tietenkin haluavat sen jonka nakevat 10 kertaa telkkarissa. Lasten on ehdottomasti saatava viettaa aikaa vanhempiensa kanssa, opiskellen ja leikkien, YHDESSA tai sisarustensa kanssa. Turkissa on vielapa miljoonia kotiaiteja joilla on enemman aikaa kasissaan kun esimerkiksi eurooppalailla kanssasisaruksillaan. Aikaa vietttaa lastensa kanssa, itsekin oppien jotain muuta. Miten olisi vaikka seurapelit, kirjojen lukeminen yhdessa, elokuvien katsominen, askartelu, leipominen ym? Valitettavasti moni kuitenkin valitsee ne kotityot, ruoanlaiton ja ystavatapaamiset, lahettaen lapsen kadulle leikkimaan koko paivaksi. Tai sitten naemma ostamalla tallaisia setteja joilla lapsi pysyy hiljaisena kotonaollessaan. On uskomatonta valista huomata minkalaisia mainioita ratkaisuja turkkilaiset kotiaidit ovat loytaneet ongelmiin koskien kotinsa siistinapitoa tai ruoanlaittoa, mutta harvemmin sita kuulee mistaan erikoisesta leikista jonka he ovat tanaan lastensa kanssa keksineet....
Tama kirjoitus on hiukan provosoiva eika sita kirjoittaessa ole ajateltu taysin jarjella... :)
Hyvaa alkuviikkoa kaikille lukijoille...
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Taman vuoden vihoviimeiset sisustukset(ko?)
Rakastan sisustamista! Se kuinka pienet asiat tuo niin ihanaa muutosta normaaliin elamaan, tekee minut todella onnelliseksi. Turkki on viela oikea keidas kaikenlaiselle sisustamiselle. Loytoja voi tehda todella edullisesti kaikesta simppeleista esimerkiksi tauluista, tyynyliinoista, vaaseista, seinakelloista ym. Meille sisustuksen keidas on kangaskauppamme, joilta olen kotiini ostanut suurimman osan verhoistani seka sisustuskankaistani, joista anoppini on ommellut haluamani tekeleet.
Tassa siita esimerkki:
Meidan kulahtanut sohvaryhman rahi sai uuden ilmeen kankaista jotka ostimme kangaskaupasta kuukausi sitten.
Ennen
Jalkeen.
Tavoista poiketen itse kasin ompelin palat yhteen, anoppi saa sitten koneella kayda reunat uudestaan lapi. Kulut: alle 1 EUR
Anoppini ompeli myos samaisista kankaista koristepeitteet sohvien paalle. Ne nakyvat alemmissa kuvissa. Koristepeitteissa nakyva kuvio esiintyy monessa kodin tapetissa. Rakastan sita!
Olkkarissa vaihtui huonekalujen jarjestys taysin. Ainoastaan kahden nurkassa murjottaneen vitriinin paikka ei muuttunut. Mattopesusta tulleet kesamatot, sohvien paallykset ja peitteet. Lasten leluillekin loytyi hyva paikka nurkasta piilosta :) Olen supertyytyvainen. Tama jarjestys varmasti sailyy pitkaan. Lapsetkin eilen kotiin tullessaan hokivat "güzel, güzel" (kaunis, kaunis) pyoriessaan ympari olohuonetta :) Kuva vanhasta jarjestyksesta loytyy taalta.
Olkaa hyva, kierros meidan uudessa olohuoneessa.
Valitan kuvien laatua, ne on otettu kannykallani joka ei ole kovin laadukas kuvien ottaja.
Lasten takia tietenkin siella taalla, joka puolella, on leluja mutta se kuulukoon elamaan :) Nyt voin sanoa taas kerran etta KESA VOI VIHDOINKIN ALKAA!!!! :)
Hyvaa alkuviikkoa kaikille!
torstai 19. huhtikuuta 2012
Taas yksi sukulainen lisaa
Tanaan taas yksi sukulaisemme, mieheni tati Hollannista, osti asunnon taalta Mersinista. Yhteensa kaikilla meidan sukulaisilla, me mukaanlukien, on taalla viisi asuntoa: me, isani, anoppi, mieheni Hollannin veli ja nyt siis Hollannin tati. Tati osti asunnon myos anopin asuntolasta ja heista tuli melkein naapurit. Tatini tulee asumaan kerrosta ylempana. En tieda viela olenko iloinen vai surullinen. Tadissa ei ole mitaan vikaa mutta minua on alkanut niin kyllastyttaa viime aikoina kaikki sukulaisjutut. Olen saanut yliannostuksen mieheni sukua, silta tuntuu! Plaah...
Kaikesta tasta muutto-buumista johtuen anoppi innostui myos meista! Nythan meidan tulisi tehda kolmas vauva kun on nain paljon hoitoapua tiedossa. Sanoin kyl aika topakasti suoraan etta ymparistotekijoista johtuen talla hetkella en voi edes kuvitella uutta vauvaa. Kaly kyl muistaa sit piikitella et ne jotka ei tee monia vauvoja, kun mahdollisuuksia on, ovat itsekkaita. Tietty heidan suvussaan kaikilla on about 5 pellolla kasvatettua huligaani-lasta, joka on tosi hieno asia kuulema. Arsyttavaa. Tekisi mieli taas rajahtaa anopille ja aiheuttaa hirveasti pahennusta. Pysyn mielummin kauempana heista enka ole tekemisissa kun pakosti niin kauan kunnes raivoni sisalla laantuu. Onneksi mieheni sentaan otti opista vaarin eika enaa ilmoittele halustaan uudesta vauvasta. Kait vihdoin tajusi etta hanessa itsessaan olisi myos paljon muutettavaa ennenkuin tama perhe kasvaa...saas nahda josko meille viela joskus yksi vauva tulee.
Aloitin kesaa varten laihdutuskuurin. Tai pikemminkin vatsankiinteytyskuurin. Valikommentti: Sain heti anopilta osakseni halveksivan tuhahduksen, kuulema minun pitaa olla vahva kun lasten peraan katson. Vanhan turkkilaisen mielen mukaan mita lihavampi nainen on, sita vahvempi han on. Talla mentalitettilla hanen itsensa pitaisi olla maailman vahvin nainen :D Kuitenkin asiaan, teen joka paiva puolentunnin vatsajumppaa netin jumppavideoiden avulla (youtube, I love you). Lopetin kaiken makean syonnin (sallin kuitenkin itselleni paivassa kaksi palaa suklaata), samoin limsojen juonnin ja vahensin ruoka-annoksia melkein puolella. Rupesin juomaan myos vetta oikein urakalla. Lisasin vihanneksia ja hedelmia ruokavalioon. Viikko on takana ja puoli kiloa on lahtenyt. Tavoite on 5 kiloa, tai edes hiukan timmimpi vatsa. En ole viela lasten syntyman jalkeen kertaakaan yrittanyt kunnolla laihduttaa joten on vihdoin aika tehda se!
Tanaan mulle tuli postissa ihanat uudet rintaliivit, joita mun on ihan pakko hehkuttaa tanne! Taalla Turkissa naa on nimeltaan "Aire bra". En tieda miten asian laita on Suomessa. Niita myydaan tv-shopeissa ja netissa. Mulla on ollut ongelmana loytaa hyvin istuvia, mukavia rintaliiveja. Yleensa kaikki mun rintaliivit hiertavat jostain tai puristavat iltaan mennessa. Yhta numeroa isommat roikkuvat sitten paalla eivatka tue. Arsyttaa. Olen nyt pitanyt naita aire bra-rintaliiveja koko paivan ja ovat TODELLA mukavat. Siis aivan kun ei olisi mitaan paalla mutta kuitenkin rinnat tuntuvat (ja nakyvat) hyvin tuetuilta. Hintakin on todella edullinen: 3 erivariset liivit maksoivat 35 TL/16 EUR. Kannattaa muuten ostaa naissa yksi numero isompi kun oma paitakoko, muuten voi olla liian tiukka. Mulla on paidat S-M mutta ostin nama M: olivat juuri sopivat. Suosittelen!
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Peruskuulumisia
Tassa viimeaikoina ei ole tapahtunut mitaan erikoista joten sen takia kirjoittelukin on jaanyt.
Molemmat lapset ovat kipeina: yska-flunssa paalla. Eren on onneksi paranemaan pain mutta Esmalla on pahin vaihe meneillaan. Nena valuu koko ajan ja lima yskittaa. Laakityksen avulla toivon mukaan menee nopeasti ohi. Onneksi ei olla antibiootteja tarvittu talla kertaa.
Kodin sisustusinto on laantunut nyt kun suurimmat muutokset olen saanut tehtya. Tietty kohta on edessa talvimattojen vaihto kesamattoihin, ikkunoiden pesu, kesavaatteiden esilleotto ja verhojen pesu. Samalla ajattelimme vaihtaa hiukan olkkarin huonekalujen jarjestysta. On kuitenkin ollut hirvean vaikeata loytaa toimivia ratkaisuja koska meidan olkkari on muodoltaan nelio ja pistorasioita on tosi vahan ja ne on huonosti sijoiteltu. Kesalla myos ikkunoista tuleva tuulenvire on tarkeaa hyodyntaa muuten olkkarissa ei hirveasti istuta. Nykyinen huonekalujen asettelu on siis ideaalinen kayttoa nahden mutta saa nahda jos jotain keksin :)
Mersinissa on talla viikolla ensimmaiset lahja ja kasityo-messut. Niille ajattelimme menna katsomaan mita kaikkea siella on naytilla. Tana iltana olisi tarkoitus lahtea ulos syomaan lahella sijaitsevaan ravintolaan. Muutenkin tama viikko nayttaa kivan aurinkoiselta ja lampimalta (on luvattu jo yli 25 astetta lampoa), joten kesa tekee tulojaan. Ihanaa! :)
Hyvaa paasiaista kaikille!
Molemmat lapset ovat kipeina: yska-flunssa paalla. Eren on onneksi paranemaan pain mutta Esmalla on pahin vaihe meneillaan. Nena valuu koko ajan ja lima yskittaa. Laakityksen avulla toivon mukaan menee nopeasti ohi. Onneksi ei olla antibiootteja tarvittu talla kertaa.
Kodin sisustusinto on laantunut nyt kun suurimmat muutokset olen saanut tehtya. Tietty kohta on edessa talvimattojen vaihto kesamattoihin, ikkunoiden pesu, kesavaatteiden esilleotto ja verhojen pesu. Samalla ajattelimme vaihtaa hiukan olkkarin huonekalujen jarjestysta. On kuitenkin ollut hirvean vaikeata loytaa toimivia ratkaisuja koska meidan olkkari on muodoltaan nelio ja pistorasioita on tosi vahan ja ne on huonosti sijoiteltu. Kesalla myos ikkunoista tuleva tuulenvire on tarkeaa hyodyntaa muuten olkkarissa ei hirveasti istuta. Nykyinen huonekalujen asettelu on siis ideaalinen kayttoa nahden mutta saa nahda jos jotain keksin :)
Mersinissa on talla viikolla ensimmaiset lahja ja kasityo-messut. Niille ajattelimme menna katsomaan mita kaikkea siella on naytilla. Tana iltana olisi tarkoitus lahtea ulos syomaan lahella sijaitsevaan ravintolaan. Muutenkin tama viikko nayttaa kivan aurinkoiselta ja lampimalta (on luvattu jo yli 25 astetta lampoa), joten kesa tekee tulojaan. Ihanaa! :)
Hyvaa paasiaista kaikille!
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Kevaista sisustusta :)
Nyt kurkkijat katsomaan minkalaista meidan kotona on!! Tyydyttakaa uteliaisuutenne :D
3 vuotta sitten kutsuin teita kurkkimaan kotiamme muuttaessamme. Olkkarin ja keittion kuvia voitte nahda TAALTA.
Tanaan viimeistelin vahan aloittamaani sisustusbuumiani. Viela tulevat meille uudet sohvanpaallykset kaikkii sohviin ja tuoleihin seka pari uutta mattoa (pitaisi kayda kattelemassa).
Ekaksi olkkari jonne ostin ikkunaan vain tuollaiset "verkko"-verhot. Kuva on huono mutta toivon mukaan siita saisi edes hiukan selvaa. Verhot eivat maksaneet kun 15 TL/siivu (n. 6 EUR) ihan mittojen mukaan teetettyna. Alla on meidan vanhat laskosverhot.


Seuraavaksi meidan ns. vierashuone, joka on meidan kodin hapeapilkku. Se tuntuu olevan aina taynna tavaraa ja ihan sotkussa/polyssa. Viime viikonloppuna kuurasin ja jarjestelin kaikki tavarat huoneessa. Tarpeettomat tavarat lahetin meidan pihan varastoon. Pesin lattiat ja verhot seka ripustin ne uudestaan. Tahan huoneeseen on tulossa uusi matto, joku hiukan pirteampi. Verhot on meidan olkkarin vanhat verhot :)

Ja sitten lempipaikkaani: keittioon! Keittion sisustukseen olen todella tyytyvainen. Viime vuonna kevaalla ostin sinne kuvassa nakyvan pyorean lasipoydan. Yhdelle seinalle laitettiin silloin myos tapetti ja tuoleille teetin sisustukseen sopivat tyynynpaallyset: ruskeakuvioiset talveksi, valkoiset kesaksi. Tana vuonna ostin kesaksi ainoastaan kuvassa nakyvat kukalliset sivuverhot. Ne olivat niin ihanan kesaiset ja halvat (4 TL/kpl eli n. 1,6 EUR) etta tiesin haluavani ne HETI! Alla on yha edelleen meidan vanhat laskosverhot.

Ulkona on +20 astetta, aurinkoa on luvattu koko viikoksi. Tasta voi pikkuhiljaa kesa ruveta tulemaan! :)
Hyvaa loppuviikkoa kaikille lukijoille.
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Koska
Meilla kotona monesti kaytamme sanaa "koska", kuvaillessamme jotain henkiloa. Taman sanan perusta on kait mieheni kotikaupungissa, Kahramanmaraksessa, eika sita kovin moni tieda tassa merkityksessa mika se siella on. Tunnetumpi "Koska" on hyvin kuuluisia turkkilaisten lokumien, hillojen, siirappien ym valmistaja.
Yritan parhaani mukaan maarittaa mita "koska" tarkoittaa meidan suvussa :)
Koska sanaa siis kaytetaan kuvailemaan henkiloa, miesta tai naista, joka on jollain tavalla erityinen. Yleensa erilaisuus tarkoittaa pukeutumista muodikkaasti, olemalla erikoisia toiveita/haluja, valittamista pikkuasioista ym. Meidan suvussa mieheni, anoppini ja mieheni yksi veljista ovat "koskia".
Mieheni veli on tama koska-pukeutuja eli han pukeutuu aina muodikkaasti :)
Anoppini ja mieheni ovat sitten valittaja/halu-koskia, koska kummallakin on ihan jarjettomia toiveita ruoan ym suhteen.
Mista tama sana tuli taas mieleen? Kuunnellessani eilen mieheni ja anoppini keskustelevan TUNNIN jostain juuston hajusta! Kuinka juuston hajun pitaa olla tallainen ja tuollainen, seka kuinka sen juuston hajun pitaa tulla esiin silloin kun sen aamupalan leivan sisaan laittaa. Unohtamatta kiivasta keskustelua siita minkalaisia erilaisten juustojen hajut ovat.
Mieheni erikoisista haluista muutamia esimerkkeja lisaa: tietyt ruoat pitaa olla laitettu erityisesti lautaselle (riisit muotoiltu, perunamuusi puristettu pussista yms), teemuki pitaa aina olla lammitetty kuumalla vedella ennen teen kaatoa samoin termoskannu pitaa lammittaa (kuulema tee on kylmaa jos sen kaataa "kylmaan" lasiin). Unohtamatta tietenkaan noita juustoja ym ruokia joiden pitaa nayttaa/tuoksua just oikealta. Hammasta purren eteenpain :)
Olkaa hyva, pieni pala turkkilaista kulttuuria :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





